Arthur Gordon Pymin selonteko

Tässä hän tulee taas: romantikkojen synkänpuhuva isoisä ja kärsivien taiteilijoiden suojeluspyhimys. Jaana Kapari-Jatta jatkaa laadukasta työtään Edgar Allan Poen suomentajana; viime vuonna ilmestyivät Kootut kertomukset, ja nyt on suomalaisen asun saanut kirjailijan ainoa romaani Arthur Gordon Pymin selonteko. Se on kuin 1800-luku itse – yhdistelmä romantiikkaa ja luonnontieteellistä positivismia.

Poesta (1809-1849) on tullut porvarillisesta estetiikasta tuttu romanttisen kirjailijan prototyyppi: hän ei saanut juurikaan tunnustusta eläessään, hänen mielensä oli outojen kuvien vaivaama, hän käytti kenties huumeita ja varmasti alkoholia ja kuoli melko nuorena ja rutiköyhänä. Poeta pidetään sekä scifin, dekkarin että kauhukirjallisuuden perustajana. Tämä ei tarkasti ottaen pidä paikkaansa, koska lajeille voidaan löytää esikuvia kauempaa historiasta. Kaiken edellä mainitun esiintyminen saman kirjailijan tuotannossa on tietenkin huomionarvoista.

Ensimmäiselle kierrokselleen Poe lähti, kun Charles Baudelaire käänsi häntä (myös Arthur Gordon Pymin selonteon) ranskaksi 1850-luvulla. Amerikkalaiskirjailija tuli osaksi ranskalaista Parnassoa ja sai siitä lisää romanttista hohdetta. Kapari-Jatta on siis Poen kääntäjänä kovassa seurassa.

Pymin selonteko on kertomus merimatkasta, jolla kaikki menee pieleen. Salamatkustaja jää jumiin piilopaikkaansa, laivalla nousee kapina, nälkä ja jano vaivaavat ajelehdittaessa kohti etelää. Kun keskushenkilöt pelastautuvat erään retkikunnan mukaan, joudutaan villien armoille. Mukana ovat kaikki meriseikkailun nyttemmin kliseiksi muuttuneet piirteet, mutta Poe kirjoittaa niin hyvin, etteivät ne tunnut kliseiltä vieläkään.

Romaanissa toistuu elävältä hautautumisen teema, joka taisi olla kirjailijan pakkomielle. Nälkää ja janoa kuvataan kiduttavan pitkästi. Kannibalismikohtaus ja houreinen näky aavelaivan lokkien runtelemista ruumiista ovat niin inhoja, että myöhemmät kauhukirjailijat ja -ohjaajat osoittautuvat siksi, mitä ovatkin: Poen oppipojiksi.

Jännityskertomus ja suuri aateromaani

Suomentaja huomauttaa jälkisanoissaan siitä, että Selontekoa voi lukea moneen eri genreen kuuluvana kertomuksena, ja eri lukutavoilla siitä irtoaa erilainen sisältö. Se on meriseikkailu, kauhukertomus, tutkielma ryhmädynamiikasta, kuvaus tutkimusmatkasta ja kenties sellaisen kuvauksen parodia. Lisäksi se on vielä jotakin muuta.

Kirjallisuudentutkija David Punter kiinnitti parikymmentä vuotta sitten huomiota Poen kaksinaisuuteen salapoliisikertomusten yhteydessä: yksityisetsivä C. Auguste Dupin edustaa rationaalista päättelyä, joka nykyään liitetään erityisesti Sherlock Holmesin hahmoon. Sen kanssa on dialektisessa suhteessa kaikki, mistä Poe paremmin tunnetaan: pimeyden voimat, rappion ja luhistumisen kuvat. Tähän pimeyteen Dupin tunkeutuu modernilla järjellään. Jollakulla toisella, toisissa kertomuksissa, järki saattaa pimetä.

Tämä dialektiikka näyttäisi olevan Poelle luonteenomaista. Pymin selontekoa vetävät eri suuntiin yhtäältä tarkat ”lokikirjamerkinnät”, maantieteelliset ja eläintieteelliset yksityiskohdat ja primitiivisen kulttuurin antropologinen kuvaus, toisaalta ahdistus ja pelko, aliravitsemuksen ja humalan aiheuttamat houreet, ajelehtimisen mysteeri. Tästä syntyy romaanin keskeinen jännite, joka muistuttaa modernin maailman kahdesta eri puolesta.

Rakenteestaan johtuen Selonteko saattaa vaikuttaa hajanaiselta; itse asiassa se on triptyykki, jonka muodostavat alun myrskykokemus, keskiosan kärsimysnäytelmä ja lopun tutkimusretki Etelämantereelle. Kaiken lisäksi teos vielä päättyy mystiseen loppunousuun ja jää perinteisessä mielessä ”kesken”. En tiedä, oliko Poen tarkoitus kirjoittaa jatko-osa vai luottiko hän aivan oikein rakenteen merikelpoisuuteen. Sisäistekijän oma loppuhuomautus näyttäisi viittaavan jälkimmäiseen.

Tämän ja muiden ansioidensa takia näennäisesti harmittomasta jännityskertomuksesta kasvaa suuri aatehistoriallinen romaani.