Syliin

Äitiys on haastava aihe. Kaikilla on siitä näkemys, eikä omaan elämänkokemukseen perustuvaa näkemystä hevin muuteta. Äitiyttä käsittelevä romaani päätyy helposti vain lähtölaukaukseksi äitiyskeskusteluun, jolloin sen luonne kirjallisena teoksena unohtuu.

Esikoiskirjailija Ina Westman on tästä huolimatta rohjennut kirjoittaa romaanin raskauksista ja äidiksi kasvamisesta. Kirja on esikoinen myös kustantajalle: keväällä 2016 ensimmäiset kirjansa julkaissut helsinkiläinen Kosmos luo linjaa kotimaisilla romaaneilla, tietokirjoilla ja lifestyle-teoksilla.

Lapsi syntyy, mutta äiti menee rikki tai katoaa.

Kirjabloggarinakin tunnetun Westmanin Syliin on muodoltaan kiehtova. Luvut ovat novellimaisia ja harppaavat henkilöstä toiseen joskus odottamattomasti. Alun nimetön nainen ja mies saavat vähitellen identiteetin: he ovat Iida ja Ville, romaanin ydinpariskunta, jotka omaksi yllätyksekseen saavat peräti neljä lasta.

Iidan kanssa viereisissä sairaalavuoteissa lapsensa puolesta pelkää Maija, jonka tyttären Stiinan tarina hallitsee romaanin loppupuolta. Kirja sukeltaa myös muiden äitien tai sellaiseksi toivovien naisten sisäiseen maailmaan.

Aukkoja jättävä kerronta keskittyy odotuksiin ja vauva-arkeen sekä parisuhteen säröihin. Novellimaisen tunnelmoinnin vastapainona läpi romaani virittää myös kohtaamisiin ja löytämiseen kytkeytyvän juonen, joka tuo Iidan ja Stiinan tarinat lopussa yhteen.

Westman kirjoittaa nautittavaa, rytmikästä proosaa, joka mukailee kulloisenkin keskushenkilön mielenmaisemaa. Ainoa särö on ajoittainen haparointi kolmannen persoonan kerronnassa: paikoin on vaikea tietää, keneen ”hän” viittaa.

Elämän arpajaiset

Syliin on ennen kaikkea romaani tunteista. Kaipauksesta, pelosta, surusta, vihasta ja lopulta myös onnesta ja seestymisestä. Se kertoo ihmisistä, jotka osallistuvat elämän suureen arpapeliin, eivätkä saa voittoarpaa. Lapsi syntyy, mutta äiti menee rikki tai katoaa. Tai odotetun lapsen sijasta raskaus päättyy kipuun ja kaavintaan.

Ainoa varmuus on siinä, että asiat eivät mene kuvitelmien ja toiveiden mukaan. Elämä yllättää aina.

Syliin on myös romaani arjesta, johon normaalit lainalaisuudet eivät päde: ”Yhden päivän aikana tapahtuu enemmän kuin kuukaudessa, mutta kun Ville tulee illalla kotiin ei ole mitään kerrottavaa.” Kotiäidin arki on jatkuvaa tempoilua turhautumisen ja rakkauden välillä. Tätä tunnetta Westman kuvaa uskottavasti, mutta ehkä äitiyden muun tunnekirjon kustannuksella.

Äitiyden umpio

Romaanin tiivis keskittyminen äitiyden tunteisiin jättää myös muun maailman heitteille tavalla, joka tuottaa lukijalle hämmennystä. Iida ja Maija ovat ystäviä Facebookissa, ja Iidan mies Ville tuskailee tietokoneen uumeniin kadonneita presiksiä. Romaania lukee kuin henkilöhahmot eläisivät samaa 2010-luvun todellisuutta kuin me. Mutta sitten Maijan tytär Stiina menee naimisiin, saa lapsia, eroaa, vanhenee. Maailma ympärillä pysyy samana, eikä mikään romaanin kerronnassa viittaa siihen, että nyt eletään ehkä 2040-lukua. Kaikki tapahtuu samassa pysähtyneessä ajassa.

Epävarmuuksistaan huolimatta äitiys on ikään kuin ikiaikainen, ylisukupolvinen kokemus.

Romaanissa vinjetteinä esitettyjen Iidan isoäitien äitiyskokemusten kautta romaanin aikajänne virittyy sadan vuoden yli. Siinä ajassa ainoa muutos tuntuu olevan lääketieteen kehitys, joka parantaa lasten ja äitien mahdollisuuksia selviytyä, mutta ei tee raskauksista ja synnytyksistä millään muotoa varmoja ja turvallisia.

Tällainen kuvaus äitiydestä herättää kysymyksiä. Kirjassa äitiys tapahtuu sairaalassa, kodin seinien sisällä ja kesämökin pihapiirissä. Äitiyslomalta ehkä palataan töihin, mutta muutoin koko se yhteiskunnallinen kehys, joka muovaa parisuhdetta ja perhettä, puuttuu. Epävarmuuksistaan huolimatta äitiys on ikään kuin biologinen vakio ja ikiaikainen, ylisukupolvinen kokemus.

Romaanin keskusteluissa Maija korostaa äkeästi sitä, ettei äitiys ole lifestylevalinta. Mutta ei se myöskään ole imetyksen ja yöheräilyn musta aukko, josta taianomaisesti pelastaudutaan onneen, kun lapset ovat isompia. Äitiys ei irrota naista yhteiskunnasta ja ympäröivästä maailmasta. Muu maailma tunkee kotiinkin, jos ei muuten, niin ainakin Kela-lomakkeiden muodossa.

Purjehdusta ja privilegioita

Koska romaanin naiset ovat ”vain” äitejä, heidän muu elämänsä ja ammattinsa jäävät hämärän peittoon. Maijan tyttären Stiinan kautta näkymä avautuu hieman, sillä hän liittyy avioliittonsa kautta suomenruotsalaiseen porvarispiiriin. Mies Benjamin on hyvästä perheestä, jonka vakaan toimentulon perheen oma yritys takaa. Perhe-elämän kuvaus keskittyy kesähuvilalle, missä posliiniastiat ovat sadan vuoden takaa ja roolimallitkin kuin 1950-luvulta.

Yhden äitimyytin purkaminen näyttäisi tuottavan aina uuden äitimyytin.

Olisi kiinnostavaa tehdä joskus laajempikin katsaus siihen, miten suomenruotsalaisuus esitetään suomenkielisessä nykyproosassa. Sillä sen verran usein on tullut vastaan tämä omaan erityisyyteensä pakahtuva, ikuista kesää viettävä, snapsilauluja hoilaava ankkalammikkostereotypia. Tuskin mitään muuta väestöryhmää voi tiedostavassa nykykirjallisuudessa kuvata enää yhtä yksioikoisen tyypittelevästi.

Benjaminin perheestä löytyy myös se pakollinen särö, joka paljastaa hulppean elämäntyylin kulissiksi. Toisin kuin äitiyden, isyyden voi kätkeä tai peittää. Romaanissa ei lähdetä sen enempää purkamaan tätä eroa, vaan valitaan vaikenemisen linja. Vaihtelun vuoksi olisi joskus virkistävää lukea vanhemmuusromaani, joka ei lukkiudu jommankumman vanhemman näkökulmaan.

Kakkosta odotellessa

Westmanin Syliin jättää ristiriitaisen vaikutelman. Kielellisessä tarkkuudessaan ja arkirealismissaan se on vaikuttavaa ja aidosti koskettavaa luettavaa. Samalla tuon realismin ahtaat ja epäuskottavat raamit saavat miettimään, miksi yhden äitimyytin purkaminen näyttäisi tuottavan aina uuden äitimyytin.

Mutta sen verran varmaotteinen ja kiinnostava debyytti Syliin on, että jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa.