Meter ja Demeter. Eepos

Hasso Krull (synt. 1964) on yksi virolaisen nykykirjallisuuden kärkinimistä. Vuonna 2004 ilmestynyt Meter ja Demeter on kirjailijan kahdeksas teos, ja se palkittiin vuonna 2005 Baltian maiden parlamenttien yhteistyöelimen Balti Assambleen kirjallisuuspalkinnolla. Lajiltaan eepokseksi määritelty Meter ja Demeter on omaperäinen runoelma maailman tuhoutumisesta vedenpaisumukseen ja uuden maailman synnyttämisestä. Vaikka myytti vedenpaisumuksesta toistuu eri kansojen tarinaperinteessä, Krull käyttää sitä omaehtoisesti ja omaperäisesti hyväkseen.

Meter ja Demeter jakautuu kahteen laajaan osaan, joista ensimmäinen on nimetty Meterin mukaan, toinen puolestaan Demeterin. Siinä missä Raamatun Genesiksessä Jumala luo kaiken tyhjästä, Krullin kokoelmassa luomistyö alkaa vanhan maailman tuhosta; vanha on ensin kadotettava, jotta uusi voitaisiin rakentaa vanhojen myyttien päälle. ”Meter”-osasto keskittyykin maailman tuhoutumisen kuvaamiseen, kun ”Demeterissä” maailma luodaan uudestaan. Meteristä ja Demeteristä välittyy vankkumaton usko sanojen ja tarinoiden voimaan. Ne ovat elämän vettä, joka hedelmöittää tuhoutuneen maan uudelleen.

Eepoksen alussa Meterinä itseään pitävä runon minä elää tunnistettavasti nykymaailmassa: lumisen maiseman keskellä minä istuu autoonsa ja lähtee ajamaan. Hän odottaa kevään ja vedenpaisumuksen tuloa. Autoaan minä kutsuu virnistäen ”nelipyöräiseksi / surraavaksi merihirviöksi” . Ajomatkallaan minä päätyy huoltoasemalle, jossa ”kaikenlaista roinaa on kyllä mutta ei / perinnettä”.

Perinteen sijaan minä löytää huoltoaseman hyllyiltä ”pullokaupalla / vedenpaisumusta edeltävää vettä / punaiseksi keltaiseksi tai valkoiseksi värjättyä / alkoholipitoista tai alkoholitonta”. Koriin heittämänsä pullot minä maksaa ”sateenkaarikäärmeen värisellä kortilla” ja jatkaa matkaansa supermarketiin, jossa on ”vielä enemmän / kaikenlaista roinaa / rahankilinää piipitystä ja viserrystä / hyperroinaa ja superroinaa”. Supermarket näyttäytyy runon minälle kriittisessä valossa: se on ”supermanala”, jonne minä laskeutuu kuin Dante Helvettiin.

Kokoelman ensimmäinen osa välittää lukijalle selvän sanoman: kaupallisuus ja nykypäivän elämänmeno vie jatkuessaan ihmiskunnan väistämättä tuhoon. Esillä on myös ilmastonmuutoksen aiheuttama uhka. Nykyistä elämänmenoa odottava väistämätön tuho välittyy kirkkaimmin runon minän esittämässä kuvassa tornien sortumisesta, joka muistuttaa World Trade Centerin pilvenpiirtäjien tuhoa terrori-iskussa syyskuussa 2001:

[–]
kuvaruutuja lähestyi ilmalaiva
näkökenttään tultuaan se livahti
tornien väliin aivan kuin sitä olisivat odottaneet
hirviöt Skylla ja Kharybdis
mutta tornien toiselta puolen ilmaantui
vain punakeltainen räjähdys

hetken kuluttua tornit sortuivat
juurilleen
ne valahtivat pystyssä alas
kuin olisivat tunkeutuneet maan sisään
katua pitkin kiisi pölypilvi
kasvot peittyivät valkeaan puuteriin
[–]

Maailmanlopun kuvien sijaan Meterinä itsensä näkevä runon minä yrittää löytää menneisyydestä, kansanperinteestä tarinoita. Ei ole ihme, että minä kutsuu itseään Meteriksi, luojaheerokseksi. Meter viittaa myös metriikkaan, mikä korostaa metalyyrisesti tarinoiden merkitystä uuden maailman luomisessa.

Hasso Krullia on pidetty lukeneena älykkönä. Hän on virontanut runsaasti niin mannermaista filosofiaa kuin kaunokirjallisuuttakin eri kielistä. Lukeneisuus näkyy Meterissä ja Demeterissä erityisesti siinä, että Krull käyttää tekstissään hyväksi myyttisiä taruja eri maista ja mantereilta, esimerkiksi Australian aboriginaalien ja Amerikan intiaanien tarustoa sekä antiikin Kreikan ja Rooman mytologiaa. Tämän ei pidä kuitenkaan antaa häiritä, sillä Krullin monitasoista tekstiä on helppo lähestyä. Viittaukset eri kansojen myyttisiin tarustoihin on usein taustoitettu, eikä esimerkiksi tuntemattomia myyttisiä hahmoja jätetä pelkkien nimien varaan. Kun runon minä esimerkiksi kertoo tarinan Wangalista, ”elävästä bumerangista”, taru taustoitetaan sanomalla ”yidinyijin ja gungganyijin” kansojen kertoneen kyseistä kertomusta. Runon minä saattaa myös kysyä jossakin vaiheessa runoa, ”olenko minä / Poltetun Njallin saagan puolivälissä” ja antaa lukijalle samalla tiedon, että nyt liikutaan 1200-luvun islantilaissaagan maailmassa.

Kuten suomentaja Anu Laitila tuo Meterin ja Demeterin jälkisanoissa ilmi, Krullin monipuolista lyyristä tuotantoa on vaikea kuvata yksiselitteisesti. Laitila viittaa virolaisen kirjallisuudentutkija Mart Velskerin luonnehdintaan Krullin tuotannosta. Velsker on löytänyt siitä kolme vaihetta. Ensimmäiseen kuuluvat kirjailijan kaksi ensimmäistä teosta, joissa kummassakin on symbolistisia ja dekadentteja alluusioita sekä esimerkiksi pastisseja vuosisadan alun runoudesta. Toiseen vaiheeseen Krull siirtyi vuonna 1993 julkaistessaan kokoelman Luuletused 1987–1991 (Runot 1987–1991). Kokoelma aloitti Krullin language-runousvaiheen, joka hämmensi virolaisia kriitikoita. Kolmannessa vaiheessa eli 1990-luvun lopusta lähtien Krullin teoksissa kielellinen fragmentaarisuus on vähentynyt, ja teokset lähestyvät perinteisempää ilmaisua. Tästä selvä osoitus on tietysti siirtyminen Meterissä ja Demeterissä eepoksen kaltaiseen traditionaaliseen lajiin.

Meter ja Demeter on siis uusi aluevaltaus. Vaikka se on lajityypiltään eepos ja siinä korostuu siksi kerronnallinen jatkumo, kuitenkin runoelmassa on tärkeää myös leikki kielellä: jatkuva vesisanaston toisto korostaa vedenpaisumuksen rytmejä ja toisaalta myös luomistyön hitautta. Konkreettista lyriikkaa muistuttavat säkeet ”Demeter”-osastossa luovat musiikillisuutta kokoelmaan. Monissa kohdin sanoja myös hajotetaan tavuiksi, mikä korostaa sekin luomistyön rytmejä.

Sananen suomennoksesta

Meterin ja Demeterin suomentaja Anu Laitila on ottanut itselleen kiintoisan haasteen lähtiessään kääntämään Krullin eeppistä teosta. Suomen ja viron läheisen sukulaisuuden ansiosta virosta suomentavan on uskoakseni suhteellisen helppoa saavuttaa alkuperäisteoksen rytminen rakenne – ainakin kääntäminen tässä suhteessa on helpompaa, kuin mitä olisi esimerkiksi suomentaminen englannista. Krullin kääntämisessä nähdäkseni haastetta asettaa erityisesti runsas onomatopoieettisten sanojen käyttö.

Laitilan suomennos on alkutekstille uskollinen. Muutamissa kohdissa hän on kuitenkin myös onnistuneesti kotouttanut joitakin yksittäisiä ilmaisuja suomen kielelle. Tämä näkyy esimerkiksi ”Meter”-osaston kahdeksannessa runossa:

[–]
keeran unes
teise külje
rästas liristab
akna taga
ja vint
oma pirrutikkudega
[–]

[–]
unessa kierrän
kylkeä
rastas laulaa
ikkunan takana
ja leivoset ilmassa leikkiä lyö
[–]

Krullin säkeet ”vint / oma pirrutikkudega” (sananmukaisesti ”peippo päretikkujensa kanssa” ) ovat Laitilan työssä suomentuneet ja suomalaistuneet Larin-Kyöstin (1873–1948) ”Kevätsointuja”-runon mukaisesti muotoon ”ja leivoset ilmassa leikkiä lyö”. Esimerkki paljastaa myös toisen erityisen piirteen Laitilan tavasta suomentaa Krullin tekstiä. Laitila nimittäin kääntää usein alkuperäisen sanajärjestyksen toiseksi. Kun Krullin runon minä toteaa ”keeran unes / teise külje”, Laitilan suomennoksessa todetaan ”unessa kierrän / kylkeä”.

Laitilan suomennos välittää mainiosti alkuteoksen sanoman. Harmittavaa on, että suomennos on virolaista originaalia vaatimattomampi ulkoasultaan. Vironkielinen Meeter ja Deemeter on nimittäin kovakantinen kirja, todellinen eepos, jonka yhdelle sivulle mahtuu jopa kaksi pitkää runoa. Osastojen välissä on usean aukeaman verran upeita monivärikuvia käärmeistä, valtoimenaan virtaavasta merestä, revontulista ja tähtitaivaasta. Suomalainen lukija joutuu loihtimaan nämä luomistyön kuvat mieleensä tekstin pohjalta. Sekin kyllä onnistuu.