Maapuupäiv

”Maapuupäiv” on runo ja proosakokoelma, johon lounaissuomalainen Heli Laaksonen käänsi etelävirolaisen Jan Rahmanin tekstit lähinnä Turun-Uudenkaupungin seudun murretta vastaavalla kielellä, ja Rahman taas vironsi Laaksosen runot võruksi.

Molempien kirjoittajien esikoisteokset saivat hyvän vastaanoton. Laaksosen ”Pulu uis” (Sammakko 2000) on yltänyt jo viidenteen painokseen, ja kulttuurilehti Vikerkaarin kriitikot valitsivat Rahmanin kokoelman vuoden 1997 tulokkaaksi.

Yhtä iloista vastaanottoa voi ennakoida myös ”Maapuupäivälle”. Kirjan nimestä ei ymmärrä nimirunoja lukematta, jos sittenkään, mutta noin vaivainen yritys ymmärtää taikka sotkea puhki aivonsa osoittautuu turhaksi tärkeilyksi. Ensimmäisistä runoista lähtien sanat menevät suuhun ja tulevat sieltä hymyn ja höpinän kera. Kirjaimina sanat menevät kuin kylään ja tulevat kotiin äänen kanssa.

Käännöksen kulmista ja muodoista mainittakoon esimerkiksi Rahmanin juttu ”Uhvoq Karilatsi bussin”, jossa kertoja näkee linja-autoasemalla Jüri Kaveritin, mutta Laaksosen käännöksessä ”Ufoi Lokkilinja autos” linja-autoasemalla tavataan europarlamentaarikko Piia-Noora Kauppi, ja ”hän sanos mul Hei vaa ja et Kyl onkin kylm tuul tänä. Mee olti molema menos Kustavin tiät pisin Turkku”. Karilatsin bussi ja Kaverit ovat minulle yhtä ufoja kuin Lokkilinja ja Kustavin tiät, mutta silti kuvittelen haistavani tarinan suunnan.

Kirjan nimirunoiksi luen Rahmanin ”Maa puu päivin” ja Laaksosen ”Maapuupäivän”, jotka kirjoitetaan samalla tavalla molemmilla kielillä. Silti Rahmanin runo alkaa kysymyksellä ”Kas miiq yks saamiq naist synnost/ üttemuudu arvu?”, ja Laaksosen käännöksenä ”Mahretank mee lainkkan käsittä näit sanoi/ samal taval?/ Maa – mul see o jotta/ mitä mitata ja osteta/ arvopapereil/ ja mil kaikel muul/ en mää niist tiäräkkä./ Kummots sää maan käsitä?” Laaksosen runossa maapuupäivä on 30. 7. Se on tuomiopäivän vastakohta, maaihmisen, puuihmisen ja yöihmisen päivä: ”Maapuupäivän olla hyvi ja hymyillä.”

Uudenkaupungin kielen luulen erottavani savosta, vaikka esimerkiksi sanan ”kamppamist” kohdalla etsin merkitystä võrun ”sugimisen” kautta. Mutta miten etelän võru poikkeaa pohjoisen virosta?

Sen tiedän, että etnofuturismin äiti Kauksi Ülle, jolta Hannu Oittinen käänsi savoksi runon ”Hannulle” kokoelmaan ”Kultanaamio” (Taifuuni 1997), kaavailee võrua omaksi kieleksi, aapinenkin on jo painettu. Tallinnassa Võrun kansan tuumasta ei tykätä, mutta samalla lailla Tornionjokilaakson meän kieleen suhtauduttiin Tukholmassa vielä vähän ennen sen tunnustamista – ja Suomessa ollaan mieluummin edelleen suhtautumatta.

Nyt kysynkin, koska Turun puolen etnofutu Laaksonen laatii ABC-kirjan ja perustaa oman Laaksolan taikka ”tuulise ja merise” Laakson vaikka Hiittisiin? Maata hänelle kyllä löytyy, sillä lukijan päässä ja suussa kieli muuttuu saveksi, eläväksi ja muotoiltavaksi iloksi. Niin vahvaksi mullaksi, että siihen tahtoisi tulla sekä istutetuksi että haudatuksi.

Sama savoks:
Vähä naarattaa

”Maapuupäiv” o runnoo ja roosoo samassa paketissa. Siihe Heli Laaksonen Turum puolesta rustas etelävirolaese Jan Rahmanin ruaputuksia likmae Uuvenkaapunnin äejinkielellä, ja Rahman tuassiisa viäns virolaeselle võrun murteelle Laaksosen piän keitokset.

Molempii ensmäeset kirjat luvettii tarkkaa. Laaksose ”Pulu uis” (Sammakko 2000) o pitänyt paenoo jo viitee kertaa, ja Tallinnan terävemmät piät älysivät ottoo onkeesa Rahmanin tuumaelut vuonna 1997.

Samalla laella mukavasti taetaa käävä ”Muapuupäevälle”. Tuosta nimestä nyt älyvä, jos ee luve runoja, välttämättä sittenkää, mutta turha taatta ee piä märättöö piätää tuommose takia. Sitte kyllä, jos tähtee esmerkiks Kotjmaesten kielte tutkimuslaetokselle palstankäsittelijäks elikkä kolumnimieheks sivu laetaa. Piä ee nimittäe märkäne, jos antaa vua sannoe männä suuhu, tulloovat sitte takasi naaru ja räkätykse kanssa. Ootona kookkuna kirjaamet juoksoovat silimistä sissää, mutta laalaavat poes tullessaa.

Kiännöksen kättee sopivuuvesta voes ottoo esmerkiks Rahmani jutu ”Uhvoq Karilatsi bussin”, jossa linja-aatoasemalla tulloo vastaa sen nimine mies ku Jüri Kaveritin, mutta Laaksonen viäntää ensinnäkkii jutun otaks ”Ufoi Lokkilinja autos” ja pussija oottaakii tämä meijä EU-neiti Piia-Noora Kauppi, ja ”hän sanos mul Hei vaa ja et Kyl onkin kylm tuul tänä. Mee olti molema menos Kustavin tiät pisin Turkku”. Karilatsin bussi ja Kaverit o minulle yhtä ootoja tappaaksia ku Lokkilinja ja Kustavin tiät, mutta siitä huolimatta savolaenennii yrittää kontata perässä.

Ooto tappaas o sekkii ku kirjan nimen antajat, nämä runot ”Maa puu päivin” ja ”Maapuupäivä” kirjotettaa molemmissa kielissä iha samalla laella. Siitä huolimatta ee ne tekijätkää kaeki aejo ymmärrä toesijaa, ku Rahmanin runo alakaa kysymyksellä ”Kas miiq yks saamiq naist synnost/ üttemuudu arvu?”, ja Laaksosen viännöksenä ”Mahretank mee lainkkan käsittä näit sanoi/ samal taval?/ Maa – mul see o jotta/ mitä mitata ja osteta/ arvopapereil/ ja mil kaikel muul/ en mää niist tiäräkkä./ Kummots sää maan käsitä?”

Maapuupäivä meinoo Laaksosen runossa heinäkuu viimestä. Se o tuomiopäevä vastane päevä, muaihmise, puuimmeise ja yökaveri päevä: ”Maapuupäivän olla hyvi ja hymyillä.”

Saappikylän puhheet suatan erottoo meijä puole viisaaksista, vaekka semmonennii sana ku ”kamppamist” selekiää lopullisesti vasta võrun ”sugimisen” kaatta. Mitenkä sitte eronnoo näehi võruläeste etelä ihmeitte puhheet pohjosempii immeiste huulii heiluttelusta?

Tiijän minnäe, että Kauksi Ülle o kilihakka emäntä. Että mistäkö minnäe jottae tiijä, no siitä ku Hannu Oittinen, ku se äet o kotosi Raatavuoralta, nii se kiäns yhe Kauksi runo savoks semmosee kirjaa nimeltä Kultanaamio (Taifuuni 1997). Ülle onnii nii kova eokko, että meinoo võrusta ommoo kieltä koko Võrun kansalle, paenatti omaks ja porukoehi iloks aapisennii. Tallinnassa päe ne kahtoo ihmeissää, iha samalle laella ku Tukholmasta pyöriteltii nuppija vähä enne ku Torniojokilaakso meän kielestä tulj iha viralline tappaas, josta meijä puolella jokkee ee kyllä olla vieläkkää tietääkseenkää.

Ku Ülleä sanotaa etnofutun äetiks ja Laaksone o meijä puolessa samassa maeneessa, niin minua ruppee mietyttämmää, että millonka suahaa meillekkii Laaksola tae Luakso ABC-kirja? Laaksola laaksoo löytyy kyllä muata pyykitettää tuo sitte Hiittissii tae Merjhakkaa, iha vua sen takija ku melekei jokkaese Laaksose rivvii lukija piä ruppee muuttummaa saveks, semmoseks eläväks ja muovaeltavaks niinku soverikko vitas. Voes tuota Laaksose runnoelua sannoo mullaksii, siihe sitä haluaes istuva tae tulla istutetuks lopuks ikkee.