Näkymä valtamerelle

Runoilijoilla ei ole helppoa. Kirjallisuushistoria on täynnä lyyrikoita, jotka tekivät itsemurhan koettuaan elämän sietämättömäksi. Tunnetuista runoilijoista muun muassa John Berryman, Paul Celan, Sergei Jesenin ja Sylvia Plath päättivät päivänsä oman kätensä kautta. Ennen aikojaan kuoli myös Kiinan tunnetuimpiin runoilijoihin lukeutuva Hai Zi. Hän jättäytyi junan alle 25-vuotiaana, vain muutamaa kuukautta ennen Taivaallisen rauhan aukion verilöylyä toukokuussa 1989.

Hai Zi kirjoitti huomattavan runotuotannon, jonka merkitys on vain korostunut hänen kuolemansa jälkeisinä vuosina. Hai Zi (”Meren poika”), oikealta nimeltään Zha Haisheng, kirjoitti tärkeimmät runonsa kuuden vuoden aikana vuosina 1983–1989. Nämä kiinalaisten hyvin tuntemat tekstit ovat ihmetteleviä ja kuvailevat maailmaa mystisestä näkökulmasta.

Poikkeavuus teki Hai Zin asemasta vaikean, sillä mystisyys ei ollut hänen elinaikanaan suuressa suosiossa ja lahjakas runoilija joutui piirien ulkopuolelle. Valtaapitävät vaativat sosialistista realismia, eikä Hai Zi kuulunut eläessään heidän suosikkeihinsa. Hänen runoutensa on kuitenkin kestänyt aikaa, koska hän kykeni omaa polkuaan seuraamalla erottumaan edukseen aikalaisrunoilijoittensa harmaasta massasta.

Nuorena menehtynyt runoilija asui, opiskeli ja työskenteli Pekingissä. Hän eli suurkaupunkilaisen elämää. Harmaat elementtitalot kohosivat hänen ympärillään, ja kommunistisen puolueen ideologiaa toitotettiin kaikkialla, joten Hai Zin luonnon ja luonnollisen elämäntavan merkitystä korostavan runouden voi nähdä vastalauseena häntä ympäröineelle kiireiselle ja hetkelliselle todellisuudelle.

Hai Zi kirjoitti myös muutamia kaupunkirunoja, mutta hänen todellinen rakkautensa oli kiinalainen maaseutu, jonka kommunistit Mao Zedongin johdolla tuhosivat. Hän piti luonnosta, mutta pelkäsi, ettei kykenisi kirjoittamaan siitä rehellisesti ja tarpeeksi selkeästi: ”joskus olen ajatellut / elokuun maljassa istuu tyynenä / todellinen runoilija / katselen vapaina vaeltavia pilviä / en ehkä koko elämäni aikana / tule näkemään sinua selkeästi”.

Kiinalainen bestseller

Näkymä valtamerelle on ensimmäinen Hai Zi -suomennosvalikoima. Hai Zin teoksia myydään Kiinassa vuosittain satojatuhansia kappaleita, mutta runoilija on melko tuntematon kotimaansa ulkopuolella. Se johtuu kielestä ja politiikasta. Meillä Suomessa ei ole juuri kiinaa osaavia kääntäjiä, ja monet karsastavat myös maan edelleen noudattamaa sosialistista markkinataloutta. Hai Zitä kohtaan on tunnettu epäluuloa, koska kiinalaiset päättäjät ovat rakentaneet hänen ympärilleen edesmenneet kommunistiset puoluejohtajat mieleen tuovan henkilökultin, joka muistuttaa meidän Urho Kekkosta tai Carl Gustaf Emil Mannerheimia kohtaan tuntemaamme harrasta kunnioitusta.

Ideologiset epäilykset ovat kuitenkin Hai Zin kohdalla turhia. Hän ei ole kommunisti, vaan pystyy nousemaan politiikan kaltaisten arkipäiväisten asioiden yläpuolelle. Hän kirjoittaa jokapäiväisestä elämästä, mutta lähestyy sitä kiinnostavista näkökulmista. Massojen nimeen vannova kommunismi saa Hai Ziltä tylyn tuomion: ”Kommuunissa / yksi ihminen / laulaa sateesta ja lumesta / kaltevista vuorenrinteistä”.

Hai Zi ei saarnaa itsekeskeisyyden ja henkilökohtaisen hyvän tavoittelun puolesta. Hänen runoissaan hiljennytään: ”Kun ihmiset kokoontuvat joen partaalle / ja ylistävät lauluillaan elämää / minä palaan varmuudella yksin / autiolle, tyhjälle vuorelle”.

Näkymä valtamerelle -teoksen on koonnut sinologi Pertti Seppälä. Seppälän käännökset ovat enimmäkseen hyviä, mutta kirjaan on myös jäänyt joitakin kömpelöitä säkeitä: ”kyynelellä omat hymyilevät kasvonsa / kuin pimeässä yössä välkehtivät tähdet / muukalaiset ovat kiinnittäneet omat hevosensa / kuningattaren laajoille niityille ja metsiin”. Suurin osa runoista on kronologisessa järjestyksessä. Mitä lähemmäs runoilijan kuolemaa tullaan, sitä epätoivoisemmiksi tekstien aiheet muuttuvat: ”syksy ohi väläyksessä / hyvän sadon saaneista maalaiskylistä / ei näy jälkeäkään”. Myös mielen hajoamista käsitellään: ”Minun sekava pääni / mistä se on tullut”. Lukijasta tuntuu, että Hai Zi tietää kuolemansa lähestyvän ja tekee tiliä sen kanssa.

Rummutuksen takaa löytyy hyvää yksinkertaista runoutta.

Käännösvalikoiman esipuhe ei ole kovin hyvin kirjoitettu. Se tökkii etenkin alussa, jossa Seppälä kirjoittaa Hai Zin elämästä luettelomaiseen sävyyn. Esipuhe voisi olla pidempi. Runoilijan vaiheista kerrotaan, mutta runojen kulttuurilliseen taustaan ei paneuduta tarpeeksi. Mainitsematta jää esimerkiksi se, että Hai Zin runot ovat paljosta velkaa pastoraalirunoilija Tao Yuanmingille (365–427). Tämä klassisen kauden runoilija kirjoitti Hai Zitä myöhemmin kiinnostaneista aiheista, kuten maalaiselämästä ja ihmissuhteista. Yuanmingin pastoraaleissa korostettiin askeettisuuden ja taolaisen ajattelun tärkeyttä. Taolaisuuden keskiössä on wu wei, toiminta vailla tekoja. Käytännössä se tarkoittaa, että ihmisen tulisi elää mahdollisimman yksinkertaisesti.

Tao Yuanmingin runous on edelleen vaikutusvaltaista. Sen ja taolaisen filosofian kaikuja voi löytää muun muassa 1960-luvun amerikkalaisten beat-runoilijoiden kirjoituksista. Hai Zin runous on perikiinalaista, mutta sitä lukiessa ei voi olla huomaamatta tiettyjä länsimaisia vaikutteita. Hänen tiedetään lukeneen paljon eurooppalaisia romaaneja ja filosofeja, sekä ihailleen Vincent van Goghin taidetta.

Kiinalaisten ja eurooppalaisten vaikutteiden sekoittuminen on johtanut mielenkiintoiseen lyriikkaan. Tekstit keskustelevat keskenään. Seppälä toteaa, että vaikka ”Hai Zin runous on ytimiltään kiinalaista, se kuitenkin ylittää tietyllä tavalla historian, eri kulttuurien, ajan ja paikan rajat.”

Hai Zi on romantikko. Hän kirjoittaa elämästä, rakkaudesta ja kuolemasta, mutta pystyy suuria sanoja käyttäessäänkin keskittymään olennaiseen: ”täällä aurinko iskee suoraan / ihmisten selkiin / mutta öisin / kuu imee ihmisten kasvot itseensä”.

Hai Zin runouden merkityksen huomaa jo hänen kirjojensa valtavista painosmääristä. Kiinnostus hyvään runouteen on luonnollisesti tervetullutta, mutta tässä tapauksessa huomattava suosio tarkoittaa myös sitä, että muut kiinalaiset runoilijat tuppaavat jäämään Hai Zin varjoon. ”Meren pojasta” on tullut Kiinan lyriikan jättiläinen, johon muiden kirjoittajien tuotantoa väistämättä verrataan.

Usein unohdetaan, että Hai Zi eli vaikean elämän. Runoilijan tie on kivinen, eikä Hai Zin teksteihinkään kiinnitetty huomiota ennen hänen itsemurhaansa ja sen jälkeen luotua henkilökulttia. Puhtaalta pöydältä aloittavan suomalaisen lukijan on kuitenkin helppo huomata, että kaiken rummutuksen takaa löytyy hyvää yksinkertaista runoutta.