Muinaiset kreikkalaiset osasivat tarttua arkailematta asian ytimeen. Kronos tarttui vasemmalla kädellä isänsä Uranoksen mulkkuun. Oikealla kädellä hän käytti sirppiä. Osuvammin ei voisi kuvata tätä johtajaurosten historiaa, jossa munaton mies syrjäytetään.

Näin kuvataan patriarkaattia, jossa vain mies voi syrjäyttää miehen, ei nainen. Aikanaan myös Kronos syrjäytetään ja hänen poikansa Zeus asettuu Olympoksen huipulle. 2700 vuotta sitten, kun Hesiodos kartoitti jumalat, hän tuli luoneeksi juuri miesvaltaisen jumalhistorian. Hesiodos otti aineistonsa antiikin myyttiperinteestä. Siitä hän loi eräänlaisen jumalten taistelun, jossa Olympoksen jumalat Zeuksen johdolla työnsivät vihollisensa syrjäalueiden loukkoihin.

Hesiodos korosti negatiivisia tarinoita naisista. Yleensäkin kaikki vitsaukset olivat hänen mukaansa naisista peräisin. Tuntuu kuitenkin, että Päivi Myllykosken Hesiodos–teoksen selityksissä on varovaisuus huipussaan, kun hän ei edes mainitse tätä miesvaltaista korostusta. Esimerkiksi myytti Pandorasta, naisesta, joka tuo vitsaukset maailmaan, esitellään vain todeten, että Zeus ’valmistaa ihmiskunnan riesaksi pahan asian, naisen.’

Toisaalta olisi kovin yksisilmäistä arvioida Jumalten syntyä vain naisvihan esityksenä. Myytit kertovat hyvin monista asioista. Esimerkiksi Uranoksen mulkun leikkaus ei kerro vain johtajauroksen syrjäytymisestä. Myllykoski sanoo, että tuo kastraatio kertoi maan ja taivaan erottamisesta. Tosiaan! Maan ja taivaan erilleen leikkaaminen on aika rankka viilto.

Nykylukija ei voi ymmärtää Hesiodoksen teosta ilman selityksiä: ne avaavat perspektiivejä ja vihjeitä siitä, mitä kaivaa teoksesta esille. Tuntuu hieman oudolta, kun selityksissä suositaan esinekulttuuria. Myllykoski käsittelee Prometheus-myytin yhteydessä perusteellisesti ruokoa, jonka sisällä on kuljetettu kipinää. Lukija sen sijaan tarvitsisi vihjettä, miksi Prometheus ryöstää tulen ja antaa sen ihmisille ja miksi Zeus kostaa luomalla miesten harmiksi aika kummallisesti kuvatun naisen:

’Siinä oli monia taidokkaita kuvioita,/
otuksia jota kasvaa maalla ja meressä,/
se oli ihmeellinen näky. Hän muovaili siihen ihmeellisiä kuvia/
kuin eläviä olentoja joilla on ääni, ja kuvista heijastui kauneus.
…
Ihmetys valtasi kuolemattomat jumalat ja kuolevaiset ihmiset,/
kun he näkivät tämän edessään seisovan houkutuksen,/
jollaista ihmiset eivät voi vastustaa./

Tästä neidosta on peräisin naissukupuoli.’

Hesiodoksen tekstin suomennos vaikuttaa pätevältä; Myllykoski on luopunut heksametristä mutta pysynyt runollisessa tyylissä.

Uskon, että lukija tarttuessaan Jumalten syntyyn haluaisi löytää vinkkejä kreikkalaisten myyttisestä ajattelusta. Kiehtovin teos antiikin jumalista on vuosi sitten suomennettu Roberto Calasson Kadmoksen ja Harmonian häät – sitä kannattaa lukea Hesiodoksen rinnalla. Calasson teos on arvioitu Kiiltomadossa 13.2.2001.

Jumalat olivat kreikkalaisten myyttisen ajattelun kuvia. Kuten Nietzsche sanoi, kreikkalaiset näkivät niin kirkkaasti olemassaolon syvimpiin kuiluihin, että kestääkseen todellisuuden he synnyttivät Olympoksen ja sijoittivat sinne kauneimmat ja rajuimmat unelmansa jumalten muodossa.

Päivi Myllykoski on aiemmin suomentanut mm. Aristoteleen retoriikkaa (Aristoteles IX, Gaudeamus 1997). Aristoteles-selitykset on teokseen laatinut professori Juha Sihvola. Iso suomalainen Tammi julkaisee nyt Olympos-sarjaa. Ainakin Hesiodos-esittelyn perusteella kustantaja on hakenut liikaa yleistajuisuutta ja tilannut klassikkoonsa turhan varovaisen esittelyn ja selitykset.

Jaa artikkeli:

 

Lisätietoa muualla verkossa