Kalsaripäiviä

Kun Erkki Kuparin esikoiskokoelma Housut pilvessä (Enostone 2002) virnuili railakkaasti nykyrunolle viljelemällä posketonta mutta moniaalle haarovaa sälää ja jalostui juuri siksi mitä merkittävimmäksi kokoelmaksi, niin toinen kirjanen Kalsaripäiviä jurottaa selvemmin laskuhumalaisen resignaation tiimoilla. Vallattomuudessa se ei yllä aivan edellisen verroille mutta ei jää myöskään vaille ansioita.

Kupari rakentaa runoa sekalaisista lajeista kuin kymmenottelija. Jo ensimmäisen kokoelman keinoja olivat sanaleikit muunnoksineen. Tulipa tekijä siinä touhussa tallettaneeksi kapakoiden kansanperinteestä jopa vastamulkoisen säeparin ”pulloja kaatui / kalloja puutui” (avausrunossa ”Pihaviisu”).

Myös Kalsaripäiviin on riittänyt pari kortta tikettien ja passien ja muiden sananmuunnosten viljavilta lakeuksilta. Niihin viittaavat niin runon ”Pietari Suuri” alku ”Pietari Suuri / Istui mies halkesi potta” (vrt. Veikko Huovisenkin käyttämään ”Pietari Suuri hatun polki”) kuin rytmikäs, sisällöltään absurdi kielisekoilu: ”pikku hiljaa iltaa kohti singelin ja tuplin” (runossa ”Uusklassismia”).

Eipä ole paljon, ja niin sananmuunnosvuoren huippu jää Suomessa yhä odottamaan taitavaa valloittajaansa – jo nettikansanomaisuudeksi muuttuneesta ”Ollin kurjuudesta” huolimatta (ks. linkkiviitettä). Kenenkään mieleen ei näy juolahtaneen, että samaa keinoa voisi käyttää muutenkin kuin pikkutuhmien sanomusten tuottamiseen. Samaa voi sanoa palindromeista, joissa on eräin tamperelaisvoimin edetty vasta vaatimattomaan ja sangen kaavamaiseen alkuun.

Toisaalta Kupari on hakenut ilmaisun aineksia myös lahden takaa Virosta, alatyylistä, loruista, tunnistettavista lainalähteistä ja kertovista (proosa)runoista. Lainalähteitä ovat mm. Kuparin ”erityisesti arvostama” Aleksis Kivi, Kirsi Kunnas, Marja-Leena Mikkola, Bertolt Brecht – ja tietysti Eino Leino.

Majakovskilta osin muotonsa lainanneessa kokoelmasta Housut pilvessä Kupari saavutti hämmästyttäviä tuloksia parissa aforistisessa tiivistymässä, esimerkiksi runossa ”Ay-toiminta”: ”Voisi kuvitella että tiivis ja kova maa / on madolle aikamoinen haaste”. Pari muuta: ”Oodi Matti Nykäselle”: ”Sto gram votka. / Ota pois! Ole mäkikotka!” Tämän runon rinnalla iltapäivälehtien Nykäs-lööpit ovat jo parikymmentä vuotta käyneet tyhjää. Ja ”Suunnitelman reilu ylitys”: Leninin tavoite sähköistää maa oli hyvä. / Mutta, sillä sähköistettiin myös ilmapiiri. (Kokoelmassa runot on aseteltu Majakovskin tapaan.)

Kalsaripäiviin näitä helmiä ei ole valitettavasti juuri riittänyt, vaan runonlopuista kuuluu usein ajatuksen tiukan solmun asemesta laskuhumalainen lässähdys, näin esimerkiksi ”Miesten laulussa”: ”On ilo ryypätä ja ilo istua hiljaa / Siitä laulan vielä monta laulua”. Jassoo – no, mitä sitten? Ei juomalauluakaan kannata pelkkä ralli, kun runon ehdoille kerran lähdetään. Jotain sentään on vielä versonnut tekijän mieltymyksestä entisiin neukku- ja vasemmistoaikoihin inspiraatiolähteenä. Näin esimerkiksi runossa ”Liian hitaasti eteenpäin”: ”Hammasrattaan ja vasaran kuva lipussa Istanbulissa. / Vapun alla kuuntelemme Kansainvälistä. // Olut lasissa vajoaa hitaasti. / Votka haihtuu. // Edistys tulee liian hitaasti.”

Resignaatiouupumus eli eleginen rappio nousee silti Kalsaripäivien kokoavaksi tunnetilaksi. Ei kuitenkaan niin täysin, ettei joukkoon olisi mahtunut suurenmoisen älyvapaa runo ”Ulkomatka” tai kertova merimiesrallatus ”Työlaulu”; kokoelmasta Housut pilvessä näiden rinnalle kohoaa absurdi balladi ”Elegia Haapsalun kasinolta”. Niiden hulvaton tai väsähtänyt hyväntahtoisuus ei jätä kylmäksi. Mietelmätaivaan tulevana tähtenä loistavalla Kuparilla tuntuukin olevan annettavaa myös tiukkaan pakatun kertovan runon saralla.

Esiintymistilanteissa luultavasti toimivat myös ne nyt luettavaksi altistetut runot, joissa erilaiset sekundaariset epävarmuustekijät peittävät runon mahdollista sisältöä. Tarkoitan puhtaan anekdoottimaisuuden lisäksi ajatuksen ajoittaista hämäryyttä sekä löysäilyä mitan ja riimin käytössä suhteessa sisältöön (”Humalatarhassa”, ”Makkaramarssi”).

Esikuvallisesti Kupari pystyy kuitenkin myös rutistamaan runon vuorelamaisen tiiviiksi, vaikka hän luo epäsäännöllistä mittaa trokein ja daktyylein: ”Trahterin penkkiin ahterin ängin / Aattelin vetästä kunnon kännin…” (”Trahterissa”, alku). Mukavaa, että olutsiltaa kulkeva Kupari ehtii tuopin ohessa kallistaa korvaansa myös runolle, sille perinteisellekin.

Muutama tekstiin pujahtanut kauneusvirhe rikkoo suotta lukukokemusta. Kustantaja Enostone on kuitenkin pitemmän aikaa kyntänyt runojulkaisuissaan tyylikästä sarkaa, niin ettei Kuparin tarvitse seuraansa hävetä.