Kultainen muistikirja (The Golden Notebook)

Miten kirjoittaa maailmassa, missä kieli pirstaloituu ja menettää merkityksensä, oikeudenmukaiset aatteet vääristyvät vainoksi ja läheisyys tihentyy piinallisiksi valtataisteluiksi? Perinteinen realistinen romaani ei pysty antamaan hajoavalle kokemukselle muotoa, joka välittäisi sen tinkimättömästi ja tarkasti. Siksi Kultaisen muistikirjan päähenkilö, kirjailija Anna Freeman Wulf purkaa kokemustaan erillisiin muistikirjoihin, jotka toistensa epätäydellisinä peileinä kuvastavat olemisen hämmentävää monikerroksisuutta.

Väärin palkittu

Doris Lessingille (s. 1919) syksyllä 2007 myönnetty Nobel-palkinto on tuonut Kultaisen muistikirjan (1962) jälleen uutena painoksena uusien lukijoiden ulottuvilla. Uusintapainokset ovat yksi palkintoinstituution parhaista puolista. Seurauksena on myös ollut ryöppy tiivistyksiä ja arvioita Lessingin yhä jatkuvan kirjallisen työn merkityksestä.

Koska en tunne enemmälti Lessingin laajaa ja lajirikasta tuotantoa, en mene tekemään siitä omia yleistyksiäni. Sen sijaan seurasin hämmentyneenä lehtien uutisointia, jossa Lessing nostettiin feministien esitaistelijaksi ja ”naiskokemuksen” kuvaajaksi. Palkintoa kommentoimaan pyydettiin toisia raskaan sarjan naiskirjailijoita. Lehtien palstoilla hahmottui selvä kahtiajako naisten kirjallisuuteen ja muuhun tärkeään kirjallisuuteen, jota kirjoittavat ja kommentoivat miehet. Tällainen karsinointi vuonna 2007 osoittaa, ettei Lessingiä ja muita sukupuolen kysymyksiä esiin nostaneita kirjailijoita ole ymmärretty. Ikävä kyllä, merkittävän kirjailijan valinnut Ruotsin Akatemia osaltaan vain vahvisti näitä ennakko-oletuksia palkintoperusteissaan.

Korjattakoon osa virhetulkinnoista tässä. Kultainen muistikirja ei ole ”feministien Raamattu” – sitä epäilemättä voi lukea voimaannuttavasti, mutta kirjassa hahmottuu vähintäänkin ambivalentti käsitys sukupuolten eroista. Toiseksi Kultainen muistikirja käsittelee luovuuden, valinnan ja läheisyyden kysymyksiä tavalla, joita ei voi redusoida ”naiskokemukseksi”. Kyse on inhimillisistä kokemuksista.

Kultainen muistikirja on juurtunut syvälle oman aikakautensa yhteiskunnallisiin keskusteluihin, mutta sen tapa kuvata niitä on jättänyt jälkensä myöhempään kirjallisuuteen. Eräänlaisia ääripäitä tässä vaikutusjatkumossa edustavat vaikkapa J. M. Coetzeen ravisteleva Elizabeth Costello (2003) ja A. S. Byattin hengästyttävän hauska ja oppinut Possession (1990, tulossa suomeksi keväällä 2008 nimellä Riivaus). Molempien kerroksellinen kerronta sekä sitoutuminen todenvastaavuuteen ovat tuttuja jo Kultaisesta muistikirjasta. Lisäksi Coetzeen romaanin nimihenkilössä, armottomassa kirjailijassa, on jotakin samaa kuin Lessingissä itsessään.

Tasojen taidetta

Kultaisessa muistikirjassa vuorottelevat Anna Wulfin minämuotoinen kerronta sekä laajat otteet hänen muistikirjoistaan. Niitä on neljä. Musta muistikirja palaa Annan sotakokemuksiin Afrikassa, punainen kronikoi hänen suhdettaan kommunismiin, keltainen esittää fiktiivisen toisinnon Annan rakkaussuhteesta Michaeliin ja sininen on omistettu puhtaalle arjen kuvaukselle. Muistikirjat ovat Annan yritys saada järjestystä kokemuksen monimuotoisuuteen.

Lukijalle vaikutelma on kuitenkin kaoottinen. Tarinalinjat vaihtuvat toiseksi näennäisen motivoimattomasti, ja toisaalta samat teemat ja tilanteet kerronnallistetaan moneen kertaan. Pirstaleisuus lisääntyy loppua kohden samalla kun Annan kokemusmaailma muuttuu lähes psykoottiseksi. Tämän kehityksen katkaisee emblemaattinen kultainen muistikirja, joka tarjoaa tien ulos fragmenttien sokkelosta. Miksi ja miten, se jää osittain avoimeksi. Romaanin latteudessaan yllättävää loppua voi ja pitääkin lukea monella tavalla.

Kultaisen muistikirjan paradoksi on ilmeinen: miten tavoittaa todellisuus – tai totuus, kuten Anna sanoo – jos kokemukselle ei löydy yhtä muotoa? Rinnakkain asetetut sanomalehtileikkeet, ihmissuhdekertomukset, sotakuvaukset ja sosialismia ihannoivat propagandatekstit ristivalottavat toistensa onttoutta ja taittuvat helposti parodioiksi. Mutta yhden parodia on toisen totuus, sillä kuten Anna huomaa, ”maailmassa oli tapahtunut jotain, joka teki parodioimisen mahdottomaksi.”

Vaikka Kultainen muistikirja havainnollistaa kielen ohenemista ja tekstien irtoamista todellisesta kokemuksesta, se tekee sen juuri kielen ja kerronnan avulla, mikä ankkuroi teoksen vahvasti realismiin. Sen fragmentaarisuus ja monitasoisuus ovat osuva ilmiasu sille sodanjälkeisen taiteellisen, moraalisen ja poliittisen hajaannuksen maailmalle, missä Anna läheisineen elää.

Aktivismin umpikujat

Ajallisesti romaani alkaa toisen maailmansodan aikaisesta Afrikasta, missä Anna kuuluu kiistojen pirstomaan kommunistiseen liikkeeseen. Sisäisten ongelmien lisäksi liikettä halvaannuttaa kyvyttömyys ymmärtää mustien afrikkalaisten asemaa ja epäluottamus eri väestöryhmien välillä. Annan ja hänen kommunistitoveriensa toiminta taantuukin pian ajan tappamiseksi maaseutuhotellissa, jonka ahtaassa ilmapiirissä ihmissuhteet kärjistyvät. Ymmärtämättömyyttään eurooppalaiset kommunistit saavat aikaan inhimillisen tragedian, kun hotellin omistajat antavat potkut mustalle kokille ja samalla suistavat tämän perheineen kurjuuteen. Ryhmä ei kuitenkaan puutu tilanteeseen, sillä kuten sen johtaja Willi muistuttaa, yksittäistapauksilla ja niihin liittyvillä tunteilla ei ole merkitystä.

Sama tunkkaisuus vaivaa kommunistista puoluetta sodanjälkeisessä Lontoossa, ja lisäksi aatteen ja käytännön politiikan yhä kasvavat ristiriidat aiheuttavat moraalisen ongelman Annalle. ”On ilmeistä, että kommunistipuolueen tai -ryhmän rakenteessa on itsessään jakautumisen siemen. Kaikki kommunistipuolueet kaikkialla elävät ja ehkä kukoistavatkin karkottamalla ihmisiä tai ihmisryhmiä,” hän analysoi tilannetta. Edes radikaalit uudistustoimenpiteet eivät palauta Annan uskoa puolueen tervehtymiseen, ja hitaasti hän ajautuu siitä erilleen. Lessing kronikoitsee tätä irtautumista piinallisen tarkasti ja samalla miltei ryppyotsaisella vakavuudella, jolla hän paneutuu romaaninsa muihinkin teemoihin.

”Vapaat” naiset

Anna mieltää itsensä ja ystävänsä, boheemin näyttelijän Mollyn, vapaiksi naisiksi, sillä he elävät vallitsevien normien vastaista, näennäisen itsellistä elämää. Seksuaalisen vapauden tekee kuitenkin mahdolliseksi kahlitseva avioliittoinstituutio, joka redusoi vaimot kodinhoitajiksi ja jättää miehet seksuaalisesti tyydyttymättömiksi. Annan ja Mollyn kaltaiset vapaat naiset tarjoavat aviomiehille antoisaa seksiä, mutta jäävät itse kuitenkin kaipaamaan läheisyyttä ja pysyvää ihmissuhdetta. Annan alter ego, keltaisen muistikirjan Ella, on varsinkin traaginen hahmo kaivatessaan naimisissa olevan rakastajansa perään.

Lessing kuvaa suhteita läheltä ja illuusioitta. Tämä suoruus on vaikuttavaa yhä, ja vielä hätkähdyttävämmältä sen on täytynyt tuntua kirjan ilmestymisaikana. Vapaat, tasaveroiset suhteet eivät näytä olevan mahdollisia miesten ja naisten välillä Kultaisen muistikirjan kuvaamassa maailmassa. Parisuhteet johtavat aina teeskentelyyn ja roolikäyttäytymiseen, jossa nainen ottaa hoivaajan paikan ja vaikenee omista haluistaan. Anna joutuu rakastajiensa takia negaatiokierteeseen, jonka hän yrittää ottaa haltuun hajottamalla kokemuksensa osiin.

Tähän dilemmaan Kultainen muistikirja ei tarjoa ratkaisua. Tarkkaan lukien romaanissa voi nähdä antifeministisiä tai jopa misogyynisiä sävyjä, joita löytyy myös Lessingin myöhemmästä tuotannosta. Vahva kantaaottavuus yhdistyy Kultaisessa muistikirjassa ambivalenssiin tavalla, joka antaa kriittiselle lukijalle paljon ajattelemisen aihetta.