Näin puhui Zarathustra

Saksalaisfilosofi Friedrich Nietzsche (1844–1900) painotti filosofiassaan tragedian merkitystä, minkä hän näki kuuluvan olennaisesti myös ihmisyyteen. Näin puhui Zarathustra julkaistiin alun perin osissa vuosina 1883–1885. Nietzschen luomisvimman myöhäiskauden ensimmäiseksi teokseksi luettava kirja on runomuotoon puettu filosofis-teologinen tutkielma, jota mursuviiksinen tekijänsä itse piti tärkeimpänään.

Suomennettuna kirja on ilmestynyt aiemmin yli sata vuotta sitten Aarni Koudan ja O. Mannisen käännöksenä, sekä tästä päivitettynä J. A. Hollon versiona. Jari Tammen nykyaikainen suomennos ilmestyi alun perin vuonna 2008 Pikku-idiksen kustantamana. Uusi, tarkistettu painos Tammen suomennoksesta ilmestyi loppuvuodesta 2014.

Nietzsche pitää pyrkimystä täydellisyyteen lajituntomerkkinä, jossa toiset onnistuvat, toiset eivät. Samaa periaatetta noudatetaan myös kilpailuyhteiskunnassa.

Zarathustra – alaotsikoltaan Kirja kaikille ja ei kenellekään – on rakenteeltaan kaunokirjallinen teos, joka sisältää neljän kirjan verran profeetta Zarathustran puheita ja oppeja. Nietzschen Zarathustran esikuva on persialaisprofeetta, joka käsitteli ensimmäisenä pahan ongelmaa, so. teodikean ongelmaa, filosofisesti. Paljon heillä ei kuitenkaan ole yhteistä. Nietzschen odysseaalinen hahmo arvostelee jyrkästi perinteistä uskontoa pitäen sitä elämälle rappiollisena, kun taas zarathustralaisuuden perustaja näkee hyvän ja pahan välisen taistelun ja sitä kautta moraalin tärkeimmäksi ohjenuorakseen.

Tahdosta valtaan

Zarathustrassa Nietzsche omien sanojensa mukaan antoi ”suurimman lahjan”, joka ihmiskunnalle oli suotu. Kirjan ensimmäinen osa keskittyy yli-ihmiseen, toinen itsensä ylittämiseen ja kolmas saman ikuiseen paluuseen. Neljäs osa – ja joidenkin arvioiden mukaan irrallinen kokonaisuuteen nähden – koostuu korkeampien ihmisten vierailusta Zarathustran luolaan.

Zarathustra alkaa aggressiivisesti päähenkilön julistaessa tunnetussa siteerauksessaan Jumalan kuolemaa. Zarathustra kohtaa metsässä papin, joka kertoo pyrkivänsä ylistämään Jumalaa nauramalla, itkemällä ja hyräilemällä luonnon keskellä. Jatkettuaan matkaansa Zarathustra puhuu sydämelleen:

”Voiko tämä olla totta? Se vanha pyhimys metsissään ei ole vielä kuullut uutisia, että            Jumala on kuollut!” (Zarathustran esipuhe, luku 2: s. 27)

Lainaus löytyy jo Nietzschen aiemmasta teoksesta Iloinen tiede (1882). Zarathustran loppupuolella ”korkeampien ihmisten” jumalankorvikkeeksi kelpaa jo aasi!

Nietzsche tekee selkeän pesäeron ylhäisön eli yli-ihmisen ja alhaison välillä. Dionysos vastaan ristiinnaulittu, siinä teille antiteesi! Hän pitää valheellisena ja rappiollisena kristillistä näkemystä, jonka mukaan kaikki ihmiset olisivat luonnostaan samanarvoisia. Nietzsche pitää pyrkimystä täydellisyyteen lajituntomerkkinä, jossa toiset onnistuvat, toiset eivät. Kuulostaako tutulta? Samaa periaatetta noudatetaan myös kilpailuyhteiskunnassa ja markkinavetoisessa kapitalismissa.

Nietzsche sanoi olevansa liian jumalaton uskoakseen edes itseensä. Hän julistikin olevansa ensimmäinen immoralisti. Zarathustra-Nietzschen mukaan suurin pahuus kuuluu suurimmalle hyvyydelle:

Ja jos jonkun täytyy olla luova hyvässä ja pahassa – totisesti, hänen täytyy ensin olla            tuhoaja ja särkeä arvot. (Toinen osa: Itsensä ylittämisestä, s. 122)

Jos Jeesus näyttäytyy Zarathustrassa alhaison jaloimmaksi henkilöitymäksi, Zarathustra-Antikristuksen osaksi muodostuu korkein mahdollinen ylhäisön osa. Tästä ristiriidasta Nietzsche traagisena filosofina ammentaa elinvoimansa.

Immanuel Kantin muotoilema kategorinen imperatiivi velvoittaa toimimaan siten, että tavasta voitaisiin johtaa yleinen laki. Nietzsche nimittää jokaista moraalia ja uskontoa kyseiseksi imperatiiviksi, kuolemattomaksi järjettömyydeksi. Syy ja vaikutus sekoittuvat.

Kirkkoko? — Se on eräänlainen valtio, ja itse asiassa laatuaan kaikista valheellisin. (Toinen osa: Suurista ilmiöistä, s. 137)

Nietzschen halu voittaa itsensä oli loputon. Zarathustra esittelee yli-ihmisen inhimillisen muutoksen rajakäsitteenä – ei vielä toteutuneena ilmiönä. Zarathustralle ihminen on pelkkä välimenovaihe.

Kreikan kriisitilanne osoittaa, mitä ihmisyys (Nietzschen mukaan) voi olla. Solidaarisuus on kärsinyt inflaation.

Luvussa Tuhannesta ja yhdestä päämäärästä, Zarathustra puhuu kansojen itsensä ylittämisen laista, jossa he kulkevat portaita pitkin kohti onneaan. Tekstistä voi löytää vertauksen uudelleen päätään nostavaan idän ja lännen uhitteluun. Myös Kreikan kriisitilanne osoittaa, mitä ihmisyys (Nietzschen mukaan) todella voi olla. Solidaarisuus on kärsinyt inflaation.

Hyvyyksien taulu roikkuu kaikkien kansojen yllä. Katso, se on taulu niiden                  itsensäylittämisistä; katso, se on ääni niiden tahdosta valtaan. (Ensimmäinen osa: Tuhannesta ja yhdestä päämäärästä, s. 69)

Nykyaikaistettu ja korjattu painos

Miten Zarathustraa sitten kuuluisi lukea? Suomentaja Jari Tammen esipuheen mukaan mitään ohjeita ei ole annettu, vaan elämys on ”syöksy tuntemattomaan”. Tulkinta ja vastuu on lukijalla itsellään. Nietzschen tekstiin on paikoin vaikea päästä sisään, väliin teos taas pursuaa runsaudessaan ja oivaltavuudessaan. Hänen vaikuttava kaunokirjallinen ja runollinen ote inspiroi ja innostaa.

Kuusi vuotta aiempaan suomennokseen verrattuna muutoksia löytyy, mutta mitään radikaalia ei ole tehty. Suomentaja kertoo tehneensä ”lukuisia hienovaraisia muutoksia ja tarkennuksia”. Huomasin tekstin sujuvoittamista, yksittäisten sanojen muuttamista sopivammiksi sekä lauserakenteellista hiontaa. Saksannokseen verrattuna tarkistettu painos mukailee alkuperäistä tekstiä muodoltaan ensimmäisen painoksen tapaan. Runojen ja laulujen muutokset ovat niin ikään hienovaraisia.

Näin puhui Zarathustra -teoksessa sekä kertomus että profeettaa muistuttavan päähenkilön julistukset ovat kuin suoraan Raamatusta. Seuraavat lainaukset sekä Hollon (ensin) että Tammen uudesta käännöksestä (jälkimmäinen lainaus) kuvaavat tätä ja käännösten muutosta:

Yksin minä nyt menen opetuslapseni! Tekin lähdette nyt, ja yksin! Se on minun tahtoni.                                        Totisesti, minä neuvon teitä: menkää pois minun tyköäni ja puolustautukaa          Zarathustraa vastaan! Ja vielä paremmin: hävetkää häntä! Kenties hän on teidät pettänyt.

”Minä lähden nyt yksin, opetuslapseni! Teidänkin pitäisi lähteä nyt, ja yksin! Näin sen            haluan.

Totisesti, neuvon teitä jättämään minut ja suojaamaan itseänne Zarathustralta! Ja       enemmän: häpeämään häntä! Ehkä hän on huijannut teitä. (Ensimmäinen osa, Lahjoittavasta hyveestä, s. 87)

J.A. Hollon teksti on hyvin vanhakantaista, Jari Tammi taas luottaa paikoin jopa puhemaisiin sanavalintoihin, kuitenkin säilyttäen profeetan puheen julistus-luonteen. Tammen käännös nykyaikaistaa ja selkiinnyttää Zarathustraa monin paikoin Hollon 1967 julkaistuun suomennokseen verrattuna.

”Ja mikä sitten on säästynyt viimeiseksi synnikseni?”

Nietzsche kaipaa eriarvoisuutta yli-ihmisen tien kirkastamiseksi sekä haluaa ihmisten iskeytyvän jumalaisesti toisiaan vastaan. Sota ja epätasa-arvo eivät ole tähän tarkoitukseen vieraita. Jopa itse oikeudenmukaisuus lausuu Zarathustralle: ”Ihmiset eivät ole tasa-arvoisia.”

”Ihmiset eivät ole tasa-arvoisia.”

Hyvä ja paha, rikas ja köyhä, jalo ja mätä, sekä arvojen kaikki nimet: näiden pitää olla            aseita        ja kiliseviä merkkejä siitä, että elämä joutuu ylittämään itsensä kerta toisensa    jälkeen! (Toinen osa: Taranteleista, s. 108)

Tärkeää Zarathustran opetuksessa on, että hän haluaa, ettemme pysyisi vain oppilaina. Zarathustran mukaan meidän tulisi kieltää profeetta ja uskaltaa arvata hänen salaisuutensa.

Kirjan henkilöillä on monia yhtymäkohtia todellisuuteen, kuten Lumooja, jonka taakse kätkeytyy Nietzschen syvästi halveksima säveltäjä Richard Wagner. Muitakin löytyy, kuten Leo Tolstoi tai Buddha. Nietzsche ei omien sanojensa mukaan ollut ihminen, hän oli dynamiittia! Se näkyy ja tuntuu tekstiä lukiessa.

Sivumääräisesti kirja on lyhentynyt jonkin verran edelliseen painokseen verrattuna. Lieneekö syy taitossa vai tekstin sujuvoittamisessa – joka tapauksessa uusi suomennos on varsin selkeä ja kaunis kokonaisuus. Radikaalifilosofin kieli on innostavaa, ja sanat melkeinpä soivat. ”Olen hengen johtavat jousisoittimet, olen hengen tanssiliikkeiden kuiskaaja.” Voisiko kirjaa lukea saatetekstin maininnan mukaisesti partituurina? Minusta voisi.