Murrekirjallisuus ja Kalevala ovat trendejä, joita on alettu myös yhdistellä. Kalevala on savonnettu, ja sitä on ryhdytty kääntämään myös muille murteille. Suomen kielen maisteri Aulis
Rintala on kantanut kortensa kekoon pohjalaistamalla Kalevalan Kullervo-taruston. Tästä on syntynyt käännösteos ”Kullervo Pohojalaanen.”

On perusteltua valita juuri Kullervon tarina. Ylpeässä, itsepäisessä ja väkivaltaisessa Kullervossa on paljon pohjalaista perushäjyä. Lisäksi Kullervo-taruston on todettu olevan läntistä perua, vaikka se onkin kerätty lähinnä Inkeristä ja Karjalasta. Kullervo-tarina ja Kalevala-kielen taito
olivat Länsi-Suomessakin tunnettuja vielä 1600-luvulla.

Rintala on tehnyt huolellista työtä. Hän on pyrkinyt sovittamaan käännöksensä alkutekstin säejakoihin. Vertailu alkuperäistekstiin osoittaa, että pohjalainen murreilmaisu on rehevämpää ja
särmikkäämpää. Käännöksessä ”emo” saattaa muuttua ”äiteeraukaksi.” Koska pohjalainen
murre on suoraviivaisempaa, käännös ei ole hengeltään yhtä lyyrinen ja vertauskuvallinen kuin Lönnrotin Kalevala.

Kullervon henkilökuvaan Rintalan käännös ei tuo mitään olennaisen uutta, mutta se tuskin on ollut tarkoituskaan.

Teokseen valittu eteläpohjalainen paikannimistö lisää sen luontevuutta. Käännöskieli on Härmässä ja Kyrönmaalla muutama vuosikymmen sitten puhuttua murretta. Tämä ei ole välttämättä paras mutta järkevin valinta. Vielä vanhempi murre olisi saattanut tehdä käännöksen
lukijalle vaikeammaksi. Lähimenneisyyden pohjalaismurteen tallentaminen on myös
kansatieteellisesti arvokasta, ovathan todelliset murteen taitajat yhä harvemmassa.

Rintalan käännös osoittaa, että itäisellä kansankulttuurillamme ei ole yksinoikeutta Kalevalaan, vaan sen tarustoja voidaan sijoittaa muuallekin. Graafikko Esa Riipan osuvat lyijykynäpiirrokset elävöittävät juonta. Niitä olisi mahtunut kirjaan myös enemmän.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa