Vieterivoiman valtakunta

Tanskanirlantilaisen kirjailijan Billy O’Shean esikoisromaani Vieterivoiman valtakunta kuvaa 2400-luvun Skandinaviaa ns. kellopunkin hengessä. Post-apokalyptinen romaani aloittaa The Kingdom of Clockwork -trilogian, joka on ilmestynyt Tanskassa vuosina 2014–2017.

Irlantilaissyntyinen O’Shea (s. 1957) on asunut Skandinaviassa yli kolmekymmentä vuotta. Hänen The Kingdom of Clockwork -romaanisarjassaan on ilmestynyt tähän mennessä kolme romaania.

Dystooppisen romaanin päähenkilöstä kehittyy lahjakas kelloseppä.

Trilogian avausromaanissa Vieterivoiman valtakunta seikkaillaan ilmalaivan ja vieterikäyttöisen lokomotiivin kyydissä ympäri Skandinaviaa. Tapahtumat alkavat Tanskan alueelta, etenevät Norjan rannikolle ja päättyvät lopulta Ruotsin Lappiin.

Romaanin päänäyttämö Kantarborgin kuningaskunta on noussut nykyisen Tanskan tilalle. Muiden Skandinavian nykyvaltioiden tilalla on muinaishistoriaan viittaavia maiden nimiä (Ursa, Länsisyrjä, Pohjola jne.).

Dystooppisen romaanin päähenkilö on Karl Nielsen -niminen nuorukainen, josta kehittyy lahjakas kelloseppä. Kohtalon oikusta hän pääsee töihin Kantarborgin kuningas Norbert II:n hoviin.

”Äiti oli varoittanut minua sotkeutumasta hovin asioihin, ja oikeassa hän oli ollut. Tämä oli hullun hommaa.” (s. 197)

Nuorella kuninkaalla on haaveena rakennuttaa vieterivoimalla toimiva veturi, joka vetäisi junanvaunuja kuin vanhanaikainen lokomotiivi. Tämän tehtävän hän uskoo Karlin hommaksi. Ja nuorimieshän onnistuu!

Käykö Karlille sen jälkeen hyvin? Eipä tosiaan.

Hovin juonittelujen vuoksi hänestä tulee vainottu mies. Lopulta Karl joutuu pakenemaan Kantarborgista ilma-aluksella – kuningas Norbertin kanssa.

Tästä varsinainen seikkailu Skandinavian ympäri vasta alkaa.

Skandinavian ympäri

Vaikka Karl on romaanin kertoja, nuori kuningas Norbert taitaa silti nousta teoksen varsinaiseksi päähenkilöksi.

Poliittisina pakolaisina he matkaavat ensin Länsisyrjän rannikkoa pohjoiseen ja sieltä Ruotsin Lapin alueelle, joka on romaanin Pohjola.

”Lähdimme jälleen kerran vieterivoimalla eteenpäin, joskin aluksi hyvin varovasti. Meillä oli vielä muutama käyttämätön kapseli, mutta olimme jo kauan sitten ohittaneet pisteen, josta olisimme voineet turvallisesti palata veturilla Jernhavniin.
Tuulimylly oli tietenkin mukana, mutta olisi valtava työ pystyttää se lataamaan kapseleita. Siihen kuluisi monta päivää, ja muonavaramme olivat kovin vähissä. Oli epävarmaa, oliko meillä jäljellä tarpeeksi energiaa päästäksemme määränpäähän, missä se sitten olikin.” (s. 205)

Romaanin lopussa Pohjolan kuningatar Gudrun pitää Karlille ja Norbertille todelliset kinkerit. Niissä Karlillekin paljastuu lopullisesti kuningaskuntien rajojen ylittävä poliittinen peli, jota myös Norbert pelaa kaikissa liikkeissään.

Karl haluaisi kovasti ystävystyä rakastamansa kuninkaan kanssa. Romaanin lopussa kuitenkin odottaa karvas pettymys, ja Karl ja Norbert loittonevat toisistaan.

Kellopunk-henkinen seikkailutarina

Post-apokalyptinen The Kingdom of Clockwork -sarja sijoittuu 2400-luvulle. Spekulatiivisessa fiktiossa Vieterivoiman valtakunta on lähellä ns. steampunkia eli vapaasti suomennettuna ”höyrypunkia”. Koska O’Shean romaanista kuitenkin puuttuu höyryvoima kokonaan, lienee siksi osuvampaa sijoittaa teos ns. clockpunk-kirjallisuuden alle.

Clockpunk eli kellopunk viittaa 1600- ja 1700-lukuja muistuttavaan vaihtoehtoistodellisuuteen, jossa käytetään kellokoneistoihin perustuvaa tekniikkaa.

Skandinavian uusien valtakuntien asukkaat voivat käyttää vain tuulen voimaa, jota ne säilyttävät vieterikoneistossa. Vieteritekniikkaa sovelletaan O’Shean kerronnassa myös isoihin kulkuneuvoihin ja aseisiin.

Lopputulema on seikkailuromaani, joka puhuttelee sekä mikro- että makrotasolla.

Tulevaan viittaavia tapahtumia, esineitä tai yksityiskohtia Vieterivoiman valtakunnassa on hyvin vähän jos ollenkaan. Kellokoneistotekniikan kuvauksen rinnalle on sijoitettu humoristisia tarinoita magiasta ja ihmisen oveluudesta teollisen kulttuurin raunioiden äärellä.

Todellinen skandinaavinen historia ja maantiede yhdistyvät O’Shean mielikuvituksen tuotteisiin sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Lopputulema on viihdyttävä ja jännittävä seikkailuromaani, joka puhuttelee sekä mikro- että makrotasolla.

Koulunsa Dublinissa ja Kööpenhaminan yliopistossa aikoinaan käynyt Billy O’Shea on ehtinyt tehdä monenlaisia töitä. Hän on toiminut muun muassa TV-ääniteknikkona, timanttien lajittelijana, baarimuusikkona ja 3D-kuvittajana. Viime vuodet hän on tehnyt lähinnä käännöstöitä ja romaanitrilogiansa kirjoja.

Matka maan alle

Vieterivoiman valtakunta kuvaa Skandinavian sivilisaation romahtamisen jälkeistä aikaa, yhteiskunnan henkistä muutosta, jossa tulevaisuuden ihmiset ovat hylänneet ja jopa kieltäneet menneen.

Maan alla, muutaman metrin syvyydestä eteenpäin alkaa irrationaalinen, salaisuuksia täynnä oleva kerros. Kantarborgilaisten mielissä maan sisukset ovat täynnä synkkiä salaisuuksia, peikkoja ja kauheuksia, joita ei ole ollut tarkoitus selvittää tai ymmärtää. Sen vuoksi maanalaisen kerroksen tutkiminen on kiellettyä rangaistuksen uhalla.

Yllättävää ei ole, että kantarborgilaiset on opetettu suhtautumaan kielteisesti myös oman historiansa epäselviin aineksiin. Romaanin alussa Kantarborgin yliopistossa opiskeleva Karl kuulee professoriltaan, että muinaiset sodat, superaseet ja nälänhädät ovat tuhonneet ihmiset, asunnot ja infrastruktuurit. Sen jälkeen maanpiiri on taantunut takaisin keskiaikaiseen pimentoon.

Professori tuomitsee tarinan myyttiseksi allegoriaksi, johon ei pidä uskoa. Karlilla on kuitenkin pääsy Kantarborgin kuninkaalliseen kirjastoon, jonka kirjat puhuvat toista. Ne sisältävät kiellettyjä kertomuksia myyttisestä yltäkylläisyyden ajasta, kultaisesta muinaisuudesta, jossa monta asiaa oli nykyistä paremmin.

Romaanin alkupuolella Karl ja kuningas Norbert lähtevät tutkimusmatkalle maan alle, kiellettyyn todellisuuteen. Karl suhtautuu asiaan pelokkaasti, Norbert ei. Kuningas on käynyt maan alla ennenkin.

Karl ja Norbert löytävät maan alta hylätyn metroaseman portaikkoineen ja tunneleineen. Karlissa herää kunnioitus menneisyyden sukupolvia kohtaan, jotka ovat onnistuneet rakentamaan maan alle jopa pitkiä junaratoja.

Romaanihenkilöt koettavat löytää menneisyytensä ja saada käyttöön kätketyt tietonsa.

Muinaisuuden psykologiaan perehtynyt Norbert vertaa metrorataa suoraan Sigmund Freudin ”kuninkaantiehen tiedostamattomaan”. Yllättävä Freud-vertaus kasvaa koko romaanin eetokseksi ja vertauskuvaksi.

Vieterivoiman valtakunnan romaanihenkilöt koettavat löytää menneisyytensä ja saada käyttöön tiedostamattomaan kätketyt tietonsa, taitonsa, keksintönsä ja voimavaransa. Jopa henkensä tai vankeustuomion uhalla.

Maan alta kuningas ja Karl löytävät myös junanvaunun, jossa lojuu ihmisen luuranko lattialla penkkien välissä. Kuningas nimeää äkisti vainajan yhdeksi sukulaisistaan, joka on tehnyt viimeisen matkansa tiedostamattoman valtakuntaan, kaikkien unien tyyssijaan.

Kunnon poliittisen seikkailuromaanin tavoin Vieterivoiman valtakunta kertoo suoraan ja implikoiden kaikenlaisesta juonittelusta ja petoksesta. Nuoresta iästään huolimatta kuningas Norbert on kokenut ja rutinoitunut pelimies, joka osaa ennakoida vihollistensa juonia ja valmistaa omia kuvioitaan.

Kun Karl on rakentanut vieterivoimalla toimivan veturin ja muutaman junanvaunun, hänen apulaisensa pettää hänet. Vieteriveturi varastetaan, ja sitä lähdetään rahtaamaan Kantarborgin vihollisten luokse. Kiukkuinen kuningas lähtee ilmalaivalla varkaiden perään.

Samalla hän menettää valtakuntansa kapinallisille, jotka ottavat hovin haltuunsa ennalta suunnitellun nopeasti ja verettömästi.

Kellomekaniikan mysteerit

Vieteri- ja tuulivoiman lisäksi Norbertilla on aikomus etsiä käsiinsä menneisyyden muitakin teknisiä salaisuuksia. Vaikutin tähän on oman poliittisen vallan kasvattaminen.

O’Shean kerronta on pullollaan yksityiskohtaisia kuvia erilaisista koneista ja laitteista. Hän on sepittänyt kosolti vieteritekniikan insinöörioppia:

”Uppouduin kolmeksi vuodeksi kellomekaniikan mysteereihin. Opin tuntemaan sylinteri-, duplex- ja ankkurikäynnit. Lämpölaajenemisen kompensointirakenteet. Säätö- ja takaisinkytkentämekanismit. Laskukoneet. Kello- ja höyrykoneistojen liitännät.” (s. 20-21)

Vieterivoiman valtakunnan edustama kellopunk ei liene spefi-kirjallisuudenlajina kovin merkittävä. Esimerkiksi suomalaistutkija ja spefi-kirjailija Markku Soikkeli ei mainitse kellopunkia kertaakaan Tieteiskirjallisuuden käsikirjassaan (2015).

Kello- ja höyrypunkissa näkyy vaikutusta varsinkin 1800-luvun romantiikan kirjailijoilta ja varhaisesta tieteiskirjallisuudesta, kuten Mary Shelleyn Frankensteinista sekä Jules Vernen, H. G. Wellsin ja Mark Twainin kirjoista.

1800-luvun tieteisfantasia kuitenkin sijoittui yleensä suurin piirtein kirjoittamishetkellä vallinneeseen ajankohtaan. Sitä vastoin höyry- ja kellopunkissa kuvailtu aikakausi vaihtelee kuvitteellisesta menneisyydestä pitkälle tulevaisuuteen.

Kuten Markku Soikkeli on todennut, höyrypunk nostalgisoi viktoriaanisen ajan höyrykoneet ja tekniikat, mutta käsittelee viktoriaanista kirjallisuutta pastissin eli vakavan, kunnioittavan mukaelman keinoin.

Höyrypunk nostalgisoi höyrykoneet, mutta käsittelee viktoriaanista kirjallisuutta pastissin keinoin.

Juuri tällainen suhde O’Shealla on ilmeisesti ollut klassikkoesikuviinsa. Hän kertoo ammentaneensa inspiraationsa erityisesti tanskalaisen Hans Christian Andersenin, irlantilaisen Jonathan Swiftin ja englantilaisen Francis Godwinin teoksista:

”Olen yrittänyt luoda imaginaarista maailmaa, eräänlaista rinnakkaista Skandinaviaa, jossa on renessanssin kaltainen kulttuuri ja joka tukeutuu kellotekniikkaan ensisijaisena teknologiana. Renessanssi oli hyvin värikäs ja dramaattinen aikakausi skandinaavisessa historiassa: kuningas Kristian IV, Tyko Brahe, pohjoismaiset sodat, Tukholman verilöyly jne.
On hauskaa ottaa osa tästä maailmasta ja lisätä siihen ilmalaivoja, polkupyöriä ja kellokoneistoja sekä bysanttilainen tuomioistuinpolitiikka. Lopputulema on varsin hauska mielikuvitusmaailma.” (verkkokauppa Amazonin haastattelu; suom. JOH)

Ns. kyberpunkista eriytyneessä ja 1990-luvulla muodikkaaksi tulleessa höyrypunkissa nostalgisoitiin 1800-lukua eli aikakautta, jolloin syntyivät tiedeinstituutio ja läntiset metropolit.

Soikkelin mukaan höyrypunk on ollut retroestetiikan äärimmäinen ilmaus. Samalla höyrypunk sisälsi itsessään spekulaatiota sellaisesta tieteiskirjallisuudesta, ”joka olisi voinut olla mahdollista viktoriaanisen ajan Englannissa, mikäli teknologinen murros olisi muovannut kulttuuria ja sosiaalista elämää yhtä syvältä ja voimakkaasti kuin digi-ajan uudet teknologiat.” (Tieteiskirjallisuuden käsikirja; 2015, 327)

Edellä kuvattuun määrittelyyn nähden O’Shea ui selvästi vastaan höyrypunkin valtavirtaa.

Kirjailijan dystooppinen kuvitelma taannuttaa lähes kaiken minkä pystyy tai keksii kahdensadan vuoden taakse: tekniikat, asumukset, infrastruktuurit, yhteiskuntarakenteet (monarkiat), kirjastot, aseet – jopa tieteen.

Yksioikoista, eikö vain!

Humoristinen kirjallisuudenlaji

Huumori on höyry- ja kellopunkille tärkeä käyttövoima. Vieterivoiman valtakunnassa humoristinen kerronta korostuu tämän tästä, varsinkin vuoropuheluissa.

O’Shea on sepittänyt ison määrän koomisia kohtauksia, joissa hänen dramaturgin kykynsä pääsevät oikeuksiinsa.

Huumori on tavallaan armottoman poliittisen pudotuspelin vastavoima, joka tiivistää kerronnan jännitteet jopa hassunkurisiksi. Ikään kuin romaanikertoja haluaisi sanoa:
– Nauraisin jos ei itkettäisi!

Humoristinen kerronta korostuu tämän tästä, varsinkin vuoropuheluissa.

Vieterivoiman valtakunnassa maanpako ja moninaiset menetykset ovat romaanihenkilöiden yhteinen osa. Skandinaviaa kiertävä Norbert ei lupaa alaisilleen helppoa polkua ja johdattaa Karlin tovereineen seikkailusta toiseen. Kuolema pudottaa kuninkaan väkeä kyydistä säännöllisin väliajoin.

Kaikkein eniten kuolemanvaarassa on kuitenkin Norbert itse. Rohkeus on kaikkein tärkein ominaisuus kuninkaalle, joka mielii pysyä hengissä mahdollisimman pitkään raadollisessa valtaistuinpelissä.

Norbert valitsee joukon viisaita miehiä ympärilleen, tekee rohkeita ja päättäväisiä hyökkäyksiä sinne ja tänne ja voittaa paljon. Muun muassa Karlin täydellisen luottamuksen ja kiintymyksen.

O’Shean luomista romaanihenkilöistä Karl on selvästi yksinkertaisimmasta päästä. Häntä höynätetään kerran jos toisenkin. Karl huomaa jopa vanhojen tuttaviensa ja sukulaistensakin osoittautuvan aivan muuksi kuin oli heistä luullut.

Poliittisten juonittelujen sepittäjänä O’Shea on varsin kelvollinen kirjailija. Tosin romaanin loppupuolella Pohjolan valtaistuimen vallanperimysjärjestyksen ongelmat ratkeavat nekin hieman yksioikoisen tuntuisesti.

Titia Schuurman on kääntänyt alkutekstin sujuvalle suomen kielelle. Suomennos etenee tiiviisti ja havainnollisesti koko romaanin läpi. Pitkän linjan suomentajan ammattitaito ja huolellisuus näkyvät yli 20 vuotta käännöstöitä tehneen Schuurmanin osuvissa sanavalinnoissa ja virheettömissä lauserakenteissa.

O’Shea lähestyy kellopunkin kannalta tärkeitä asioita pieteetillä ja käytännönläheisesti. Kirjailija osaa kuvata uskottavasti kantarborgilaisten innovaatioita, keksintöjä ja tekniikkaa.

Hassunkurista on, että Karl Nielsen ja muut teknikot koettavat keksiä pyörää uudelleen saadakseen takaisin edes jotain menneestä suuruudesta.

Vetävälle romaanille olisi mieluusti toivonut lisää pituutta. Sekä miljöönkuvaus, ajankuvat että henkilökuvaus jäävät pahasti puolitiehen.

Kesken jää myös Vieterivoiman valtakunnan värikäs ja kiintoisa tarina. Onneksi kirjailija on jo kirjoittanut debyytille kaksi jatko-osaa: It Is Only A Clockwork Moon (2015) ja A Clockwork Carol (2017).