Raaka punainen marja

Surrealistilla pienoistarinoillaan kaksi vuotta sitten debytoinut Hanna Hauru jatkaa esikoisensa linjoilla myös toisessa kokoelmassaan Raaka punainen marja. Yhä edelleenkään tekstien joukossa ei ole äitienpäiväkorttiin sopivaa tarinaa. Teksteissä on esikoisesta tuttua vahvaa latausta, tosin inhoa kasvatetaan joissakin tarinoissa kestokyvyn äärirajoille.

Haurun tarinoissa löyhkää kuukautisveri ja seksuaalisuuden karkeus. Sukurutsaus on tarinoissa suurin piirtein yhtä yleistä kuin kahvin juominen. Toisaalta lapsesta halutaan kitkeä seksuaalisuus pois, kuten vaikkapa tarinassa ”Ymmärrys”, jossa isä saunottaa tytöstään masturbaatiohaluja.

Raaka punainen marja -kokoelmaa kuvittavat usein myös nuket ja leikkiminen, joka Haurun tarinoissa on aina kammottavaa ja julmaa. Lapsuusteeman lisäksi kokoelmassa nousee voimakkaana esiin äidin ja tyttären makaaberina kuvattu suhde.

Lasten maailman julmuudesta kertoo esimerkiksi tarina ”Leikki”. Tyttö nauretaan pois hiekkalaatikolta, hän menee metsään hirttäytymään. Lapset löytävät kuolleen ja kantavat kultatuolissa kotiin.

Muutamia kielellisiä epätarkkuuksia kokoelmaan on jäänyt. Ensimmäisessä tarinassa ”Toinen lauantai toukokuussa” Hauru kirjoittaa: ”Seuraan ojanreunalla heinäsirkan hyppelyä. Annan sen rauhassa luulla hyvyyden olemassaoloon—”. Tai ”Kesätouhuja”: ”Toiset muurahaiset katsovat pelkoa haukkoen tytön tekoa”. Tarinassa ”Punainen visva” tökkää yhtäkkiä käytetty sana ”reaktio”, kun Haurun kieli muutoin on mieluumminkin arkaaista ja hänen kuvaamansa maailma liikkuu primitiivisillä taajuuksilla. Tarinassa ”Perhe” laskiämpäri lienee muuttunut läskiämpäriksi. Turhaa rutinaa pikkuasioista? Haurun tarinoissa jännite luodaan nimen omaan kielen avulla, ja siksi jokaisen osan on oltava kohdallaan. Hauru esimerkiksi käyttää paljon subjektittomia lauseita, jotka kyllä toimivat osana hänen kielisysteemiään.

Joissakin kohdissa psykologinen vakuuttavuus horjahtelee: ”pelkoa haukkovat muurahaiset”? Tarina ”Teko” kuuluu mielestäni kokoelman psykologisesti epäuskottavimpiin ja olisi hyvin voinut jäädä pois kokonaisuudesta. Tarinassa varis puhkoo nukelta silmät ja rangaistukseksi tyttö pakottaa variksen jonkinlaiseen seksuaaliaktiin nuken kanssa. Kun kirjoittaa tarinoita, jotka ovat surrealistisia ja usein makaabereja, tyylitajun pitää olla pettämätön. Useimmiten Haurulla onkin.

Kärsimys kysymyksenä

Haurun kuvaama maailma on julma ja surullinen, väkivaltainenkin. Muistan jo esikoiskirjan tuoneen muistumia ranskalaiskirjailija Henri Micheaux’n tuotantoon. Toinen kirja vain vahvistaa assosiaatiota Micheaux’n omituisiin runon ja proosan välimaastossa liikkuviin tarinoihin. Viime vuonna ilmestyneen suomennosvalikoiman (Höyheniä) esipuheessa suomentaja Janna Kantola kirjoittaa Michaux’n tekstien silmiinpistävästä väkivallasta ja toisaalta kärsimyksen aiheen toistumisesta. Aivan samoin voisi kirjoittaa myös Haurun tarinoista, joissa kidutetaan niin eläimiä kuin ihmisiäkin ja näiden tekojen kuvaamisen kautta herätetään kysymyksiä kärsimyksestä.

Hauru on taitava kirjoittaja, joka ei ole valinnut helpointa mahdollista polkua eikä missään nimessä mene sieltä, mistä aita on matalin. Usein haurumainen jännite alkaa jo otsikon ja tarinan sisällön välisestä ristiriidasta. ”Kesätouhuja” kuulostaa tarkoituksellisesti ala-asteen oppilaan aineen otsikolta, mutta juuri siten saadaan kontrastia itse tarinaan. Hauru osaa myös vähin sanoin maalata esiin ympäristöä ja ihmisten tilannetta. Äitienpäivää kuvaavan tarinan ”Toinen lauantai toukokuussa” loppu on tästä hyvä esimerkki: ”Väistän ja purkki kolahtaa seinään, kansi vapauttaa heinäsirkan, joka hyppii pitkin pientä huoneistoamme ja kirkuu toukokuussa”.

Raaka punainen marja -kokoelman surullinen ja samalla kaunis maailma sopii hyvin Pohjois-Suomen perinteisiin, Timo K. Mukan jalanjälkiin. Runollista, tummaa, julmaa.