Kirjanpitäjä, kansojen profeetta. Apokalyptisiä runoja.

”Apokalyptisiä runoja”, kuuluu alaotsikko Henry Lehtosen kolmannessa runokokoelmassa Kirjanpitäjä, kansojen profeetta. Ensimmäiselle lehdelle on valittu pari sitaattia: toinen on Koraanista, toinen ruokakaupan kuitista (Turussa on Runos-niminen marketti, joka painaa kuitteihinsa runosäkeitä). Kirjanpitäjä on välittäjä kahden maailman välillä, pyhän ja banaalin.

Kokoelman mahtipontisesta nimestä huolimatta Lehtonen ei tarjoile maailmanlopun näkyjä vaan arkisia ristiriitoja ja itseironiaa. Lehtosen kirjanpitäjä-runoilijaminä tarkastaa pizzerian ja autokaupan kirjanpitoa, samaistuu Vesa Keskiseen ja Mikki Hiireen, katselee formuloita, käyttää slipoveria ja polttelee kuubalaisia sikareita. Oma toimeentulo on turvattu, mutta sen hintana on sielun näivettyminen. Kirjanpitäjässä palvellaan kahta herraa, runoutta ja rahavaltaa, ja kuitit menevät väistämättä sekaisin.

Lehtosen kahdessa ensimmäisessä kokoelmassa Campingissa (2001) ja Kosaanissa (2003) liikuttiin repaleisissa nuoruusmaisemissa. Lehtonen perkasi kipeitä teemojaan Turun runolle tyypillisellä, ronskilla katukielellä. Ote tuntui tuoreelta, sillä Lehtosella oli jo tuolloin kosolti itseironian tajua sekä ennen kaikkea oma, tunnistettava ääni. Sen tunnistaa Kirjanpitäjästäkin, vaikka mopopojasta on kasvanut vastuuntuntoinen tilitoimiston kirjanpitäjä, ”taloudellisesta toimeentulosta huolehtija” ja ”aamulla klo 7:17 herääjä”.

Juudas Tuurin Kyläkaupassa

Kirjanpitäjän yhteydessä voidaan puhua tilitysrunoudesta: kokoelmassa tehdään erilaisia tilejä selviksi kirjaimellisestikin. Äidin kuoleman varjostama lapsuus välähtelee kirjanpitäjän tajunnassa hetkittäin, esimerkiksi työpaikan ruokatauolla Hesburgerissa. ”Jeesus ei herättänyt minussa tuntoja / tämä työ vesittää tunne-elämykset”, toteaa puolestaan kirjanpitäjä, joka on työmatkallaan kohdannut Crescentillä pyöräilevän Jumalan pojan.

Lehtosen kierrättämä profeetta-kuvasto tuntuu viittaavan romanttisen visionäärirunoilijan arkkityyppiin, William Blakeen, joka tunnetusti näki Jeesuksen kasvot ikkunassaan ja keskusteli enkelten kanssa. Blake oli runoilija-profeetta, joka ammensi huimia näkyjä tuonpuoleisesta. Oma aikamme ei juuri arkikokemuksen ylittäviä näkijöitä suosi. Meidän tuntojemme tulkit eivät ole runoilijoita vaan vesakeskisiä ja kimiräikkösiä. Muun muassa tästä vastakkainasettelusta Lehtosen teksti saa jännitteensä ja huumorinsa. Rivien välissä on luettavissa aitoa huolta yhteiskunnasta, jossa kaikki on kaupan mutta mikään ei tunnu miltään.

Miten Blaken kaltainen profeetta reagoisi tässä ajassa? Tulisiko hänestä avohoitopotilas, juoppo vai rikollinen? Joutuisiko Blakekin nöyrtymään, kovettamaan itsensä ja astumaan mukisematta meidän muiden mukana Tuurin Kyläkaupan rullaportaisiin? Lehtosen kirjanpitäjä herättää tämän suuntaisia kysymyksiä ja valitsee itse viimeksi mainitun vaihtoehdon. Hän ihmettelee, mitä Juudas teki väärin myydessään Jeesuksen: ”Trainer’s Housen tai Tuurin Kyläkaupan / palkkalistoilla / jätkä olisi saanut joulubonukset / ja kulmahuoneen kahdella ikkunalla ja ilmastoinnilla / palkinnoksi erinomaisesta headhunttauksesta”. Kirjanpitäjä on rahan perässä minne vain matelevan nykyihmisen omakuva. Itsensä tunnistamista ei seuraa riemun tunne.

Lehtosen runoudessa on Blake-viitteiden lisäksi vahvaa eletyn tuntua, samaan tapaan kuin esimerkiksi Teemu Hirvilammen tuotannossa. Runot eivät kutsu etäännyttämään luettua todellisesta, pikemminkin päinvastoin. Lehtonen pitäytyy yhä siinä vanhanaikaisessa uskossa, että runo kykenee välittämään henkilökohtaisen kokemuksen tavalla, jonka lukija voi ainakin osittain tavoittaa. Lehtonen onnistuu. Runot toimivat, koska niistä ei aisti itsetarkoituksellista konstailua vaan aitoa sanomisen pakkoa.

Rakkauden kumousvoima

Kirjanpitäjän ensimmäisessä sikermässä Lehtonen sivuaa osittain aiemmista kokoelmistaan tuttua tematiikkaa. Päällimmäisenä on äidin kuolema, traumaattinen kokemus, johon runon minä vastaa kovettamalla tunne-elämänsä: ”Kykyni välittää haudattiin sinun mukanasi, / vuodet sen jälkeen olivat teeskentelyä”. Kirjanpitäjän kaipuu turvallisuuteen ja järjestelmällisyyteen selittyy osaksi tätä taustaa vasten. Muistot äidistä vaihtuvat ensirakkauteen, jolla oli Campingissa ”rinnat pystys ko pistoolit”, Kirjanpitäjässä ”rinnat tuijottivat minua kuin rasvatut musketit”.

Kokoelman toisen sikermän avaavassa nimirunossa muistot ja haaveilu keskeyttävät kirjanpidon. Niin tekee myös runoilijan rakastettu, ”frouva”, josta kirjanpitäjä toteaa: ”Rakastan sitä ettet koskaan tottele minua, / että et kysy minulta neuvoa / ja jos neuvon kysymättä, suutut”. Tässä voi nähdä jälleen viittauksen Blakeen: “God wants not man to humble himself”, Jeesus sanoo Blaken runossa The Everlasting Gospel. Jumala ei arvosta nöyristelijää vaan kapinallista rettelöitsijää, joka kaataa markkinapaikaksi muutetun temppelin pöydät.

Proosarunossa “Mister Stockmann” rakastettu toteaa, että runoilijasta on tullut “järjestelmällinen kirjanpitäjä”. “Olit oikeassa, minusta on tullut kaikki se mitä kammosin kymmenen vuotta sitten, mutta on kamala kuulla se rakastettunsa suusta, suusta jonka pitäisi lohduttaa ja antaa lemmenpusuja, ja tämä retrospektiivi kuvottaa minua, kengänpohjassani lukee Stockmann kuin kiiltävällä & parfymoidulla liikemiehellä”, kirjanpitäjä vuodattaa, ja lukija kuulee äänessä värisevän itseinhon. Lopussa odottaa lohduton uskontunnustus: “Uskon että kuolemassa tajuntamme lakkaa samaan tapaan kuin vesisängyn patja valuu pikakelauksella tyhjiin. Olen aikamme kansojen profeetta.”

Puoliso pudottaa profeetan maankamaralle myös kolmannessa, kokoelman päättävässä sikermässä: kotiin tullut kirjanpitäjä vaatii ”Pötyä pöytään! / Apetta profeetalle!”, mutta frouva tyytyy sanomaan: ”Lätty kii”. Rakkauden oikullisuus asettaa jälleen kontrastin kirjanpitäjän pyrkimyksille järjestää elämänsä turvallisiin lokeroihin. Toimistorotta haistaa muusassaan vapauden aavistuksen: ”Tanssit alasti keittiössä kuin raivopää. / Tissit heiluvat kun pistät menemään.” Frouvassa säkenöi elämänilo, kaikki se villi ja kesyttämätön, jonka kirjanpitäjä on itsestään tukahduttanut.

Profeetan tiskirätti

Lehtosen kirjanpitäjä ahdistuu, koska on myynyt itsensä liian halvalla ja jumittunut ”kapitalismin rullaportaisiin”. Samalla hänestä tulee kaikkeen turtuneen länsimaisen kuluttaja-automaatin peilikuva. ”Teen tätä työtä / luultavasti en rakasta itseäni”, kirjanpitäjä tiivistää asian, jota moni luultavasti hautoo hiljaa mielessään mutta ei uskalla sanoa ääneen.

Kokoelman hauskimpia ja synkimpiä runoja on ”Havaintoja Malesian GP:n formulamatkalta,” jossa F1-markkinasirkus saapuu tropiikkiin. Formulaväki muistuttaa apinalaumaa sillä erotuksella, että apinat eivät voi saada aikaan yhtä paljon tuhoa ja kuolemaa. Katsomoon sinkoutuu rengas, neljä malesialaista kuolee, mutta: ”Ei hätää, he ovat alempaa rotua”. Kimi voittaa, silti Vesa Keskinen masentuu Tuurissa: ”seuraava formula on vasta kahden viikon kuluttua, / Aku Ankka tulee vasta keskiviikkona”.

Lehtonen kirjoittaa maailmasta, jossa kasvava kulutus ja tehokkuusajattelu ovat korvanneet niin sanotut pehmeämmät arvot. Hänen kirjanpitäjänsä on matti meikäläinen, joka tiedostaa elävänsä valheessa mutta ei jaksa muuttaa elämäänsä. ”Olit tavallinen koska on helppoa olla tavallinen, / on helppoa olla sanomatta mitään”, Lehtonen kirjoittaa runossa ”Äiti”. Samanlaisista aineksista on kirjallisuutta tehty ennenkin, mutta Lehtonen kirjoittaa sen verran railakkaasti, että aiheet tuntuvat tuoreilta. Sitä paitsi profeetalta saa hyviä niksejä arkeen. Hänen laintauluissaan lukee muun muassa, että tiskirättiä ei saa jättää mytyksi tiskipöydälle vaan se kannattaa jättää hanan päälle kuivumaan siististi taiteltuna, koska silloin se ei ala haista niin nopeasti ja sen käyttöikä lisääntyy. Hallelujaa!