Bougainville

Bougainville luo katkeransuloisen silmäyksen eilispäivän maailmaan mutta kuvaa siirtomaa-ajan perintöä viileän ironisesti.

Menneisyyteen voi suhtautua kaiholla, vaikka se pitäisi sisällään vaikeitakin asioita. Suomesta käsin saattaa olla vaikea ymmärtää, miten entisissä Euroopan siirtomaavalloissa suhtaudutaan entisiin siirtomaihin. Siirtomaa-aikaan liittyy myös nostalgiaa, vaikka politiikka itsessään olisikin kritisoitavaa.

Alankomaiden eli Hollannin siirtomaa-aika alkoi jo 1500-luvulla. Vielä tänä päivänäkin Hollantiin kuuluu alueita Karibialla. Aasiassa merkittävin siirtomaa oli Alankomaiden Itä-Intia, josta Hollanti luopui vuonna 1949. Tämän ajanjakson päättymistä joudutti toinen maailmansota. Ensin Japani valloitti alueet, ja sodan jälkeen alkoi kansannousu, jonka edessä sodan runtelema emämaa vastahakoisesti joutui viimein tunnustamaan Indonesian itsenäisyyden.

Hollantilaisen kirjailijan F. Springerin henkilöhistoria kytkeytyy Hollannin entisiin siirtomaihin ja Aasiaan laajemminkin. Salanimen takaa löytyy Carel Jan Schneider (1932–2011). Hän syntyi Bataviassa, joka tunnetaan nykyään Indonesian pääkaupunkina Jakartana. Sittemmin Schneider toimi diplomaattina eri puolilla maailmaa. Näitä kokemuksia hän on hyödyntänyt kaunokirjallisissa teoksissaan.

Bougainville on ensimmäinen suomeksi käännetty F. Springerin teos. Romaani ei ole aivan tuore, sillä se on julkaistu alun perin vuonna 1981. Kyseessä on yksi tekijän tunnetuimpia ja palkituimpia teoksia. Se piirtää yli sadan vuoden mittaisen kaaren 1870-luvulta 1970-luvulle ja nivoutuu Hollannin yhä jatkuvaan vaikutukseen merten takaisiin maihin. 

Menneet ajat, menneet henkilöt

Bougainvillen keskeinen kertoja on sukunimettömäksi jäävä Bo, joka toimii Hollannin diplomaattina Bangladeshissa. Hän hoitaa virkaansa ja tekee huomioita työstään, ystävistään ja kollegoistaan. Niin eurooppalaiset kuin paikalliset virkamiehet kuvataan melko pragmaattisina ihmisinä, jotka pyrkivät edistämään omaa asiaansa ruohonjuuritasolla annetuissa olosuhteissa.

Teoksen varsinaiset tapahtumat laukaisee Bon lapsuudenystävän Tommie Vaulantin hukkuminen Cox’s Bazarin kuuluisalla hiekkarannalla. Rannalla on yhteys romaanin nimeen. Molemmat ovat paikkoja ystävän pitää käydä -listalla.

Tommien kuolema laukaisee muistot, ja Bo alkaa muistella nuoruuttaan ystävänsä kanssa. Hän muistaa esimerkiksi kohtaamisen tämän eksentrisen isoisän kanssa. Poikia kiehtoo vanhan miehen huoneen seinällä roikkuva tanssijattaren alastonkuva. Yllättävän kuoleman jälkeen Bo saa käsiinsä isoisän päiväkirjat, joiden kautta hän tutustuu tämän nuoruuteen. Muistot ja päiväkirja mahdollistavat eri aikatasoille ja paikkoihin sijoittuvan kerronnan. Sadan vuoden takaisista tapahtumista välittyy menneen ajan romantiikka kaikkine hankaluuksineen.

Ajassa ja paikassa puikkelehtiva kerronta on parhaimmillaan taiturimaista. Tavanomaisimmillaankin se todistaa proosan keinojen hallinnasta ja sellaisesta kirjallisuudellisuudesta – jos vanha formalismin käsite sallitaan – jota ei opi jäljittelemällä televisiosarjojen draaman kaaria. Toisin sanottuna kerronnan viehätys ei perustu juonivetoisuuteen.

Ajassa ja paikassa puikkelehtiva kerronta on parhaimmillaan taiturimaista.

Bougainvillessä miljöö eli tapahtumapaikka ja -aika on tärkeässä asemassa. Se luo kontekstin, joka määrittää henkilöiden identiteettiä, toimintaa ja suhdetta ympäröivään maailmaan. Niin Bon, Tommien kuin isoisän kohtaloita ohjaavat Hollannin yhteydet toisiin maanosiin.

Värikkäimmät kertomukset löytyvät isoisän päiväkirjoista, jotka sijoittuvat 1800-luvun loppupuolelle. Tämän huoneen seinällä roikkuva kuva paljastuu Mata Hariksi. Päiväkirjojen mukaan ukilla on nuorena miehenä ollut suhde legendaarisen vakoojan kanssa laivamatkalla kohti Itä-Intiaa.

Mata Harin lisäksi kirjassa esiintyy muitakin historiallisia henkilöitä. Kaikki esille nostetut hahmot eivät ole suomalaiselle lukijalle välttämättä entuudestaan tuttuja, joten paikoin tapahtumien kontekstualisointi voi tuottaa vaikeuksia. Niin ikään nimimerkkiä käyttänyt kirjailija Multatuli (1820–1887) lienee monelle melko vieras sanataiteilija, vaikka hänen siirtomaavaltaa kritisoinut teoksensa Max Havelaar (1860) on suomennettu jo vuonna 1946 (suom. Helmi Krohn). Myös sellaiset nimet kuin Ferdinand Domela Nieuwenhuis, André Malraux ja Ford Madox Ford saattavat soitella tänä päivänä aika harvojen kelloja. Kirjailija Multatulin käsittely saa teoksessa osin koomisia piirteitä. Ikääntynyt kirjailija kuvataan sangen arkisen oloiseksi vanhukseksi, johon aikalaiset suhtautuvat ylettömästi ihaillen. 

Menneen maailman romantiikkaa

Tommie kuolee romaanin alussa, mutta hänen hahmonsa sitoo kokonaisuuden yhteen. Hänen poissaolostaan avautuu ikkuna teoksen muihin henkilöhahmoihin ja aikatasoihin. Eräällä tavalla Tommien poissaolo rinnastuu koko kadonneeseen eilispäivään, joka kuitenkin edelleen elää tarinoissa.

Springerin teoksen tunnelmaa värittää nostalgia tai romanttinen kaiho mennyttä aikaa kohtaan. Tämä konkretisoituu vaikkapa Mata Harin hahmossa. Ukin seinällä roikkuva kuva on eräänlainen intohimon hämärä kohde, ja koko hahmon ja isoisän tarinan todenperäisyys jää epämääräiseksi. Kukaan teoksessa ei täysin usko isoisän kertomukseen, mutta siitä huolimatta se on hyvä tarina. Seikkailu kuuluisan kaunottaren kanssa alleviivaa menneen maailman romantiikkaa. Se kuuluu osana kuvastoon, jota Bo voi mietiskellä istuskellessaan illalla terassillaan, jääpalan sulaessa hiljalleen palvelijan täyttämässä grogilasissa ja sateen ropistessa Bangladeshin yössä.

Mennyt vaikuttaa kertomusten ja myyttien kautta ihmisten itseymmärrykseen.

Teoksen tematiikkaa voi kalastaa toisaalta menneen ajan kaipuusta ja toisaalta sen tiedostamisesta, että mennyt aika elää tarinoiden voimasta. Mennyt vaikuttaa kertomusten ja myyttien kautta ihmisten itseymmärrykseen. Niin Mata Hari kuin Multatulikin ovat hahmoja, joiden oma identiteetti hämärtyy osaksi Alankomaiden tarinallistettua siirtomaahistoriaa.

Bougainville yhdistetään usein Hollannissa tunnettuun tempu doeloen käsitteeseen, mikä on ymmärrettävää. Termillä tarkoitetaan nostalgisoivaa ja romantisoivaa suhtautumista maan historiaan ja erityisesti Itä-Intian siirtomaa-aikaan. Teos on helppo nähdä eräänlaisena ilmentymänä tästä asenteesta. Eri aikatasojen ja kertojien käyttö mahdollistaa kuitenkin etäisyyden oton puhtaaseen romantisointiin. 

Kolonialismin perintö

Toisen maailmansodan jälkeen kolonialismia ja dekolonisaatiota on käsitelty kirjallisuudessa paljon. Kolonialismi vaikutti valtavaan määrään ihmisiä ja sitoi toisiinsa ihmiskohtaloita eri puolilta maailmaa. Sen jäljet näkyvät vielä monilla tavoilla sekä entisissä siirtomaissa että niiden vanhoissa emämaissa.

Romaani nostaa esille kolonialismin kritiikin esimerkiksi Tommien isoisän tarinan kautta, mutta se ei ole teoksen ytimessä. Näkökulma kolonialismiin on rajatumpi. Sitä ei niinkään käsitellä yleisellä tasolla, vaan yksilöllisistä kokemuksista käsin. Siirtomaamenneisyys osaltaan vaikuttaa ihmisten ymmärrykseen itsestään ja maailmasta.

Bon suhtautuminen menneisiin ja nykyisiin tapahtumiin on lähinnä viileän sarkastista. Jos kertomuksesta haluaa lukea esiin ideologisen kannanoton, se löytyy tuosta suhtautumisesta. Osansa tästä asenteesta saa menneen siirtomaapolitiikan lisäksi nykyinen kehitysapu, jonka toimivuutta kuvataan paikoin epäilevästi.

Kun Bo esimerkiksi toimittaa Bangladeshiin ruoppaajan ja ruotsalainen kollega miljoonia ehkäisyvälineitä, hän toteaa: ”Me olimme syvästi vakuuttuneita Banglandeshissa olomme hyödyllisyydestä” (s. 36). Vastaanottajat puolestaan pyrkivät saamaan tilanteesta irti kaiken mahdollisen hyödyn. ”Can you come over now and the bring the money?” kysyy paikallinen virkamies suoraan, kun Bo kertoo maalle suunnatun kehitysavun määrästä. ”Sanoin, että meidän avustusjärjestelmämme ei toimi sillä tavalla.” (s. 38.)

Kaiken kaikkiaan teos avaa Alankomaiden lähihistoriaan näkökulmia, joilla on merkitystä vielä nykyäänkin. Hollantilaista kirjallisuutta ei ole suomennettu ylettömän paljon. Neljäkymmentä vuotta sitten julkaistu romaani ei lähtökohtaisesti vaikuta kaikkein ilmeisimmältä käännöskohteelta, joten sopii kiittää Aviadoria ja suomentaja Titia Schuurmania teoksen saattamisesta suomalaisen lukijakunnan käsiin.