Radan varrella varjo

Hannu Niklanderin romaani Radan varrella varjo kuvaa maalaissieluisen, kirjallisuutta, kirjoittamista ja oopperaa harrastavan helsinkiläisabiturientin matkaa mieheksi. Samalla kirja jakaa monen kaltaisensa 1960- ja 70-luvun nuoren miehen ja naisen kokemuksen ensimmäisen polven akateemisten kansalaisten sosiaalisesta noususta.

Isä sanoi joskus, että sitten kun häntä ei enää ole, minä tulisin daamien kanssa oopperaan. Isä selitti myös, että jos tahtoo naisia, kannattaa hankkia koira. Sitä ulkoiluttaessaan tutustuu neiteihin ja rouviin, ja kun koirat toimittavat tarpeitaan ja niistäkin joudutaan puhumaan samoin kuin juoksuajoista, se jo itsessään tuo keskusteluun hyödyllistä estottomuutta. No. Lili-koirani on maannut rantasaunalla Söpölän mökin takana jo kolmatta vuotta, ja mitä daameihin tulee, niin taas kyselin koulussa Ullalta lähtisikö hän kanssani oopperaan. Mutta eipäs vain lähtenyt, minkä arvasin jo ennen kuin olin kysynytkään. Ulla kertoi tuntevansa Pajatson ja pitävänsäkin siitä, joten nyt ei selvästikään ollut kyse Ruggiero Leoncavallon säveltämistaidon vaan minun viehättämiskykyni puutteesta.

Tekstikatkelmassa on monia perusaineksia, joista Hannu Niklander on teoksensa rakentanut. Kirjassa etsitään jotakin, jonka kirjan minä soisi löytävänsä. Hän etsii sitä Portugalista, penkinpainajaisista, ”sodasta, vaikka nyt onkin rauha” ja kirjoituskurssilta Orivedeltä. Ennen muuta hän etsii sitä naisista, joihin hän panee enimmän toivonsa mutta joista pettymyskin on suurin. Matkaeväitä on kosolti, mutta tärkein kiteytyy teoksen päätöskappaleessa:

Brobackan kylän vaiheilla maisema leviää pelloiksi. Minulle tulee avara olo ja ymmärrän, että jo muutaman kuukauden kuluttua olen jotenkin väljempi ihminen.

Kirjan päähenkilö on helsinkiläinen abiturienttipoika Hannu – kirjailijan alter ego monessakin suhteessa – joka helsinkiläisyydestään huolimatta on identiteetiltään vahvasti maalainen. Kesät Vihdissä tarjoavat mahdollisuuden niin talonpoikaisiin askareisiin ja luonnon tarkkailuun kuin lukuhetken mökin portailla Jevgeni Oneginin parissa. Varsinkin jälkimmäinen merkitsee Hannulle yhtä lailla sekä runoutta että oopperaa. Hannulla on ollut läheinen suhde edellisenä syksynä hukkuneeseen isäänsä. Toimelias sairaanhoitaja-äiti on vieraampi, ja hänen valmistamansa ruokakin jää armeijasapuskoiden varjoon. Asetelma on mielenkiintoinen, ja Hannu samaistuukin enemmän alkoholiongelmaiseen, hieman saamattomaan mutta sisäiseltä maailmaltaan äitiä avarampaan isään.

Romaanissa Radan varrella varjo on kaksi teoksen minäkertojalle tärkeää tapahtumaa. Ensimmäinen on armeija. Sotaväen maailman tarkkailussa Niklander on omaperäisimmillään. Samaa ironista lähestymistapaa voi nähdä esim. Jorma Ranivaaran armeija- ja sotakuvauksissa. Hannu suhtautuu armeijan käyntiin velvollisuudentuntoisesti mutta tarkkailee samalla yksityiskohtaisesti sotaväen erikoisuuksia päästäkseen selville tuosta omalajisestaan maailmasta.

Sotaväen jälkeen päähenkilö matkustaa Orivedelle saamaan kirjoittamisen oppia. Kurssille menon kimmokkeena on Nuoren Voiman Liiton runokilpailussa saatu voitto. Menomatkalla Hannu ostaa Tampereelta elämänsä ensimmäiset kondomit. Odotukset ovat korkealla. Ne täyttyvätkin, ainakin osittain. Kirjoituskurssilla runoilijanalku kohtaa ensimmäistä kertaa elämässään hengenheimolaisiaan, vaikka monet heistä ovat kovinkin erilaisia lähtökohdiltaan.

Sympaattisimmillaan Hannu Niklander on kuvatessaan nuoren miehen ensimmäisiä tutustumisia erotiikkaan. Vaikka suhde Leenaan onkin vain Oriveden kurssin mittainen, Hannu saa kokea varsin monimuotoisesti naisvartalon suomat ilot, eikä tyttökään jää miehen tarjoamasta riemusta paitsi, vaikka ensimmäinen yhdyntä onkin ”reipas ja ripeä”. Tunteetkin ovat läsnä, ja voisipa sitä sanoa rakkaudeksikin.

Radan varrella varjo on vahvasti omaelämäkerrallinen. Tällä tosin ei ole lukemisen kannalta juurikaan merkitystä. Romaani ei anna vähäisintäkään aihetta esimerkiksi tirkistelyyn. Hannu Niklanderin romaanin tärkein tehtävä on kuvata maalaissieluisen helsinkiläispojan matkaa mieheksi. Teos on myös kertomus siitä, miten suhde kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen muodostuu. Polku on pitkä ja yksinäinen.