Puut tummentuvat

Kun saan käsiini uuden kirjan, tapaan tutustua siihen ensin tunnustelemalla ja katselemalla. Katson kannen ja liepeiden kuvia, tutkin paperin tuntumaa, kirjan paksuutta ja painoa. Avaan kirjan, luen katkelmia sieltä täältä, odotan sopivaa hetkeä keskittyä lukemiseen.

Äänikirjan kanssa toimin samoin: katson kansikuvaa ja otan kotelosta vihkosen, johon on painettu levyllä olevat runot. Luen niitä, saan ensivaikutelman: Paavo Haavikon lauseen rytmissä on tuttuutta, näissä ennenjulkaisemattomissa varhaisrunoissa myös keveää luonnosmaisuutta, irtonaisuutta, keskeneräisyyttä, josta pidän.

Puut tummentuvat ei ole vain äänikirja, se on yhtä lailla täynnä musiikkia.

Nyt kirjaa on kuitenkin lähestyttävä kuuntelemalla. Kuunteleminen on erilainen prosessi kuin lukeminen, se vaatii toisenlaista keskittymistä ja aktiivisuutta.

Livetilaisuuksissa runoja kuullessa on usein tunne, että haluaisi kelata taaksepäin, pysäyttää äänen hetkeksi. Kun runo on parhaimmillaan tiivistä tekstiä ja moni muukin asia esitystilanteessa vaatii huomiota, herpaantuu keskittyminen helposti. Äänirunokirjassa voi yhdistää kuuntelemista ja lukemista ihanteellisesti ja kuunnella omassa tahdissaan. Mutta Puut tummentuvat ei ole vain äänikirja, se on yhtä lailla täynnä musiikkia. Levyn sisällä oleva “ohjelmavihko” on kuunnellessa usein esillä: tarkistan, palaan, kertaan runoja. Runojen lomaan sijoitetut musiikkikappaleet jättävät tilaa ajattelulle ja lukemiselle. Kuuntelen levyä sekä siihen kokonaan keskittyneesti, kuulokkeista, sängyllä maaten, että muiden puuhien lomassa, taustaäänenä. Kumpikin kuuntelutapa sopii ja niillä tavoittaa erilaisia tasoja.

Uutta Paavo Haavikolta, tuttua Lassi Nummelta

Mistä Puut tummentuvat -levyssä sitten on kyse? Iris Ensemble on vapaista taiteilijoista koostuva, vuonna 1998 perustettu ryhmä, joka yhdistää eri taiteenaloja: musiikkia, kirjallisuutta, näyttämötaidetta. Vuodesta 2006 lähtien esitysten musiikin on säveltänyt Kai Olander, niin tälläkin levyllä. Olander soittaa levyllä huilua, alttohuilua ja bassoklarinettia. Leif Karlson soittaa renessanssiluuttua, Johanna Lehesvuori laulaa ja Suvi Olavinen sekä Outi Kallinen laulavat ja lausuvat runoja. Vuonna 2014 Puut tummentuvat eli myös Iris Ensemblen esityksenä, jossa runoon ja musiikkiin yhdistyi tanssillinen liike.

Paavo Haavikon julkaisemattomat varhaisrunot herättävät mielenkiinnon. Säveltäjä Olander kertoo saaneensa Heikki Haavikolta syksyllä 2011 luettavakseen pinon Paavo Haavikon varhaisia runoja, joita ei ole julkaistu aiemmin. Esitys ja sittemmin äänikirja saivat sysäyksensä tästä.

Soittimien ja ihmisäänen yhteisessä soinnissa on kerroksia.

Haavikon runojen lisäksi Puut tummentuvat -levylle on valikoitunut Lassi Nummen neljä tuttua runoa teoksista Heti, melkein heti (1980) ja Matkalla niityn yli (1986). Valinnan syyt ja runojen yhteydet jäävät hiukan hämäriksi, mutta levyä kuunnellessa voi kuulostella runojen keskustelua keskenään: temaattisia ja kuvallisia yhteyksiä löytyy siitä, miten luonnon kuvat heijastelevat menetyksen, katoavaisuuden ja hetkien kallisarvoisuuden tuntoja. “Puut tummentuvat, / maisema on laaja./ Päivät leikkivät edelleen/ ja vuodenajat kääntyvät menneisyyden seutuihin/ niin täysin osattomina,/ puut tummentuvat kenen tahansa lähtiessä”, kirjoittaa Paavo Haavikko: hänen runoudestaan tutut puut ovat tässäkin esillä.

Myös Lassi Nummen runoissa luonto saa kantaa merkityksiä. “Se koivikko, minä kaipaan sinne,/ sinne olen matkalla./ Kaipaan, ja pelkään. – –  Pelkään kadottavani/ koivut silmistäni// mutta eniten, mutta kaikkein eniten ehkä pelkään/ tulevani perille”, Nummi sanoo runossaan Matkalla niityn yli. Runo tavoittaa ydinkokemusta ihmiselämän käsittämättömästä lyhyydestä ja samaan aikaan ajattomuudesta.

Tunnelma luodaan musiikilla

Luopuminen, hiljentyminen, melankolia, luonnonvoimat soivat siis sekä Haavikon varhaisrunoissa että Nummen kypsän iän teksteissä. Osa runoista on sävelletty, osa lausutaan. Iris Ensemblen lausujat lausuvat runoja keskittyneesti, asiallisesti ja hiukan sävyttömästi. Nyansseja olisi runon ääneen luentaan voinut tuoda enemmänkin tilanteessa, jossa kuulija pääsee lähelle ääntä, voi tavoittaa pienetkin sävyn vaihtelut tarkkaan huoneensa hiljaisuudessa.

Tunnelmia luodaan enemmänkin musiikilla: sekä lauluiksi sävelletyt runot että sanoitta soiva musiikki ovat nautittavia ja soittimien ja ihmisäänen yhteisessä soinnissa on kerroksia. Renessanssiluutun ääni on erityinen: tumma ja pehmeä, se sopii runojen teemoihin. Ajan kuluminen, ihmisten lyhyet kohtaamiset – musiikissakin on yhtä aikaa lämmintä hyväksyntää ja surua.

Puut tummentuvat -levyllä musiikki antaa kuulijalle tilaa sulatella sanoja, se antaa tunteiden ja ajatusten virrata. Musiikin ja runojen vuoropuhelu virkistää ja rentouttaa samaan tapaan kuin meditaatio.