Kenelle kellot soivat

Espanjaa sisällissotaa kuvaavien merkittävimpien taideteosten joukkoon voi Guernican (1937) ohella laskea myös romaanikirjallisuutta, kuten Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat (For whom the bell tolls) ja André Malraux’n Toivon (Espoir). Malraux’n teos ilmestyi 1936, kun taistelut olivat meneillään, Hemingwayn romaani sodan jälkeen 1940. Malraux’n aikanaan tunnettua teosta ei moni enää tunne, mutta Hemingwayn romaani on elävä klassikko. Sitä on ilo lukea Hilkka Pekkasen uutena, tuoreena ja eloisana suomennoksena.

Näiden kahden kirjailijan tausta oli ajankohtaisten reportaasien kirjoittamisessa, matkustelemisessa maasta ja seikkailusta toiseen. Heinäkuussa 1936 alkanut Espanjan sisällissota muutti molempien elämän suuntaa. Malraux’lle (1901–1976) se oli ensimmäinen henkilökohtainen kosketus sotarintamaan. Hän värväytyi ensimmäisten joukossa kansainvälisiin lentojoukkoihin, joita kuvaa romaanissaan.

Hemingway (1899–1961) oli sen sijaan ehtinyt osallistua jo ensimmäiseen maailmansotaan Italiassa ja haavoittuakin. Hän tunsi ennestään Espanjaakin, oli matkustellut siellä perheensä kanssa jo 1920-luvulla. Vuonna 1937 hän värväytyi sotakirjeenvaihtajaksi Madridiin, jonne hänen silloinen naisystävänsä Martha Gellhorn oli myös saanut komennuksen. Sodan aikana Hemingway palasi useita kertoja takaisin Espanjaan.

Toivon ja häviön aika

Ajallisista yhteensattumista huolimatta Hemingwaytä ja Malraux’ta erottaa kokonainen maailma. Kirjoitusajankohtien erilainen näköala tulevaisuuteen muokkasi heidän romaaneihinsa aivan päinvastaiset tunnelmat. Malraux kirjoitti romaaninsa, kun sota oli käynnissä. Toivon aika on vastaavasti toivon aikaa, uskoa siihen, että tasavaltalaiset pystyvät järjestäytymään ja muodostamaan yhdessä vastavoiman fasisteille.

Hemingway julkaisi oman sotaromaaninsa Kenelle kellot soivat kun sota oli ohi eikä toivoa ei enää ollut. Tarina sijoittuu keskelle sotaa, mutta romaanin kerronnallinen aika on koetun ja eletyn sodan traagista aikaa. Romaanin tunnelma on sen mukainen. Se on toivon ja epätoivon jatkuvaa vaihtelua, henkilöhahmojen vähittäistä alistumista tasavaltalaisten häviöön ja kaikkien niiden arvojen häviöön – vapaus, solidaarisuus, tasa-arvo – joiden varaan länsimaista demokratiaa oli Ranskan vallankumouksesta lähtien rakennettu.

Romaani on kuvaus ihmisen vähittäisestä laskeutumisesta hänen itsensä rakentamaan helvettiin.

Traagiseen ymmärtämisen hetkeen – putoamiseen naiiveista illuusioista todellisuuden näkemiseen ja ymmärtämiseen – viittaa myös romaanin motto, lainaus John Donnelta. Lainauksen viimeiset säkeet muistuttavat elämän säälimättömyydestä: ”[J]okaisen ihmisen kuolema pienentää minua, koska olen osa ihmiskuntaa; älä siis lähetä kysymään kenelle kuolinkellot soivat; ne soivat sinulle.”

Muodoltaan Hemingwayn romaani on puhdasoppinen moderni tragedia. Se on kuvaus ihmisen vähittäisestä laskeutumisesta hänen itsensä rakentamaan helvettiin. Lukiessa on vaikea olla antamatta mielensä ajautua tekijän omiin traagisiin tuntoihin ja hänen sodassa saamiinsa haavoihin.

Kunnon tragedia

Sota päättyi keväällä 1939. Hemingway oli lähtenyt Espanjasta edellisenä vuonna syvästi masentuneena. Heinäkuussa 1939 hän kirjoitti Havannasta ensimmäiselle vaimolleen Hadley Richardsonille kirjeen, jossa kertoi työskentelevänsä kovemmin ja säännöllisemmin kuin ikinä.

Kirja eteni vauhdilla. Onkin ollut Hemingwayn tutkijoiden ja elämäkertureiden kesken yleisen ihmettelyn aihe kuinka hän sai mielensä irrotettua sekä henkilökohtaisista suhdesotkuistaan että Euroopan poliittisesta todellisuudesta, jonka tasapainoa Adolf Hitler horjutti pontevasti.

Romaanissaan Hemingway riisuu päähenkilönsä perinteisen sotasankarin kaavusta. Robert Jordan on elävä, tunteikas ja älykäs macho, espanjan professori ja dynamiittiasiantuntija, joka kykenee ajattelemaan, tuntemaan ja rakastamaan. Romaanin mittaan hän suunnittelee ja toteuttaa hänelle annetun tehtävän: liittyä tasavaltalaiseen sissijoukkoon rintamalinjojen takana vuoristossa ja toteuttaa strategisesti tärkeän sillan räjäytys täsmälleen oikeaan aikaan.

”Paperilla silta räjäytetään samalla hetkellä kuin hyökkäys alkaa niin ettei tietä pitkin päästä kulkemaan. Se on hyvin yksinkertaista.”
”Kun antaisivatkin meidän tehdä jotain paperilla”, El Sordo sanoi. ”Kun saisimmekin suunnitella ja toteuttaa jotain paperilla.”
”Paperi ei vuoda verta”, Robert Jordan lainasi sananlaskua.
”Mutta on hyvin hyödyllistä”, Pilar sanoi. ”Es muy utíl”.”Tekisi mieli käyttää hänen saamaansa käskyä sillä tavoin.”
”Niin minunkin”, Robert Jordan sanoin. ”Mutta sillä lailla ei voiteta sotaa.” (Kenelle kellot soivat, 195.)

Hemingwayn taito on tarinan jännitteen luomisen taito. Lukija kiedotaan tarinaan ensimmäisestä lauseesta. On saatava tietää, onnistuuko räjäytys ja onnistuuko rakkaussuhde päähenkilön ja Marian, sissijoukkoon pelastetun ja falangistien raiskaaman nuoren naisen välillä. Ja kun kaikki tapahtuu tiivistetysti –aikaa on muutama päivä, ja kaikki olennainen tapahtuu samassa paikassa samojen henkilöhahmojen kesken – ollaan keskellä ainutkertaista elämän ja kuoleman danse macabrea, jota ei voi jättää kesken.

Loistoromaani ja Hollywood-klassikko

Kenelle kellot soivat ilmestyi 1940. Kirjaa painettiin Kuukauden kirja -kirjakerhoon ja sen lisäksi siitä otettiin heti erillinen ensipainos. Huhtikuussa 1941 kirjaa oli myyty Yhdysvalloissa 491 000 kappaletta. Teos sai loistavat arvostelut lukuun ottamatta muutamia vasemmistokriitikkoja, jotka eivät olleet tyytyväisiä romaanin tapaan kuvata heikäläisiä saamattomana ja toistaitoisena sakkina.

Klassikon ainekset olivat olemassa, ja vuonna 1943 Sam Wood ohjasi romaanista elokuvan, jonka pääosissa olivat Gary Cooper, Ingrid Bergman ja Akim Tamiroff.

Kenelle kellot soivat on täydellinen taideteos, yhtä aikaa dokumentaarinen ja täysin fiktiivinen, yhtä aikaa historiallinen ja täysin kirjallinen teksti.

Monennekin kerran luettuna Kenelle kellot soivat on täydellinen taideteos, yhtä aikaa dokumentaarinen ja täysin fiktiivinen, yhtä aikaa historiallinen ja täysin kirjallinen teksti, joka on täynnä erilaisia kirjallisia heittoja – alkaen vaikkapa alituisesta peitsen heiluttelusta Gertrude Steinin kanssa: ”Ruusu on ruusu on ruusu on sipuli”. Tällä nälväisyllä Hemingway ilmaisi katkeran pettymyksensä ja syvän halveksuntansa Gertrude Steinin valitsemaan puoleen Espanjan sisällissodassa.

Tauno Tainion suomennos romaanista ilmestyi 1944 ja uusittu laitos 1954. Suomessa Hemingwaytä myytiin 1970-luvulla Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kuukaudenkirjana. Viime vuonna klassikkoteos ilmestyi Tammen Keltaisessa Kirjastossa uutena suomennoksena. Hilkka Pekkasen tarkan ja eloisan suomennoksen sivuilla Hemingwayn maailma herää taas eloon. Ei voi kun toivoa, että se saisi vielä uusia lukijoita.