Pilvikartasto (Cloud Atlas)
David Mitchell
Sammakko 2008
Kääntäjä(t): Vesa Suominen
Täältä tulevaisuuteen ja takaisin
Pilvikartasto on brittiläisen David Mitchellin (s.1969) kolmas romaani ja samalla hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Pitkään myös Japanissa asunut Mitchell on kaiken kaikkiaan neljä romaania julkaissut ja monesti palkittu kirjailija, jonka kirjoista kaksi on esimerkiksi ollut ehdolla maineikkaan Booker-palkinnon saajaksi. Sammakko on julkaisemassa tänä vuonna vielä toisenkin Mitchellin romaanin, suomennoksen hänen viimeisimmästä romaanistaan Black Swan Green (2006). Aikakauslehti Time rankkasi jokin aika sitten Mitchellin mukaan sadan tämän päivän merkittävimmän taiteilijan ja viihdyttäjän listalleen.
Pilvikartasto on tuhti, yli 600-sivuinen romaani, joka kartoittaa ajallisesti ja maantieteellisesti laajaa aluetta 1800-luvun purjelaivalta aina kaukaiseen tulevaisuuteen. Romaani esittelee suuren joukon henkilöitä ja paikkoja, jotka kuitenkin kaikki jollain tapaa liittyvät toisiinsa. Useista eri tarinoista koostuva teos sivuaa monenlaisia teemoja. Polveilevan rakenne kiinnittää huomion myös romaanin muotoon.
Pilvikartasto koostuu kuudesta eri kertomuksesta. Ensimmäinen pyörähtää käyntiin Tyyneltä valtamereltä. Amerikkalainen notaari Adam Ewing odottelee Uuden Seelannin liepeillä sijaitsevilla Chatham-saarilla purjelaivan huoltotöitä päästäkseen jatkamaan kotimatkaansa. Odotellessaan Ewing tekee huomioita siirtomaan valkoisten uudisasukkaiden, merimiesten sekä hylkeen- ja valaanpyytäjien riehakkaasta arjesta. Tämän lisäksi Ewing kertoo saarten alkuperäisasukkaiden, rauhanomaisten moriorien, kovasta kohtalosta heidän jouduttuaan tekemisiin uudisasukkaitten ja kauempaa saapuneiden sotaisten maorien kanssa.
Ensimmäisen osuuden tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle. Ne on myös kirjoitettu vanhahtavaan tyyliin ja päiväkirjan muotoon. Päiväkirjaromaani oli kyseisen tarinan tapahtumien aikaan, kaksi vuosisataa sitten käytetty tyylikeino monessa suositussa romaanissa. Romaanin alun tapahtumat ja tyyli luovatkin mielleyhtymiä tuon ajan kirjailijoiden tuotantoon ja erityisesti Herman Melvilleen, johon myöhemmin suoraan viitataankin.
Teoksen ensimmäisessä tarinassa saattaisi olla modernin brittikirjailijan käsissä aineksia vaikkapa jonkinlaiseen 1800-luvun kolonialistisen maailmankuvan käsittelyyn tai kritiikkiin. Tarina katkeaa kuitenkin pian kesken. Lukija jää ihmettelemään Ewingin kohtaloa, kun kirjan tapahtumat hyppäävät kokonaan toiseen aikaan ja paikkaan; siirrytään etelän meriltä Eurooppaan ja belgialaiseen pikkukylään. Tässä tarinassa seurataan nuoren englantilaisen opiskelijan hakeutumista kuuluisan säveltäjämestarin oppipojaksi. Tapahtumien ajankohdaksi hahmottuvat nyt 1930-luvun ensimmäiset vuodet.
Samalla kun siirrytään seuraamaan toista kertomusta, myös tekstin tyylissä tapahtuu muutos. Romaanin toinen osuus on kirjoitettu kirjeromaanin tapaan. Tällä kertaa käytetylle tyylille voi arvailla esikuvia 1900-luvun alun kaunokirjallisuudesta. Toisen tarinan esikuvaksi on arvuuteltu esimerkiksi Evelyn Waughia. Säveltäjistä kertova tarina sekä tekstiin nivoutuvat filosofiset pohdinnat musiikista, taiteesta ja yhteiskunnasta toivat ainakin itselleni mieleen tietyin varauksin myös Thomas Mannin. Todennäköisesti Mitchellille on ollut tärkeämpää vangita ajan henki yleisesti kuin jäljitellä suoraan yksittäistä kirjailijaa.
Kerronnan kerroksellisuus
Romaanin tapahtumat kesken katkaiseva kerronnallinen temppu toistuu useaan otteeseen. Jokaisessa juonellisessa katkoksessa myös tyyli muuttuu. Pilvikartaston kaikki kuusi juonilinjaa on kirjoitettu toisistaan poikkeavilla tavoilla. Kulloinkin käytettyyn tyyliin vaikuttaa osaltaan fiktiivisten tapahtumien ajankohta. Historiallisten tapahtumien kuvauksessa hyödynnetään kyseisen ajan kirjallisia tyylejä ja tulevaisuuteen sijoittuvissa osuuksissa tieteiskirjallisuudesta tuttuja malleja. Lukijalle jää ilo arvuutella eri tyylien mahdollisia esikuvia. Niitä lienee löydettävissä useitakin. Joskus esikuvat ovat ilmeisiä, toiset taas vaikeammin nimettävissä.
Ensimmäinen tarina sijoittui siis 1800-luvun Tyynelle valtamerelle ja toinen 1930-luvun Eurooppaan. Kolmannessa kertomuksessa seurataan erään journalistin vaaralliseksi osoittautuvaa työtehtävää epäilyttävän voimalaitoksen parissa 1970-luvulla. Neljäs tarinoista sijoittuu lähelle nykyhetkeä, ja siinä kerrotaan vastoin tahtoaan vanhainkotiin päätyvästä kustannustoimittajasta. Viides ja kuudes tarinalinja edustavatkin sitten tieteiskirjallisuutta. Ne sijoittuvat molemmat dystooppiseen tulevaisuuteen. Lopulta tulevaisuudesta kiepsahdetaan ajassa takaisin päin ja aiemmin auki jääneiden juonten päitä aletaan punoa kiinni. Tapahtumia ei siis lopullisesti jätetä kesken, vaikka niiden kerronnallinen järjestys rikotaankin.
Takakansi vertaa rakennetta venäläiseen maatuskanukkeen. Tämä on yksi mahdollinen vertaus teoksen rakenteesta, vaikka saattaa antaa ehkä hieman liian vahvan kuvan tarinoiden toisiinsa sisältymisestä. Tarinoissa viitataan toisiinsa, mutta ne olisivat luettavissa myös itsenäisinä kertomuksina. Eräässä haastattelussa Mitchell mainitseekin, että kertomukset oli alun perin kirjoitettu toisistaan erillisinä. Nyt tarinoiden välille on luotu linkkejä, joiden avulla tapahtumat kytketään toisiinsa. Esimerkiksi ensimmäisen kertomuksen Adam Ewingin päiväkirjat löytyvät toisessa kertomuksessa säveltäjämestarin kirjaston kokoelmista. Teoksen kaikkien tarinoiden välille on luotu yhteyksiä hieman samalla tapaa.
Kertomukset viittaavat paitsi toinen toisiinsa, samalla myös laajempaan kirjalliseen perinteeseen toisistaan poikkeavien tyylien kautta. Vaikutteiden lainaamisen tematiikka nousee teoksessa esiin myös fiktiivisella tasolla. Pilvikartasto on paitsi romaanin itsensä nimi, myös romaanissa esiintyvän henkilöhahmon, toisessa kertomuksessa esiin tulevan nuoren englantilaisen säveltäjäkokelaan työstämän sävellyksen nimi. Sävellyksen rakentumista analysoidaan tavalla, josta voi etsiä avaimia myös romaanin rakenteeseen. Säveltäjämestarin ja oppipojan keskusteluissakin sivutaan vaikutteiden lainaamisen problematiikkaa tavalla, joka niin ikään sivuaa Mitchellin romaania itseään. Missä kulkee plagioinnin ja vaikutteiden ottamisen raja?
Tyylin taiteilua
Romaani on niittänyt maailmalla runsaasti kehuja. Mitchell kuljettaa taitavasti toiminnan täyteisiä tarinoita. Itselleni romaanista jäi kuitenkin hieman ristiriitainen kuva. Toisaalta on helppo yhtyä huomioihin taitavasta ja monipuolisesta kirjoittajasta, mutta olisin suonut Mitchellin kunnianhimon suuntautuneen vielä enemmän myös yksittäisten tarinoiden teemojen kehittelyyn.
Jos kertomuksia lähestyy itsenäisinä kokonaisuuksina, ainakin osa niistä jää mielestäni temaattisesti melko ohuiksi. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että Mitchell on panostanut enemmän tyylin variointiin ja romaanin rakenteeseen kuin kertomusten sisällöllisiin aspekteihin. Ainakin joidenkin juonikuljetuksien kohdalla en voinut välttyä ajatukselta, että onkohan Mitchellin suurimman huomion vienyt käytettyihin kirjallisiin esikuviin ja tyyleihin paneutuminen? Mitchellin mahdollinen oma sanoma jää siis hieman piiloon.
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että Michell kuitenkin myös onnistuu suoraviivaisen kerronnan rikkovalla rakenteellisella kokeilullaan. Tyylillinen vaihtelevuus rikastuttaa kertomuksia ja tekee yli 600-sivuisesta romaanista mielenkiintoisemman lukukokemuksen kuin se ehkä olisi ollut perinteiseksi novellikokoelmaksi kirjoitettuna. Mitchell myös osoittaa ymmärrystä lukukokemusta kohtaan. Lukija saadaan tarinoiden koukkuun ja odottamaan kesken jäävien kertomusten ratkaisuja. Mitchell paljastuu vähintään mielenkiintoiseksi kertojaksi, joka saa ainakin allekirjoittaneen tutustumaan myös seuraavaan suomennokseen. Nähtäväksi jää, miten Mitchell onnistuu rajatumman aineiston ja tematiikan parissa.
Suomentaja Vesa Suomiselle romaani on varmasti ollut paikoin työläs käännettävä. Esimerkiksi kaukaisimpaan tulevaisuuteen sijoittuneet jaksot on kirjoitettu ”antipodiseksi cockneyksi” kutsutulla kielellä. Tämä kieli on outo yhdistelmä murretta ja normaaleja kielioppisääntöjä rikkovia sana- ja lauserakenteita seuraavaan tapaan: ”Siinoli käsikärrejä kuormajuhtia stä kaikkee kuivattua lihaaja nahkoja jajuustoaja villoja varten.” Suominen onnistuu urakastaan johdonmukaisesti ja hyvin.