Lähtö ja neljä muuta tarinaa

Muistan Hanif Kureishin jo 1980-luvun lopulta, jolloin hänen käsikirjoittamaansa elokuvaa Poikien pesula esitettiin Suomessa. Groteskilla väritetty teos kertoi uusnatsin ja pakistanilaissyntyisen nuorukaisen gay-rakkaudesta keskellä Thatcherin ajan pikkubusinessmaailmaa. Se jäi mieleen yhtenä vuosikymmenen tuoreimmista multikulttuurisen yhteiskunnan analyyseistä elokuvataiteen alalla.

Äskettäin suomennettuun novellikokoelmaan Lähtö kohdistin suuria odotuksia. Suurelta osin ne jäivät täyttymättä. Kokoelma tuskin kuuluu Kureishin tuotannon parhaimmistoon.

Novelleissaan Kureishi käsittelee aiheita, jotka toki ovat tärkeitä ja tuttuja monille keski-ikäisille, sekä miehille että naisille: väljähtyneen rakkauden hoitoa, eri sukupolvien välisiä suhteita, kuolemaa, ailahtelevaa seksuaalisuutta, päihteiden valtaa. Mutta tekstit ovat käsittelytavaltaan melkein kaikki kovin keskinkertaisia.

Niminovellinsa aiheeksi Kureishi on ottanut ihmiselämän ehkä vaikeimman tilanteen, oman perheen luota lähtemisen. Siinä minäkertoja tutkailee mennyttä elämäänsä, säälittelee tilannetta, jonka kokee väistämättömäksi – ja aloittelee uutta suhdetta.

Satakaksikymmensivuinen teksti on ylettömän pitkä sanottavaansa nähden. Sukupolvikuvauksena se saattaa kiinnostaa ainakin 1950-luvun puolivälissä tai vähän sen jälkeen syntyneitä, jotka löytävät siitä kulttuurisia yhtymäkohtia omaan elämäänsä, mutta varsinainen tarina koostuu lähinnä itsestäänselvyyksistä, joihin kirjailija ei avaa tuoretta näkökulmaa.

”Hyvästi äiti” onko kokoelman toinen pitkä novelli. Teksti alkaa upealla virkkeellä: ”Jos luulet, että elävien kanssa on vaikea tulla toimeen, niin kuolleet ne vasta hankalia ovatkin.” Ikävä kyllä novellin jatko ei vastaa avaukseen, vaan juoni etenee hahmottomana ja päättyy ilman päätöstä.

Lyhyimmät parhaimpia

Kokoelman parhaat novellit ovat lyhyimmät, ”Hämärässä” ja ”Jätös”. jotka ovat tyyliltään ja tunnelmiltaan muodostavat vastakohdat. ”Hämärässä”-novelli kertoo ihmisestä, joka on joutunut stressielämän oravanpyörään mutta onnistuu kohoamaan ainakin tilapäisesti sen yläpuolelle kiihkeällä rakkaudellaan salaperäiseen naiseen. Kureishin kuvaus postmodernin tajunnan emotionaalisesta sekamelskasta väreilee ja sähähtelee.

”Jätös” on karkeankoomista slapstick-komiikkaa kirjallisessa muodossa. Millaista on joutua 44-vuotiaana ensivierailulle 18-vuotiaan tyttöystävän kotiin? Siitä Kureishi on laatinut vertauskuvallisen mutta ironisen sisäkertomuksen jo itsessään hyvin lyhyeen novelliinsa. Kesken kutsujen päähenkilö jumittaa itsensä vessaan, koska pönttö ei toimi kunnolla. Surkuhupaisaa ja ällöttävää – lukekaa loput!

Emma Murroksen käännös ei takeltele vaan etenee mainiosti ja näin saa paikoin puuduttavankin kirjan helpommaksi lukea.