Suleika avaa silmänsä

Vuonna 2015 Helsingin kirjamessuilla oli teemamaana Venäjä. Kun venäläisiltä kirjailijoilta sekä kustannusalan työntekijöiltä kysyttiin kuka on Venäjällä suuri nimi juuri nyt, moni mainitsi hetkeäkään miettimättä Guzel Jahina (s. 1977). Yksipuolista valintaa en ihmettele: Suleika avaa silmänsä on hurja, monipolvinen ja vaikuttava esikoisteos. Se on muodoltaan klassinen, mutta onnistuu kertomaan perinteisillä keinoilla täyspainoisen kertomuksen ajasta ja ihmisistä, joita emme vieläkään – emmekä varmaan koskaan – täysin ymmärrä.

Guzel Jahina on nuori Kazanista kotoisin oleva tataari. Hänen paksu esikoisromaani tataarinaisen kohtalosta Neuvostoliitossa ponkaisi heti sekä kriitikoiden että lukijoiden suosioon. Suleika avaa silmänsä on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja, kuten Jasjana Poljana -palkinnon sekä arvostetun Suuri kirja -palkinnon. Lisäksi teos oli Venäjän Booker -palkintoehdokkaana.

Seuraukset saa kantaakseen ennen kaikkea hiljainen ja heiveröinen Suleika.

Romaani sijoittuu ajallisesti vuosien 1930 ja 1946 välille, Stalinin hallinnon ja suurten väestöjen pakkosiirron aikaan. Suleika on nöyrä tataarivaimo, joka asuu Julbašissa täysin despoottisen aviomiehensä sekä sokean anoppinsa vallan alla. Hän ei arvostele miestään tai tämän äitiä, eikä surkuttele kohtaloaan. On vuosi 1930, ja puna-armeijan sotilaat kiertävät seutuja pakkolunastamassa omaisuutta ja jahtaamassa kulakkeja (varakkaita talonpoikia). Suleikan temperamenttinen puoliso Murtaza ei suostu enää luovuttamaan vaivalla kerättyä ruokaa ja maksaa siitä kalliisti. Seuraukset saa kantaakseen ennen kaikkea hiljainen ja heiveröinen Suleika.

Suleika temmataan äkisti pois omasta elinympäristöstään, tutusta kulttuurista ja kielestä. Hän osaa venäjää vain vaivoin, eivätkä puna-armeijan sotilaat puhu tataaria. Ympäri maata kerättyjen kohtalontovereidensa kanssa hänet lähetetään pitkälle matkalle, joka päätyy lopulta Angara-joen rannalle keskelle Siperiaa. Vaikka arki uudessa kielessä, uskonnottomassa ympäristössä sekä tuntemattomien ihmisten keskellä on uutta, rankkaa ja täynnä kaikenmoisia yllätyksiä, Suleika ottaa vastaan sen mikä hänelle annetaan. Äärimmäisistä olosuhteista huolimatta hän ystävystyy Kazanin yliopiston entisen professorin kanssa. Tohtori Leiben hahmo onkin erityisen viehättävä outoudessaan. Hänen eriskummallisuutensa saa vasta reippaasti myöhemmässä vaiheessa enemmän valotusta. Hahmo tuo kirjan ankeaan yleistunnelmaan kaivattua (absurdia) komiikkaa.

Äänien moninaisuus

Jahina käsittelee useita samoja teemoja kuin Venäjän kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija Ljudmila Ulitskaja. Vähemmistöt ja naisten näkökulma Neuvostoliiton vääntyneissä rattaissa ovat Jahinankin teoksessa tärkeällä sijalla. Maailma näytetään pienikokoisen tataarinaisen näkökulmasta: puna-armeijan sotilaat ovat punaordalaisia (Kultainen orda oli mongolien 1200-luvulla perustama valtio, joka sijaitsi Neuvostoliiton alueella), ja Neuvostoliitto näyttää kartassa lähinnä punaiselta etanalta. Suleikan on vaikea ymmärtää kotimaansa laajuutta ja moninaisuutta, sekä ennen kaikkea ”punaordalaisten” kyseenalaistamatonta valtaa toisten yli. Romaani on poliittinen ennen kaikkea aiheensa vuoksi.

Vähemmistöt ja naisten näkökulma Neuvostoliiton vääntyneissä rattaissa ovat tärkeällä sijalla.

Suleikan näkökulma ei kuitenkaan ole laajassa viidensadan sivun romaanissa lainkaan dominoiva. Se katoaa välillä, ja keskushenkilö on ennemminkin löyhästi kertojan lähettyvillä kuin tiukassa fokuksessa. Äänien moninaisuutta ei ole toteutettu lukuisilla eri kertojanäänillä, vaan perinteisellä kaikkitietävällä kerronnalla, joka aina väliin fokusoi eri hahmoihin. Mukana on niin ”venäläisiä, tataareja, pari tšuvassia, kaksi mordvalaista, marilaisnainen, ukrainalaismies, georgialainen nainen ja vanhuudenhöperö saksalainen” (s. 222). Kerronnan ja kuvien vahva elokuvallisuus tukee moniäänisyyttä, ja tässä kohden Jahinan tausta elokuvantekijänä näkyvät. Ei olisi ihme, vaikka kirjasta olisi jo tekeillä elokuva.

Pietarilaisälymystön edustajat, jotka kulkevat kohti tuomiotaan siinä missä maaseudun ”kulakitkin”, tuovat kontrastia jo valmiiksi sekalaiseen seurakuntaan. Voikin nähdä – jokseenkin irvokkaalla tavalla – karkotettujen rakentaman Semrukin kylän ja lukuisten vankileirien olevan Neuvostoliitto eri kansoineen pienoiskoossa. Tällaista symboliikkaa Stalin tuskin leireillään ja terrorillaan haki.

Selviytyminen, kasvaminen ja rakastaminen

Romaanissa on paljon perinteisen kasvutarinan piirteitä, sillä teoksen keskeiset henkilöhahmot kehittyvät, kukin omalakisesti ja omaa tahtia. Selviytyminen äärimmäisissä oloissa vaatii heiveröiseltä Suleikalta kasvamista sekä henkisesti että fyysisesti. Myös tähän kasvamiseen teoksen nimi viittaa: toistuva lause silmänsä avaavasta Suleikasta kiertää kehän lailla läpi teoksen. Kerta toisensa jälkeen Suleika on uuden haasteen edessä, ja sen ylittäminen vaatii milloin nöyrtymistä, uhraamista, uhrautumista tai sitkeyttä. Kehityskertomuksen lisäksi romaani on rakkaustarina. Teoksen toinen keskeinen henkilöhahmo on Suleikan mukaansa poiminut puna-armeijan sotilas Ignatov, johon Suleika pitkän ja raskaan matkansa aikana rakastuu.

Toistuva lause silmänsä avaavasta Suleikasta kiertää kehän lailla läpi teoksen.

Ignatovin ja muiden hahmojen kautta välittyy kokonaiskuva neuvostosysteemin nurjasta, vankileirien ja pakkosiirtojen, puolesta. Teoksen sävy ei ole jälkiviisas, kauhisteleva saati tuomitseva, vaan ennemmin toteava. Rajaseutujen maataloistaan revityt ihmiset ihmettelevät saamaansa kohtaloa, he eivät ymmärrä ideologian, armeijan sotilaisen käytöksen ja säädösten, päälle. Hahmot seuraavat kohteluaan vierestä vain välillä protestoiden. Vastatekoihin ajaa ennemmin selviytymisvietti ja -halu kuin systeemin vastustaminen tai tuomitseminen, ja usein tämä sama vietti saa heidät luovuttamaan ja keskittymään olennaiseen: hengissä selviytymiseen. Tässä suhteessa Jahina on onnistunut kuvaamaan tapahtumia kiihkotta tai liikaa taivastelematta. Juuri tämä tuomitsevuuden puuttuminen ja neutraali kerronta tekevät teoksen tunnelmasta ilmavan ja uskottavan.

Kirsti Era on suomentanut lukuisia venäläisen kirjallisuuden 2000-luvun helmiä Into-kustantamolle, muun muassa groteskia huumoria viljelevän Pavel Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse (2014) sekä viime vuonna ilmestyneen Roman Sentšinin uusrealistisen romaanin Jeltyševit, erään perheen rappio. Eran tuorein suomennostyö Suleika avaa silmänsä on jättimäinen romaani, ja on hämmästyttävää, että käännöksen taso pysyy tasaisena läpi teoksen.