Kaukana Lontoossa (Innaha Lundun, ya azizi)

Libanonilaisen, sisällissodan vuoksi 1976 maastaan muuttaneen ja Lontoossa nykyisin asuvan Hanan al-Shaikhin (s. 1946) romaani Kaukana Lontoossa oli ehdolla arvostetun brittiläisen Independent-kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2002. Itse kirjailijaa on luonnehdittu yhdeksi johtavista arabiankielisistä naiskirjailijoista. Kaukana Lontoossa on värikäs kertomus eri kulttuurien ominaispiirteistä ja tavoista mutta ennen kaikkea ihmisestä, joka puhuu tuhansilla kielillä ja silti ymmärtää itseäänkin vain sattumalta.

Hanan al-Shaikhin esikoisteos, sukupuolten välisistä suhteista ja patriarkaalisesta vallasta kertova Intihar rajul mayiit julkaistiin vuonna 1970. Kansainvälisen tietoisuuteen al-Shaikh nousi kolmannella romaanillaan Hikayat Zahrah (The Story of Zahrah 1980). Kirjaa ei suostuttu julkaisemaan Libanonissa, ja kirjailijan julkaistua ensimmäisen painoksen omalla kustannuksellaan se kiellettiin useimmissa arabivaltioissa. Romaani kertoo nuoren naisen, Zahran, kompleksisesta suhteesta Libanonin sisällissotaan. Myös romaanit Misk al-ghazal (Women of Sand and Myrrh 1988) ja Barid Bayryt (Beirut Blues 1992) saavuttivat kansainvälistä huomiota. Romaanien lisäksi kirjailijan tuotantoon kuuluu useita näytelmiä ja novelleja.

Kaukana Lontoossa on ansioituneen suomentajan ja arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttilan suoraan arabiasta taitavasti kääntämä.

Kirkuva kapusiiniapina

Kaukana Lontoossa rakentuu neljän erilaisen ihmisen kohtaloiden kautta: marokkolaisen prostituoidun Amirin, englantilaisen arabialaisten tikarien asiantuntija Nicholasin, apinan Englantiin salakuljettavan libanonilaisen Samirin ja irakilaisen, onneaan etsivän, eronneen Lamisin. Alun prologissa nämä kaikki henkilöt ovat samassa heittelehtivässä lentokoneessa matkalla Lontooseen.

Alusta alkaen romaani muistuttaa jonkinlaista farssia: Itkevä ja muodokas Amir huutaa apuun Jumalaa, ja riemukkaasti Versacen paitaan, cowboy-saappaisiin ja pitkään, moniväriseen kaulaliinaan pukeutunut Samir kuljettaa apinaa pienessä korissa. Vastakkaisuutena tälle toimivat Nicholasin ja Lamisin melankolinen tyyneys ja järkevyys. Romaanin jatkuessa nämä kaksi linjaa kohtaavat useasti. Lamis pohtii omaa menneisyyttään ja tulevaisuuttaan ja tuntee epämääräistä surua. Myöhemmin hänellä on suhde Nicholasiin, mihin taas Nicholasilla on omanalisensa suhtautuminen. Toisaalla taas on Samirin elämä eloisan apinan kanssa, johon hän kiintyy, ja Amirin keksintö esiintyä rikkaana ja vaikutusvaltaisena prinsessana.

Ympäristö, jossa romaani tapahtuu, on moderni metropoli, jonka hengitys muodostaa kaiken ylle lankeavan verkon tai kaikkea ympäröivän kehän. Romaanin kieli kuvaa kaikkea tätä, al-Shaikh käyttää erikoisia kielikuvia ja vertauksia, joissa ilmentyy erilaisten kulttuurien, uskontojen ja maailmankuvien kohtaaminen. Usein tämä kaikki näyttäytyy riemastuttavana sekamelskana, jossa värit sekoittuvat toisiinsa ja ihmiset puhuvat toistensa ohi. Hämeen-Anttilan käännöksessä kaikki tämä myöskin otetaan huomioon, kieli on hyvin värikästä eikä missään tapauksessa latteata, ja usein puhutusta kielestä vaikutteita saavaa.

Romaanin yleisessä tyylissä sekoittuvat erilaiset nimenomaan elokuvalliset komedian konventiot samoin kuin sarjakuvalliset välähdykset ja rinnastukset. Perusrakenne on kuitenkin kirjallinen, luvut jakaantuvat säännöllisesti alalukuihin, jotka yleensä rakentuvat yhden henkilön näkökulman kautta ja joissa kuvataan vuorotellen kutakin henkilöä. Kaikkien neljän henkilön välille muodostuu erilaisia siteitä, mutta kantavaksi juonelliseksi rakenteeksi muodostuu kuitenkin juuri Lamisin ja Nicholasin välinen suhde.

Henkilökuvauksen monet sävyt

Erityisen kiehtovaa on al-Shaikhin tapa kuvata henkilöitään, heidän puhettaan, ulkoasuaan, ajatuksiaan ja suhtautumistaan maailmaan. Kieli on hyvin värikästä juuri henkilökuvauksen osalta. Henkilön ulkoista olemusta saatetaan verrata vaikkapa ensin värikkäisiin kaloihin, sitten vanhan auton krominhohtoon kuten prologissa, jossa kuvaus kohdistuu Amiraan: ”Hänen sormensa olivat pieniä kaloja, täynnä välkkyviä sormuksia ja värjättyjä pyrstöjä. Leveät kasvot, vahva meikki, kultareunaiset silmälasit ja tulipunaiset huulet saivat hänet näyttämään vanhan Oldsmobilen puskurilta.”

Monet romaanin erikoiset tilanteet ovat erinomaisen hyvin rakennettuja juuri henkilökuvauksen vuoksi. Esimerkkeinä Amirin esiintyminen valeprinsessana, hänen omat tuntemuksensa, huono omatunto Jumalan edessä ja erilaiset puolustelut samoin kuin Lamisin vuoroin hyljeksivä ja inhoava, vuoroin rakastava suhde omaan kotimaahansa ja Englantiin sekä Lontooseen. Myöskin aistillisissa rakkauskuvauksissa näkyy al-Shaikhin taito kirjoittaa kaunista ja soljuvaa, rikasta tekstiä.

Romaanin henkilöt eivät ole pysähtyneitä vaan jatkuvassa liikkeessä omasta kotimaastaan uuteen, ajatuksissaan he eivät ole sidottuja yhteen vaan moniin paikkoihin. Lamis tahtoo unohtaa entisen kotimaansa, oppia puhumaan englantia kuten syntyperäiset englantilaiset ja tuntee määrittelemätöntä syyllisyyttä eroamisestaan, pojastaan, elämästään Englannissa. Amira koettaa miellyttää Jumalaansa ja samalla saavuttaa kunnioitusta maallisin tavoin. Lontoosta muodostuu näyttämö, jolla romaanin eri kulttuuripiirien edustajat kohtaavat ja toimivat ja jonka ylle futuristinen, peilimäisten lautasantennien ja hohtavien ikkunoiden kirjoma BT.n torni kohoaa kuin neula tai majakka.