Turkulainen näytelmä

Emma Puikkosen esikoisromaani Turkulainen näytelmä tekisi mieli lukea heti uudestaan. Sen verran viehättävä jälkimaku kirjasta jää. 26-vuotias Puikkonen tekee oman tulkintansa Josef Julius Wecksellin vuonna 1862 ilmestyneestä Daniel Hjort -näytelmästä. Hän ei kuitenkaan suostu näkemään Sigrid Stålarmintytärtä lintumaisena koristenaisena vaan kirjoittaa hänelle oman tahdon, jota Wecksell ei hänelle aikanaan suonut. Sigridistä tulee uhmakas. Valmis käsikirjoitus ei enää riitä.

Turkulainen näytelmä kulkee kahdella tasolla. Tässä päivässä elää 23-vuotias venäjänopiskelija Nadia Reunanen, joka saa ylioppilasteatterin Daniel Hjort -näytelmässä, turkulaisessa Hamlet-tarinassa, Sigrid Stålarmintyttären roolin. Hänellä on riittävän haalea katse Sigridiksi, sanoo ohjaaja. Ohjaajallekin Sigrid on vain lintumainen nainen. Niin pyhä, että hän on kuin kosteuspyyhe. Niin kaunis, jotta hänestä voi vain unelmoida; hajuton, eritteetön, koskematon.

Näytelmän sisällä vuotta 1599 elää Nadian ikäinen Sigrid. Hän on kyllästynyt Hjortin uusissa tulkinnoissa olemaan aina se vähäverinen kaunotar, jolla on vain yksi tehtävä. ”Tämä näytelmä on aina sama”, Sigrid tuskailee ja toivoo voivansa tehdä jotakin toisin, kuin Wecksell on kirjoittanut. Hän haluaa pois arvoituksellisen, traagisen naisen vankilastaan ja rakentaa itselleen
tahdon. Sigrid ei halua, että nuori nainen kuolee tragediassa aina. Monta sataa vuotta hänet on kannettu paareilla näyttämöltä pois otsallaan märkiä kultakoruja ja meriheinää. Hän haluaa uuden lopun. Mieluummin uida veden yli kuin hukuttautua siihen.

Wecksellin tragediassa Daniel Hjort -niminen nuorukainen rakastaa Suomen sotapäällikön Arvid Stålarmin tytärtä Sigridiä mutta pettää linnansa ja maansa kuultuaan oman isänsä julman kohtalon. Hjort kavaltaa maansa kostaakseen. Maskuliinisessa tarinassa miehet toimivat ja ovat aktiivisia ja sankarillisia. Naiset ovat tyttäriä, äitejä ja vaimoja.

Sigridin tahto ryöppyää vähitellen turkulaisen ylioppilasteatterin näyttämölle Nadian kautta. Ei Ofelian kaltainen kulissipainona toiminut nainen voi olla seksikäs vamppi tai täynnä uhmaa, inttää ohjaaja. Sigrid haluaa olla kuitenkin sellainen. Turun linnan tyrmässä lojuvalta kirjailijalta hän pyytää edes yhden halun, eroottisia ajatuksia, tilaa omalle tahdolle. Nadiankaan mielestä hahmo ei ole uskottava tässä ajassa. Hän haluaa Sigridistä viekkaan ja aktiivisen, tarpeeksi rohkean irrottautumaan kaavamaisesta käsikirjoituksesta.

Romaanin nuorille naisille on yhteistä heidän epävarmuutensa. Nadia ei tiedä, miten päin elämässä pitäisi olla. Hänellä on muutamia ystäviä, satunnaisia rakkaussuhteita ja ihastuminen ylioppilasteatterin ohjaajaan, joka ei ole kuitenkaan tyytyväinen Nadian valjuun roolisuoritukseen. Sigrid on tietoinen roolistaan näytelmän statistina, kaunottarena, jonka on vain määrä kuolla traagisesti. Molemmat naiset haluavat tehdä matkaa johonkin suuntaan, ottaa selvää elämästään, mutta reitti on epäselvä.

Niin monta kertaa tämäkin tarina on kerrottu, mutta Puikkonen tietää, kuinka tehdä se tuoreesti ja lempeästi, kaksi varsin erilaista ajanjaksoa yhdistäen, huumoria unohtamatta. Romaanin kieli on koko matkan ajan miellyttävää, tyylikästä ja soljuvaa; virkkeitä jää parhaimmillaan kertaamaan ja maistelemaan. Nadian toisinaan alakuloisen ja kyllästyneen puheen alta kuultaa esiin hiljainen nauru, joka kohdistuu lähinnä omaan itseen. Ystävällisiä piikkejä Puikkoselta saavat Turun ”tummasilmäisten ja ahdistuneiden” runoilijapoikien joukko.

Ylioppilasteatteri näyttelee Hjortia pitkän talven ajan, ja vähitellen Nadia kääntyy itseensä pois todellisuudesta. Sigrid tulee Nadian maailmaan samalla tavoin kuin kuolleet ja kuvitellut henkilöt ujuttautuvat turkulaisnaisen elämään. Nadian yksiössä ajatuksiaan mittailevat niin itsemurhan tehnyt runoilijanuorukainen kuin traagisen elämänkohtalon kokenut kirjailija Wecksell. Punaviinimaljoja kilistelevissä kuolleissa on makaaberiuden vaara, mutta heidät perustellaan Nadian eksyneellä mielentilalla. Sigrid ja Nadia elävät hetken samassa ruumiissa, kunnes ovat tehneet itsensä kanssa jonkinlaisen selonteon.

Sigridin kaltaisia unohdettuja kirjallisuuden naisia toivoisi löydettävän enemmänkin. Millainen tarina kätkeytyy Daniel Hjortin äidin tai Klaus Flemingin lesken taakse? Emma Puikkonen oli kolme vuotta sitten Juha Hurmeen vetämässä Daniel Hjort -työpajassa ja innostui sitä kautta kirjoittamaan Sigridille uuden tarinan. Tulkinnallaan Puikkonen onnistuu rikastuttamaan vanhaa näytelmää ja sovittamaan sen nykyaikaan.