Jäinen lohikäärme

Useimmat Jäisen lohikäärmeen novelleista on julkaistu jo aiemmin Ursan scifi-kokoelmissa Keskiyön Mato Ikaalisissa ja Atoroxin perilliset tai Regina-lehden romanttisten novellien sivuilla. Oja on julkaissut tekstit salanimillä Matias Ranta (kovempi scifi) tai Matilda Ranta (romanttiset tarinat), koska 80-luvun puoliväliin mennessä Ojan nimi oli jo tuttu tähtitieteen harrastajien piirissä julkaistujen tietokirjojen takia. Nykyään Heikki Oja on Helsingin yliopiston tähtitieteen dosentti ja almanakkatoimiston almanakkapäällikkö.

Edelliset Tampereen Science Fiction Seuran julkaisemat novellikokoelmat – Pasi Jääskeläisen Missä junat kääntyvät ja Ursula K. Le Guinin Sisämeren kalastaja – ovat molemmat erinomaisia esimerkkejä scifin liikkuvuudesta. Niihin verrattuna Ojan tarinat kulkevat kuin kilpikonna jäniksen kanssa juostessaan.

Siinä missä Jääskeläisen tai Le Guinin novelleista avautuu kokonainen maailma, Oja rakentaa kertomuksen kuin kertomuksen yhden heppoisen oljenkorren varaan. Ojan tarinoista tulee scifiä, koska oljenkorret on kiskottu scifin varastoista ja perinteistä. Tarinoissa on aivoissa vierailevia alieneita ja hyökkäyksiä Maahan. Kaiken kaikkiaan Oja suosii rakennepylväinä yhtä tulevaisuuden teknistä laitetta (novellit Lumiyö, Maailmanrekisteri, Yksin ja Ran palvelija) tai odottamatonta kohtaamista (Jäinen vaeltaja, Syrjäinen maailma, Tulppaanikukkula).

Yksi jippo – edes hyvin onnistuessaan – ei kuitenkaan riitä tekemään scifi-novellista hyvää. Kunnollisessa scifissä outo tekninen laite tai odottamaton kohtaaminen ovat vain luukkuja, joiden kautta kurkistetaan todelliselta tuntuvaan toiseen maailmaan. Kun rinnakkain asettaa esimerkiksi Jääskeläisen novellin Oi niitä aikoja: Elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa ja Ojan novellin Mies tulevaisuudesta, näkee lähestymistapojen eron. Siinä missä Jääskeläinen luo rakkauden sotkeville aikapyörteille maailman ja pohtii maailman ongelmia ajan temppuillessa, Oja menee siitä missä rima on matalin: mies palaa saman naisen elämään kerta toisensa jälkeen, ilman selityksiä, ilman problematisointeja, ilman elävyyttä.

Ilmeisesti Oja itsekin tietää ettei kaikki kirjoitettu ole suoraan julkaistavissa, sillä kirjassa on pitkä, selittävä esipuhe. Sen lisäksi jokainen novelli on koristeltu lyhyellä syntyhistoriasta kertovalla tekstillä, jotka kuulostavat kovasti anteeksipyynnöiltä tai vähintään selityksiltä. Lisäksi syntyhistoriassa annetaan lukuohjeita (”novellissa koetetaan kuvailla tietokone- ja videosukupolven uuslukutaidottomuutta”), jotka koen holhoaviksi ja kahlehtiviksi.

Pari hienoa kohtausta 160 pieneen sivuun kuitenkin mahtuu. Universaalisen rakkauden ydinkärjillä ryyditetty planeetan kokoinen orgasmi on kiinnostava kuvaus, jossa on vähän sitä ytyä joka muista novelleista puuttuu. Samoin pisteitä tulee Tulppaanikukkulan taikuudesta, vaikka novelli muuten on omituisen jähmeä.

Toivottavasti Jäisen lohikäärmeen sijasta scifistä kiinnostuneille päätyisi käteen Jääskeläisen Missä junat kääntyvät. Silloin suomalaisten tekemästä scifistä näkisi ne paremmat puolet.