Ranskassa 1975 ilmestynyt Montaillou on uraauurtavaa mikrohistoriaa. Emmanuel Le Roy Ladurie toi suuren lukijakunnan ulottuville keskiajan tavallisten ihmisten maailman. Millaista oli Etelä-Ranskassa Pyreneiden alarinteillä joitakin vuosia ennen mustan surman tuloa? Mistä ja miten ihmiset elivät, mihin he uskoivat ja mitä pelkäsivät? Teos häivytti käsityksiä keskiajasta ”pimeänä” ajanjaksona. Le Roy Ladurien kuvaamat ihmiset ovat kuin ketkä tahansa meistä, raadollisuudessaankin, vain maailmankuva on toinen. ”Pimeä” on ainoastaan tausta-aineiston tarina: Montaillou pohjautuu Vatikaanissa säilytettyihin inkvisition kuulustelupöytäkirjoihin.

Emmanuel Le Roy Ladurie popularisoi kiehtovasti keskiajan historiaa Montaillou-teoksessaan. Sen rivienvälinen sankari ja konna ovat sama henkilö: Pamiers’n hiippakunnan piispa Jacques Fournier. Hän oli alueensa inkvisiittori, joka vangitutti, kuulustelutti ja tuomitutti satoja alueensa asukkaita kerettiläisyydestä epäiltyinä. Pyreneiden vuoristoiset rinteet olivat kataarien viimeinen turvapaikka.

Fournierille oli tärkeää dokumentoida kuulustelut mahdollisimman tarkoin. Latinaksi kirjoitettuja pöytäkirjoja hän käytti sittemmin omassa kampanjassaan menestyksellisesti: hänestä tuli Avignonin paavi Benedictus XII. Le Roy Ladurien mukaan Fournier oli ilmiömäinen kuulustelija, oman aikansa hellittämättömän itsepintainen Maigret. Hän oli käytännössä läsnä kaikissa kuulusteluissa ja oli kiinnostunut pienistäkin detaljeista.

Piispan pikkutarkkuus tuotti myöhemmälle historiantutkimukselle aarreaitan. Kuulustellut joutuivat selvittämään suhdettaan katolilaisuuteen, mutta samalla he antoivat jokapäiväisestä elämästään yksityiskohtaisen ja elävän kuvan. Le Roy Ladurie käyttää aineistoa mm. kulttuurihistoriallisiin, sosiologisiin sekä kansa- ja uskontotieteellisiin analyyseihin.
Teoksen ensimmäisessä osassa huomion kohteena ovat maanviljelys ja lampaidenpaimennus elinkeinoina sekä Montailloun kylän sosiaalinen rakenne. Toisessa osassa paneudutaan kyläläisten tapoihin ja ajatusmaailmaan. Kuulusteludokumenteissa on runsaasti aineistoa mm. sukupuolielämän ja rakkauskäsitysten, maagisten ja uskonnollisten ajatusten analyysiin sekä käytännönläheisesti vaikkapa naisten aseman käsittelyyn.

Popularisoinnin hengessä Emmanuel Le Ladurie ei juuri harrasta tieteellistä argumentointia teoksessaan, mutta kuulusteltavien motiivit esim. liioittelun tai vähättelyn suhteen hän tuo tarvittaessa esiin. Montaillou-teoksen suomentaja Marja Itkonen-Kaila paljastaa esipuheessaan, että tekijä on turvautunut tyylilliseen kikkailuun saadakseen sitaatit ”suorapuheisemmiksi”: pöytäkirjojen käyttämä kolmas persoona on muuttunut ensimmäisen persoonan kerronnaksi. Tekijä on myös virittänyt keskiajan pieneläjien lausunnot kaunokirjallisiksi. Suomentaja on palauttanut mahdollisuuksien mukaan tyylin latinankieliseen alkutekstiin sopivammaksi. Suomennos on lyhennelmä, jossa on tekijän luvalla karsittu mm. toistoja ja yksityiskohtaisia huomautuksia.

Keitä olivat kataarit?

Montailloun maantieteellinen horisontti sijoittuu Etelä-Ranskaan parisataa kilometriä Andorran pohjoispuolelle. Alueen tunnetuin kaupunki on Carcassonne, joka oli rakennettu valloittamattomaksi linnoitukseksi islaminuskoisten maurien hyökkäyksen varalta. 1300-luvun alkuvuosina Montailloun kylän asukkaat saivat usein oleilla kaupungin muurien sisällä inkvisition ”vieraina”. 1308 oli pahimman vainon vuosi: silloin Fournier pidätytti kylän kaikki yli 12-vuotiaat pojat ja miehet.

Le Roy Ladurie korostaa, että kirkollisten viranomaisten vainosta huolimatta montailloulaiset olivat suhteellisen vapaita. Talonpojat eivät olleet maaorjia, ja lammaspaimeniksi ryhtyneet saattoivat vaeltaa kauas Kataloniaan ja Baskimaalle asti. Teos omistaakin monta lukua paimenelämän kuvaukselle.

Pierre Mauryn ”viehättävä persoonallisuus” nousee voimakkaimmin esiin pöytäkirjojen aineistosta. Maurylle köyhyys oli normaalia ja hyväksyttyä todellisuutta, joka vastasi hänen ihanteitaan ja arvomaailmaansa. Loistoa ja mässäilyä vihaava lammaspaimen oli ”demokraatti siinä määrin kuin se oli 1300-luvulla mahdollista”. Lammaspaimen seurusteli mielellään kerettiläisten kanssa, koska nämä noudattivat köyhyyden ihannetta, toisin kuin sitä saarnaavat kerjäläismunkit. Maury oli omaksunut kataareilta vahvan kohtalonuskon ja käsityksiä sielunvaelluksesta.

Kataarit uskoivat kahden jumaluuden, hyvän ja pahan, samanaikaiseen olemassaoloon. Kataarimiesten oli mahdollista pyrkiä ”täydelliseksi” kieltäytymällä lihansyönnistä ja välttelemällä naisia. Tavalliset kataariuskovaiset vastaanottivat ”kerettiläistämisen” vasta kuolinvuoteellaan, sillä tämä toimitus merkitsi täydellistä paastoa eli itsemurhaa. Sielun pelastuminen oli varmaa, sillä sairas ei voinut enää koskea naisiin tai lihaan ennen kuolemaansa.

Fournierin toiminnan ansiosta – montailloulaisten kuulustelujen ja tuomioiden jälkeen – kataariusko oli kitketty Ranskasta. Roviolle tuomittiin muutama, suurin osa joutui vankilaan, ja vapautetut kerettiläiset joutuivat kantamaan keltaista ristiä vaatteidensa selkäpuolella. Le Roy Ladurie uskoo kuitenkin, että kataarit jättivät protestanttisuuden siemenen itämään mm. pappien pröystäilevää ja irstailevaa elämää sekä kirkon anekauppaa vastustaessaan.

Miltä elämä maistui?

Montaillou-teoksessa viehättää mutkaton suhtautuminen elämän inhimillisten perusasioiden kuvaamiseen. Le Roy Ladurie esittelee aikalaistodistajien kertomuksia elämästä, joka ei suinkaan keskittynyt raatamiseen ja omaisuuden kartuttamiseen.
Avioliitot olivat usein järjestettyjä ja muodollisia, mutta oikeaakin rakkautta ja intohimoa oli. Homoseksuaalisuutta ei ollut kotikylässä, mutta kaupunkiin opiskelemaan lähteneet pojat olivat vaarassa joutua katolisten pappien viettelemiksi. Selibaatti menetti yli 1300 metrin korkeudessa merkityksensä, tekijä toteaa, ja esittää todisteeksi kylän pahimman pukarin, kerettiläisvainoissa kaksoisagentiksi paljastuvan pappismiehen naisseikkailut.

Keskiaikaisesta Montaillousta on enää jäljellä joitakin talonperustuksia. Fournierin aikana kylässä oli vajaa kolmesataa asukasta. Mustan surman ja seutua hävittäneiden sotien jälkeen kylän asukasmäärä oli puolittunut vuosisadan loppuun mennessä. Nyt vuoristoseutujen asukkaat ovat katoamassa lopullisesti kaupunkeihin.

Historioitsijaksi Emmanuel Le Roy Ladurie on melkoinen romantikko ja idealisti. Hänen kuvaamansa vainotut montailloulaiset ovat inhimillisiä kaikissa pyrkimyksissään ja vastoinkäymisissään. He ovat esimerkillisiä vaatimattomuudessaan ja luontosuhteessaan.

Teoksen loppu on suorastaan runollinen:
”Kataarilaisuus on enää pelkkä kuollut tähti, jonka kylmä mutta koskettava valo tavoittaa meidät uudelleen nyt kun tähden sammumisesta on kulunut jo puoli vuosituhatta. Montaillou on kuitenkin paljon enemmän kuin rohkea tilapäinen uskonnollinen poikkeama. Se on tavallisten ihmisten todellista historiaa.
[–] Montaillou on samaa kuin Pierren ja Béatricen rakkaus tai Pierre Mauryn lammaslaumat. Se on ostalin [kotitalon] fyysistä lämpöä, ja se on yhä uudelleen syntyvä lupaus talonpoikaisesta tuonpuoleisesta elämästä. Toinen sisältyy toiseen, toinen kannattaa toista.

Kiintoisa mutta satunnainen huomio on, että Montaillou ilmestyi Ranskassa 1975, samana vuonna kuin sardinialainen itseoppinut lammaspaimen Gavino Ledda julkaisi romaaninsa Padre padrone: l’educazione di un pastore. Romaanin herättämä keskustelu kiteytyi kysymykseen, voiko 1900-luvun Euroopasta löytyä näin keskiaikaisen ahdas maailmankuva. Montaillou herättää uudelleen luettuna kysymyksen, voiko keskiajalta löytyä näin hyvin nykyaikaan sopivaa filosofiaa.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa