Siivet

Helka-Mirjami Pusulan esikoisromaani Siivet on empaattinen ja hienovarainen kuvaus itseään etsivistä, marginaaliin jäävistä ihmisistä. Kertojina on kaksi kehitysvammaista miestä ja heidän nuori hoitajansa. Pusula tarkastelee rakkauden mahdollisuutta kahden erilaisen ihmisen välillä.

Kehitysvammaisia kuvaavista kirjoista muistetaan usein sanoa, ettei vammaisuuden kuvauksia juurikaan esiinny kaunokirjallisuudessa. Tuoreimpia esimerkkejä aihetta käsittelevistä romaaneista ovat ainakin Asko Sahlbergin Höyhen ja Jukka-Pekka Palviaisen Reino. Sahlberg kirjoittaa ahdistavasti, Palviainen humoristisesti. Helka-Mirjami Pusula on valinnut tyylikseen empatian ja hellävaraisuuden. Hän kirjoittaa miellyttävän tuntuista, verkkaista proosaa.

Siipien keskiössä on nuori, valmistumisen kynnyksellä oleva Raakel Nyman. Hän lähtee karkuun monimutkaista äitisuhdettaan menemällä kesätöihin eri puolelle maata. Kesätyöpaikka on hoitokoti Onnela, joka sijaitsee rauhallisessa maaseutukaupungissa. Äitisuhteen sijasta Raakel joutuukin pohtimaan isäsuhdettaan. Isä on jättänyt perheen Raakelin ollessa pieni. Pikkukaupunki antaa välähdyksiä isästä ja menneisyydestä.

Tunnelmaltaan Siivet on kesäisen raikas ja ennen kaikkea positiivinen. Miljööstään huolimatta teos ei ole laitosromaani. Pusula ei määrittele vammaisuutta vaan tuo sen esiin näkökulmia vaihtamalla. Kirjailija haluaa osoittaa, että älykkyys on vain yksi osa ihmisen persoonallisuutta. Romaanin lievästi kehitysvammainen Onnelan talonmies Sakari ja vaikeavammainen vanhus Lassi ovat yksilöitä, joilla on tunteita, muistoja ja kokemuksia – he eivät ole ensisijaisesti vammaisia. Siipien henkilöt ja miljöö ovat puhtaita ja viattomia. Maaseutukylä on kuin lintukoto, jonne suuren maailman pahuus ei yllä.

Henkilöistä eniten hukassa on Raakel, joka tavallisesti luokiteltaisiin normaaliksi. Ulkoisesti hänkin tosin poikkeaa muista. Onnelan asukkaat kutsuvat hoitajaansa Kyttyräseläksi hänen ulkoisen vammansa takia. Lassi löytää keinon kommunikaatioon rakentamalla saviukkoja. Sakari purkaa tuntojaan turvallisesti runoiksi.

Tarina suodattuu myös Sakarin kautta. Hän on ihastunut Raakeliin, eikä tunne jää täysin yksipuoliseksi. ”Ja joka kerta kun Sakari kiinnitti häneen huomiota, sanoipa pahasti, taputtipa selkään tai vain katsahti kohti, hän olisi tahtonut vaipua kiinni Sakarin miehenvartaloon.”

Pusula ei ole kuitenkaan niin rohkea, kuin lukija haluaa uskoa. Sakarin ja Raakelin rakkaus ei täyty. Heidän ystävyytensä on täynnä väärinkäsityksiä ja mahdottomuuksia. Täytyykö näin aina olla? Onko vammaisen ja ei-vammaisen välinen rakkaus mahdotonta myös fiktiossa?

Vaarana hidas tempo

Pusula rakentaa tarinaan symboliikkaa käyttämällä apunaan Raakelin kertomaa satua. Kyttyräselkäinen Raakel on kuin prinsessa, jonka siivet eivät ole vielä puhjenneet. Monikerroksisuutta lisäävät pienet yksityiskohdat: Raakelin maalaama taulu, kesäkissa ja lapsena tapettu kani. Siipimotiivi on mukana läpi koko romaanin.

Siipien vaarana on sen hidas tempo. Henkilöiden sisäisen dialogin vuoksi tarinassa ei ole käänteenomaisia tapahtumia. Kirjailija ottaa riskin ja uskoo, että lukija pysyy mukana loppuun asti. Lukijaa yli 200 sivua kaunista kieltä ei nimittäin lohduta, jos tarina etenee ponnettomana, tasaisena virtana.

Onneksi Pusula on kuitenkin jättänyt loppuun yllätyksen. Kekseliäs loppuratkaisu paikkaa romaanin hitaita kohtia ja ulottaa siipimotiivin kaareksi romaanin alusta loppuun. Äiti ei ole järjestänyt kesätyöpaikkaa Raakelille sattumalta, mutta valitettavasti tyttö ei hoksaa sitä edes hypätessään paluubussiin. Lukijalle riittää kuitenkin oma varmuus.

Kirjan räikeä kansikuva sotii valitettavasti seesteistä sisältöä vastaan. Se saattaakin karkottaa aiheesta kiinnostuneita lukijoita.

Helka-Mirjami Pusula (s. 1972) toimii erityisopettajana. Hän asuu Muhoksen Suokylässä.