Silmäyksiä. Eeva-Liisa Mannerin kirjoituksia

Silmäyksiä kokoaa Eeva-Liisa Mannerin (1921–1995) enimmäkseen Aamulehdessä julkaistuja tekstejä vuosien 1968 ja 1987 väliltä ja kattaa kolmasosan hänen tuon ajanjakson kaikista lehtikirjoituksistaan. Kirja jatkaa journalisti-Mannerin esittelyä. Ikäviä kirjailijoita (1994) on Mannerin kirjallisuusesseiden ja -kritiikkien kokoelma, jonka työstämiseen kirjailija ehti itse osallistua. Molemmat teokset on toimittanut Tuula Hökkä. Yhdessä nämä kokoelmat kattavat kolmasosan Mannerin lehtikirjoituksista.

Ikäviä kirjailijoita on konseptina yhtenäinen. Kun Manner kommentoi omaa leipälajiaan kirjallisuutta, kohdillaan ovat sekä argumentoinnin tasokkuus että tarkkanäköinen viisaus; arvioitujen teosten ajallinen ja tyylillinen laajuus on vaikuttava. Kokonaisuus on lajityypillinen kritiikkien ja esseiden kokoelma.

Silmäysten pienet ja vaatimattomat sivallukset kertovat Mannerin journalistisesta ammattitaidosta ja kokemuksesta.

Silmäyksiä tuo lukijan eteen aivan toisen maailman. Laadukkaat elokuvaesseet ja muutamat kirjallisuuskritiikit ovat Ikävien kirjailijoiden tuttua, virtuoosista Manneria, mutta muu materiaali on monivärinen kavalkadi. Kattaus ulottuu lausuntataiteesta luontodokumenttipuffailuun ja maailmanpoliittisista kannanotoista feminismiin, luonnonsuojeluun ja nykymusiikkiin – ja tässä vain osa repertuaarista. Tekstit vaihtelevat kuivakoista tuote-esittelyistä syväluentaisiin miniesseisiin – Jos Ikäviä kirjailijoita on kirjasto, Silmäyksiä on basaari.

Hökkä asettaa tekstit paikoilleen Mannerin tuotannossa

Tuula Hökän esipuhe nivoo Silmäykset Mannerin opera omnia -projektin osasiksi. Se kontekstoi kaiken Mannerin tuotannon, ajattelun, estetiikan ja biografian sisään. Journalistisesti vaatimatonkin aines saadaan nivottua Manner-näkökulmasta kohdilleen. Tämän Hökkä tekee vaikuttavasti. Sivumäärältään suppeassa tilassa hän selvittää erityisesti Mannerin 60-luvun lopun estetiikan ja tuotannon käännekohtia ja elokuvan merkitystä Mannerin tuotannolle. Hökän luenta ja analyysi ovat ytimekkyydessään huikeat.

Kaikki Silmäysten sisältö ei ole Hökällekään vain arvoneutraalia Manner-materiaalia. Hän viittaa kevyesti varsinkin loppuvuosien mahdolliseen lehtikirjoitteluun väsymiseen. Tämän voi laajentaa havainnoksi, että Silmäyksiä on osaksi hyvinkin arkisten lehtikirjoitusten kokoelma. Arkisuus tarkoittaa tässä yhteydessä nopeutta, senttauksen loistoa ja karuutta, kaikkea ammatin harjoittamiseen ja leivän tienaamiseen liittyvää realismia.

Ikävien kirjailijoiden Manner vaikuttaa kirjoittajalta, jolla on runsaasti aikaa laatia taiturillisia kritiikkejään. Aivan eri tasoilla liikutaan Mätäkuun katsauksessa (AL 4.8.1984). Siinä Manner pakisee ilmailuonnettomuudesta Pirkkalassa, aihetta sivuten ajankohtaisesta Tanskan radion lento-onnettomuusraportista; lopuksi seuraa kliseistä turinaa olympialaisiin valmistautuvasta Los Angelesista. Silmäysten yksi iso elämys on esitellä myös sitä materiaalia, joka päätyi huomisen kalankääreeksi.

Toisaalta juuri nämä Silmäysten pienet ja vaatimattomat sivallukset kertovat Mannerin journalistisesta ammattitaidosta ja kokemuksesta. Pieniin juttuihin käytetään vaatimattomampaa välineistöä kuin isoihin, esseistisiin kokonaisuuksiin. Itse asiassa mieltäni ovat jääneet kaihertamaan nämä pienet, mitättömät ja kertakäyttöiset tekstinsirpaleet. Pikaliipaisin-Manner on kirjoittavana yksilönä hiukan toisin ja arkisemmin elämässä kiinni kuin laatuesseissään. Uskonnoille ärisevä, kääpiömangoja ylistävä ja selittelemättä Wagneria vihaava Manner ei ehkä ole syvällisimmillään, mutta avoin ja kiinnostava.

Mannerin into elokuvaan välittyy hyvin

Silmäysten tärkein kimmoke on ollut saada Mannerin laadukkaat elokuvakritiikit ja -esseet julkaistuksi. Niissä Manner liikkuu itselleen uusissa, ammentamattomissa vesissä ja on utelias ja innostunut. Bunuelit, pasolinit ja romerit olivat usein ensi kertaa Suomessa esitettyjä teoksia. Manner viihtyi elokuvateatterin hämärässä, ja havaintojen intensiteetti saa tekstit vieläkin täysin päteviksi huolimatta siitä, minne nämä Mannerin näkemät klassikot on myöhemmin ja muualla sijoitettu tai miten niitä on ajan saatossa tulkittu.

Manner viihtyi elokuvateatterin hämärässä, ja havaintojen intensiteetti saa tekstit vieläkin täysin päteviksi huolimatta siitä, miten nämä Mannerin näkemät klassikot on ajan saatossa tulkittu.

Manner kommentoi suuria globaaleja kriisejä (mm. Vietnamin sota) tai lähihistorian tragedioita (toinen maailmansota juutalaisvainoineen ja Espanjan sisällissota). Näissä purskahduksissa hän ei ole niinkään suuri poliittinen analysoija kuin heikkojen, sotien tai uskonnollisten järjestelmien uhrien puolustaja. Näkemys on subjektiivinen ja emotionaalinen ja, kenties kylmän sodan retoriikan mukaisesti, jyrkkärajaisen mustavalkoinen.

Laajempana ajankuvana Mannerin teksteistä näkee, että kylmän sodan uhkien ja vihollisuuksien jakama maailma ei ole juuri muuttunut valtakeskusten, taloudellisten painopisteiden tai Euroopan yhdentymisen jälkeenkään. Samoin esimerkiksi Mannerin kirjaama huoli 80-luvulla nousseesta uusfasismista osoittaa, että sama huoli joudutaan toistamaan säännöllisin väliajoin.

Aikansa lapsena Manner kirjoitti silloin tällöin materiaalia, jota ajan hammas on kovastikin purrut. Tämäkin katkelma on kirjoitettu ja luettu aivan toisin kuin nyt: ””Vain porvarit ovat roistoja”, sanoo Pasolini kaikuvassa runossaan. Tuskin nyt näinkään on, mutta taitaa olla niin että vain porvarit tiedostavat roistomaisuutensa ja häpeävät sitä, tosin hyödyttömästi. Sillä ”kaiken mitä he tekevät, he tekevät väärin”.” (Ja Jumala vei kansansa erämaahan.., AL 31.10.1971)

Silmäyksissä Manner ei ole koskaan tietävinään enempää kuin tiesi. Monet yleisluontoiset tekstit rakentuvat kliseiseen ja kanonisoituun pintatietoon. Hän antaa lukijalle pika-apuja vaikkapa Mozartin, eksistentialismin tai psykoanalyysin kiteytykseen. Mannerilla ei ole tarvetta Aamulehden pikasenttauksissa muuttaa, järjestää tai jäsentää tietoa uudelleen. Niillä on ollut myös osansa sen perustiedon välittäjänä, jonka voimme nykyisin etsiä silmänräpäyksessä itse.

Silmäysten takakansiteksti lupaa, että ”Sanottavan terä ja pettämätön tyyli tekevät Eeva-Liisa Mannerista mitä ajankohtaisimman lehtikirjoittajan ja ajattelijan”. Tätä kokoelmaa ajatellen lupaus toteutuu kaikkine osineen vain joskus. Valikoimassa on paljon myös terättömiä ja tyyliltään arkisia hetkiä. Manner on monessa tekstissä räjähtelevä, lakoninen, pisteliäs ja hauska, mutta vähemmän varsinainen ajattelija. Siinä lienee myös valikoiman vahvuus ja viehätys.

Kokoelman toimitustyö on upeaa jälkeä

Kun Silmäysten artikkelit on tehty hyvin laajalla pensselillä, olisi esipuheessa kenties ollut paikallaan vähän laajempi katsaus Manneriin journalistina – ei vain valittujen tekstien suhde Mannerin tuotantoon. Tarkoitan tällä katsausta kaikkeen materiaaliin, myös siihen vielä julkaisemattomaan kahteen kolmasosaan. Millaisia teemoja tai avauksia tuosta materiaalista löytyy? Kommentoiko Manner esimerkiksi kotimaan politiikkaa tai kulttuuripolitiikkaa noina vuosikymmeninä, kun luotiin ahkerasti hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita? Koko materiaalin esittelyn myötä Mannerin journalistiura piirtyisi myös selkeämmin.

Toimittajana Tuula Hökkä on tehnyt kaunista jälkeä, jälleen kerran.

Lisäksi Silmäysten laajan repertuaarin edessä pohdituttaa Mannerin ja lehtien lukijoiden suhde. Vaikutusvaltaisena isona mediana Aamulehdellä on ollut elinikäisiä lukijoita, jotka seurasivat Mannerin tekstejä vuosikymmenestä toiseen. Onko tämä kokemus jotenkin jäljitettävissä ja analysoitavissa? En väitä, että tämä olisi laajuudessaan Silmäysten esipuheen asia, mutta mielestäni tärkeä näkökulma arvioitaessa Mannerin jälkeä journalistina.

Toimittajana Tuula Hökkä on tehnyt kaunista jälkeä, jälleen kerran. Tekstejä on editoitu hipaisten lähinnä kirjoitusvirheitä, selitykset ovat ytimekkäitä ja valaisevia ja hakemistot ja lähdeluettelo ensiluokkaisia. Pidän Hökän valikon laaja-alaisuudesta, tason, tyylien ja aiheiden vaihtelusta. Silmäyksiä on tässä mielessä hyvin antelias ja onnistuu yllättämään ja viihdyttämään.

Mainittakoon vielä, että Silmäysten tiimissä on toinenkin jo Ikävien kirjailijoiden parissa työskennellyt henkilö. Veijo Muroke on suunnitellut helppolukuisen ja kauniin eleettömän taiton.