Eros. Lemmenlyriikkaa

Ilpo Tiihosen uuteen Eros-runokokoelmaan tarttuu helposti ennakko-odotusten kera. Tiihosen runoilijakuvaa dominoi hänen tuotantonsa tunnetuin alue, jossa liikutaan taitavan riimittelyn ja kirpeän huumorin alueella. Tämä siitäkin huolimatta, että niin muodon kuin sisällönkin tasolla Tiihosen runouden kirjo on osoittautunut matkan varrella laajemmaksi. Uudessa kokoelmassaan Tiihonen on edelleen esimerkiksi vakavikko tai herkkä
luontokuvaaja. Kokoelmassa on myös tuttuja Tiihos-aineksia; riimejä, kaupunkikuvia ja elämälle nauramista.

Kokoelman alkupuolta hallitsee uuden rakkauden painovoimaa uhmaava noste. Rakastumisen alun järistys muuttaa runominän yhdellä iskulla voimakkaaksi, viattomaksi ja muutenkin uudeksi. Myös todellisuus muuttaa muotoaan ja maailman mittakaavat menevät uusiksi. Hehkutuksen myötä runoista nousee esiin tuoreudessaan koskettavia säkeitä: ”ja sinun äänesi takia/ minä kuljen läpi tulen ilman iänikuista/ asbestipukuani // ja syystä kyllä/ koko maailma häikäisee minua/ taas”. Tiihosen rakastavaiset tulevat tunteidensa kautta yhdeksi myös luonnon ja sen yhteyttämisen kanssa. Kuvasto ei keikahda edes vahingossa kliseisen puolelle, vaikka liikutaan jo kovasti käyskellyillä suomalaisen suven poluilla.

Teos on kokoelma runoja, joiden aikana Eroksen siivittämä rakkaustarina tapahtuu. Mukaan mahtuu persoonallinen kirjo rakkauden tunnelmia juhlasta matalaan arkeen. Samalla kuljetaan matka symbioosista erillisyyteen. Runojen muodostaman kaaren taitekohta löytyy mielestäni siinä, missä menettämisen pelko ja epäilys ensi kertaa iskee kiilansa rakastavaisten välille. Tätä kautta myös kuoleman ajatus hiipii paratiisiin. Kokoelman voi lukea rakkauden symbioottisen alun ja viattomuuden vähittäisenä menetyksenä.

Ensihuuman laannuttua myös runous muuttuu arkisemmaksi ja jotenkin tutuksi. Rakkaustarinan käänteitä olisi ollut kiintoisaa jäädä tutkimaan useamman runon ajaksi. Nyt heränneiden tunteiden ihanasta aamusta on yllättävä ja lyhyt matka viimeisten runojen kuolettaviin tunnelmiin. Ehkä juuri siinä on Eroksen kyytiin astumisen seuraus. Rakkaus on keinumista toteutumisen ja pelon välillä. Eroksen tekosiin kuulunee myös se, että aina ei seisokaan. Aivan heti ei muistu mieleen, missä päin suomalaista runoutta on käsitelty erektio-ongelmia yhtä sympaattisessa hengessä.

Vaikka Eros sisältää runollisia helmiä, jättää teos jälkeensä hajanaisehkon tunnelman. Samalla hahmottumatta jää se kattava ydinajatus, jota vasten yksittäiset runot saisivat yhteisen hengen. ”Älä jätä tai jos jätät” -runossa Tiihonen näkee rakkauden tapahtumisen tärkeänä, vaikkei kaikki päättyisikään onnellisesti: ”ja hattu kourassa jos ilmavirtaan hapuilemaan jään/ kuulisin kuinka ylimmäisten öiden taivas/ laskee helmiään,/ ja pieniä, himmeitä jos olivat/ me sentään lisäsimme yhden/ tähän pimeään.”

Samaa voi sanoa itse kokoelmasta. Se ei ehkä nouse Tiihosen tuotannon kulmakiveksi, mutta on yksi hänen pimeyteen sytyttämistään valoista.