Salka Valka

”Synnit ovat monet. Ja pyhä kirja asettaa niin ankarat vaatimukset.”

Kristilliseen lähimmäisenrakkauteen luottava Sigurlína saapuu lumipyryssä tunturien välissä vuonon rannalla sijaitsevaan pieneen kalastajakylään. Mukanaan hänellä on 11-vuotias tyttärensä Salvör Valgerdur. Yhteisö tulee pian tuntemaan tuon aina sanavalmiin ja omatoimisen tytön Salka Valkana.

Halldór Laxness kuvaa jo johdantojaksossa terävän kriittisesti kylän elämää. Eletään tarkemmin määrittelemätöntä aikaa ennen Islannin itsenäistymistä. Kylässä on oma hierarkiansa, jossa Jumalan ja kauppias Jóhann Bogesenin asemaa ei aseteta kyseenalaiseksi. Jokainen käyttää häikäilemättä hyväkseen omaa, vaikka pientäkin valta-asemaansa. Vähäväkiset ovat huonoimmassa asemassa. Heistä saadaan halpaa työvoimaa kalanpuhdistamoihin.

Äiti ja tytär saavat jäätävän vastaanoton. Edes kalastajien yömajana toimivassa Pelastusarmeijassa heidän ei anneta kokea itseään tervetulleiksi. Tunturien juurella vuonon rannalla taivas on aina ahdistavan alhaalla. Lähetystyön tekijätkin ovat unohtaneet tehtävänsä. Laxness kuvaa kylän elämän epäkristilliseksi. Käyttövoimana ovat kateus ja pahansuopuus. Salka Valka joutuu varttumaan alkuperäänsä koskevien juorujen ilmapiirissä. Hänen on opittava puolustautumaan sanan säilällä.

Salka Valka ei olisi romaanina tenhoava ilman jatkuvasti ilmeneviä vastavoimia teoksen ahdistavalle realismille. Salka ei tyydy kylän elämän pysähtyneisyyteen eikä äitinsä ratkaisuihin. Hänellä on omat unelmansa. Tätä henkisyyttä ja ajatuksen vapautta kuvaavat lukuisat runotekstit, joiden tyylikirjo ulottuu hengellisistä lauluista maanläheisiin purkauksiin, lähes loitsuihin asti.

Laxness on löytänyt romaaniinsa keinot kuvata tehokkaasti yhtaikaa läsnä olevia vastakkaisia ilmiöitä. Salkan elinympäristöksi kuin sattumalta tullut Óseyr on – banaalin sananmuunnoksen mukaan – ahdas ja puutteellinen niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta Salkan tapa reagoida siihen on puhdas ja aatteellinen ja säilyy uskottavasti sellaisena yllättävää loppuratkaisua myöten.

Romaani nousee siivilleen ja kantaa jäntevästi lähes viidensadan sivun verran loppuun saakka Salkan kehityksen kuvauksena. Kiintopisteenä pysyy koko ajan Óseyr. Vaikka alussa tuntuu siltä, että muuta maailmaa ei ole olemassakaan – Reykjavikiinkin viitataan hämärästi vain etelän suuntana – moderni maailma saavuttaa vääjäämättä kalastajakylän.

Tuloksellista yhteistyötä alkaa syntyä osuustoiminnan ja jopa sosialismin aatteiden mukaisesti. Salka ei ole ensimmäisenä rientämässä mukaan kaikkeen. Hän säilyttää kriittisen etäisyyden ja tekee päätöksensä itsenäisesti. Salkalla on nuoruudenrakastettunsa Arnaldur Björnssonin mielestä ”vahva ja yksinkertainen usko”.

Vasemmistolaisena vaalityöntekijänä kunnostautuvan ja ilmeisiä poliitikon lahjoja omaavan Arnaldurin myötä romaaniin tulee yhteiskunnallista keskustelua ja kantaaottavuutta. Moniäänisyys säilyy kuitenkin koko ajan. Miesyhteiskunnan kivettyneitä normeja kuvastaa useasti toistuva heitto naisten sosialisoimisesta vallankumouksen myötä. Arnaldur puolestaan käyttää sukupuoliargumenttia jopa Salkaa mielistellessään: ”jos minä koskaan olen nähnyt Islannissa naista, joka on luotu tavarištšaksi, niin sinä olet sellainen – tai oikeastaan tavarištšiksi, sillä kommunistit eivät tee eroa sukupuolten välillä toisiaan puhutellessaan”.

Romaanin yllätyskäänteissä on tilannekomiikan tajua. Myös Salkan ja Arnaldurin sanailua sävyttää lämminhenkinen huumori, joka suhteellistaa juonen kovuutta, jopa kohtalonomaisuutta. Huumoria on myös kerronnan näkökulmien valinnassa: ”Se mietti nimittäin par’aikaa kuinka hauskaa olisi jos nyt olisi kevät ja oltaisiin laajalla laitumella, silloinpa tuo tyttö saisi kyytiä. Olisi totisesti mukavaa juoksuttaa häntä ja puskea häntä niin että hän lentäisi monen sylen korkeuteen.”

Tässä maailmaansa kuvaa lehmä, jonka unelma on sekin niin tärkeä, että Laxness kirjaa sen romaaniinsa.

Esimerkilliseksi hioutunut romaani

Vuosina 1902-1998 elänyt Halldór Laxness kuljetti vuosikausia ulkomaillakin mukanaan Salka Valkan ideaa. Ensimmäisen kerran hän kirjoitti tarinan paperille Kaliforniassa Hollywoodin elokuvahanketta varten 1928. Suunnitelma kariutui. Islantiin palattuaan Laxness kirjoitti nopeasti aiheesta romaanin, joka ilmestyi kaksiosaisena vuosina 1931–32.

Romaani oli ilmeisen tärkeä kirjailijalle, sillä hän muokkasi sen kieliasua aina uusiin painoksiin. Häntä huolestuttivat myös erikielisten käännösten kiemurat. Erityisen suuttunut hän oli ruotsalaiselle kustantajalleen Bonnierille, joka syystä tai toisesta päästi julkisuuteen kuuden romaaniluvun verran lyhennetyn version. Vuonna 1948 ilmestynyt Kristiina Kivivuoren suomennos perustui tähän laitokseen, joten jo 1966 oli korkea aika saada romaani kokonaisuudessaan suomeksi, ja suoraan islannista ilman välittäjäkieltä. Kääntäjä oli Jyrki Mäntylä, joskin runosuomennoksissa hänkin käytti osittain pohjana Kirsi Kunnaksen ensimmäiseen versioon riimittelemiä säkeitä.

Nyt ilmestynyttä uutta klassikkopainosta varten Mäntylän suomennoksen kieliasun ja sisällön on tarkistanut Islannin tuntija, kirjailija Tapio Koivukari. Muutokset ovat proosatekstin osalta lieviä ja tekemäni satunnaisvertailun perusteella mielestäni kaikin puolin paikallaan. Runoteksteissä ilmaisuskaala on laajentunut:

”Nuku nuku senkin sika,
mustasilmä tuijottaja.
Rotkoon rumaan vajoa,
se on täynnä haamuja.”

Koivukarin stilisoimana kehtolaulu on nyt lähempänä alkukieltä. Vuoden 1966 suomennoksessa ”Nuku pikku possuni, / mustat ovat silmäsi” vie ajatukset liian hempeisiin sfääreihin.

Laxness ei hempeile romaanissaan, paikoin se on jopa säälimätön. Silti Salka Valka on myös kaunis rakkausromaani. Koivukari viittaa jälkisanoissaan (uudessa painoksessa ovat aiheellisesti mukana lisäksi kirjailijan omat sekä Jyrki Mäntylän jälkisanat) lyhyesti Laxnessin tuotannon eri vaiheisiin kirjailijan maailmankatsomuksellisten käsitysten ilmentäjänä. Läpimurtoteoksessaan Kašmirin suuri kutoja (1927) Laxness kirjoitti itsensä ulos kristinuskosta (hän oli kääntynyt nuorena katolisuuteen ja liittynyt jopa luostariin), ja Salka Valkassa hän Koivukarin sanoin ”kirjoitti itsensä sosialistiksi”. Kuitenkin jo joitakin vuosia ennen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saamista Laxness kuvasi illuusioiden romahdusta saagojen aikoihin sijoittuvassa romaanissa Laulu sankareista (1952).

Laxness sai vuoden 1955 Nobelin kirjallisuuspalkinnon ”maalauksellisesta epiikastaan, joka uudisti Islannin suurta kertomataidetta”. Eräässä haastattelussaan hän kuvasi itseään ”seitsemän uskonnon kerettiläiseksi”. Uskon ja epäuskon hedelmällinen ristiriita on keskeistä myös Salka Valkassa.

Arnalduria on pidetty Laxnessin romaaniinsa sijoittamana omanakuvana. Nyt kouluaikojen jälkeen teosta ensimmäistä kertaa uudelleen lukiessani tuo seikka ei tuntunut minusta kovin tärkeältä. Sen sijaan pysähdyin usein miettimään, missä määrin Salka on Islannin symbolihahmo. Itsenäinen, itsepäinen.