Kiputilahallitus

Dubravka Ugrešić on syntynyt Kroatiassa vuonna 1948 ja lähtenyt sieltä vapaaehtoiseen maanpakoon. Hän asuu nykyään Amsterdamissa, kuten Kiputilahallituksen kertojaminä Tanja. Romaanin Tanja Lucić on kroatialainen kirjallisuudenopettaja, joka on lähtenyt Zagrebista ennen sotaa ja päätynyt Saksan kautta Amsterdamiin opettamaan yliopistoon serbokroaattia. Hänen opiskelijansa ovat entisestä Jugoslaviasta lähteneitä nuoria aikuisia, joiden opintojen motiivi on lähinnä oleskelulupa ja opintotuki. Jotkut ovat lähteneet jo ennen sotaa, muutamat ovat menettäneet sodassa läheisiään. Kaikki ovat menettäneet kotimaansa. Balkanin ruutitynnyrin räjähdys sinkosi satoja tuhansia entisen Jugoslavian asukkaita hajalleen eri puolille maailmaa.

Varsinaisen kirjallisuudenopetuksen sijaan Tanja päättää tehdä oppitunneista eräänlaista muisteluterapiaa. Opiskelijat alkavat kerätä muistoja entisen Jugoslavian arjesta ja omasta elämästään: he muistelevat suosittuja lauluja, junamatkoja, Titon hautajaisia, koulun tansseja, tuttuja ruokia. Opiskelijoiden joukossa on serbejä, kroaatteja ja bosnialaisia. Tanja toivoo voivansa luoda ryhmälle yhteisen kosketuskohdan menneisyyden muistelun avulla. Kipeät muistot ja ristiriidat ovat kuitenkin jatkuvasti läsnä pinnan alla. Ne saavat traagisen ilmaisunsa, kun eräs oppilaista tekee itsemurhan. Hänen isänsä on syytettynä Haagin sotarikostuomioistuimessa, eikä poika kestä häpeää.

Maanpakolaisuuden teema laajenee yleisemmäksi identiteetin ja minuuden etsimisen ongelmaksi. Tanjaa vaivaa turtumuksen tunne, eikä hän osaa ottaa Amsterdamia kodikseen. Yhtä vaikeaa on sopeutua uudestaan Zagrebiin, jossa hän käy lyhyellä lomalla äitinsä luona. Pakolaiset elävät välitilassa, he eivät ole kotonaan missään. Heidän on kohdattava myös syyllisyyden tunteet. Vaikuttaa myös siltä, että Tanja on arvioinut oppilaidensa tarpeet väärin. Muistelu onkin terapiaa eniten hänelle itselleen. Hänen omassa elämässään tapahtuu romahdus, käännekohta, joka pakottaa hänet vastatusten tilanteensa kanssa. Kivun kokemus voittaa turtumuksen. Uusi elämä tarjoaa Tanjalle myös rakkauden mahdollisuuden. Romaanin loppu on kuitenkin monitulkintainen.

Kiputilahallituksen keskeinen teema on kieli ja sen merkitys identiteetille. Tanjan opettama kieli, serbokroaatti, lakkasi virallisesti olemasta ja jakautui kroatiaksi, serbiaksi ja bosniaksi. Jugoslavian hajottua eri kansallisuuksien edustajat alkoivat valvoa ja kontrolloida kansalliskieliään, puhdistaa niitä vieraista aineksista. Kielen kontrollointi tekee siitä keinotekoista. Mikä on aitoa kieltä? Romaanissa pohditaan paljon myös sitä, miten kielen ilmaisuvoiman käy, kun ihminen joutuu eroon sen luonnollisesta puheympäristöstä. Hollannissa asuvat nuoret sotkevat puheeseensa hollantia ja englantia. Heille on helpompaa ilmaista itseään vierailla kielillä. Tanja taas ei tunnu saavan koskaan oikein sanotuksi sitä, mitä hän haluaisi ilmaista. Romaanin kielen selkeys ja läpinäkyvyys on hämäävää.

Ugrešić lähenee kirjailijana postmodernia. Kiputilahallitus sekoittaa erilaisia tekstityyppejä: Tanjan kertomuksen sisässä on opiskelijoiden tarinoita ja esseemäistä pohdintaa esimerkiksi Haagin sotarikostuomioistuimesta. Yhteiskunnallinen pohdinta tuo romaaniin tasoja, jotka auttavat näkemään yksilön ongelmien taustalla isommat kuviot. Ugrešić luo katseensa myös maahanmuuttajien Euroopan tulevaisuuteen. Romaanin loppupuolella avautuu kaksi erilaista visiota: köyhien maahanmuuttajien, ”barbaarien”, todellisuus ja uuden Euroopan tulevan eliitin, postkommunistisista maista tulevan nuorison todellisuus. Sodat, pakolaisuus ja yhteiskuntajärjestelmien romahdukset nyrjäyttävät Euroopan ja maailman menon uuteen suuntaan tavalla, jolla on vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen.

Kokonaisuus tuntuu välillä sekavalta mutta pysyy kuitenkin koossa. Kaikki ainekset vaikuttavat perustelluilta. Ehkä sota ja kotimaan pirstoutuminen on teema, jota voi käsitellä vain pirstaleisesti.

Kiputilahallitus on Ugrešićin ensimmäinen suomennettu teos. Kari Klemelän suomennos on vaivatonta ja sujuvaa luettavaa.