Järki ja tunteet

Järki ja tunteet on lempeän satiirinen rakkausromaani. Aune Brotheruksen käännöksessä on menneen maailman tuntua, kun taas Kersti Juvalla huumori on pinnassa.

Jane Austen (1775-1817) syntyi ja eli Kaakkois-Englannissa. Häneltä on julkaistu kuusi valmista romaania, joista esikoisteoksen Järki ja tunteet ohella tunnetuimpia ovat Ylpeys ja ennakkoluulo ja Emma. Muita julkaisuja ovat esimerkiksi kirjeet.

Austenin vaikutus maailmankirjallisuudessa on suuri. Hän oli itsenäinen ja visionäärinen kirjailija, jonka teoksia luetaan, käännetään, tulkitaan ja työstetään vuosikymmenestä toiseen ja usein uudessa valossa. Moneen suuntaan aukeavassa tuotannossa riittää tutkimista.

Austenin romaanit ovat viihdyttäviä. Niiden lähtökohtana on nuoren tytön pyrkimys päästä onnellisiin naimisiin. Konfliktit liittyvät ihmissuhteisiin, joiden kiemuroissa ilmenee oman lähiyhteisön toimeentulon turvaamisen ja henkilöhahmojen yksityisen onnellisuuden tavoittelu.

Näiden elementtien kautta syntyy monipuolinen ja viisas ihmisluonnon sekä ihmisen henkisen kasvun mahdollisuuksien tutkiskelu. Ajalleen epätyypillisesti kuvaus säätyläisten ja porvariston yhteiskuntaelämästä pohjaa realismiin.

Turvaa ja rakkautta 

Järki ja tunteet -romaanissa eletään 1700-luvun loppua. Dashwoodin ydinperheeseen kuuluvat äidin lisäksi tyttäret Elinor, Marianne ja Margaret sekä tarinan varsinaisesti käynnistyessä juuri edesmennyt isä. Muita henkilöitä ovat isän aikaisemmasta avioliitosta oleva aikuinen poika perheineen ja tyttärien mahdollisia sulhaskandidaatteja. Lisäksi esiintyy lukuisa joukko kaukaisempia sukulaisia, tuttuja ja naapureita.

Juonen alkusysäys on kaksi kuolemantapausta ja perinnönjaon selvittäminen. Ensin kuolee setä Dashwood ja vuosi hänen jälkeensä isä Dashwood. Jälkimmäisen poismenon seurauksena toimeentulo ja asuminen pitää järjestellä uudelleen, sillä perintö taloineen ja tiloineen menee lopulta lähestulkoon kokonaan Elinorin, Mariannen ja Margaretin veljen sukuhaaraan. Tyttäret on siis saatava sopiviin naimisiin. Iän takia se koskee akuutisti Elinoria (19 v.) ja Mariannea (16,5 v.).

Naimakauppojen tulee mennä yhteiskunnallisen aseman vaatimien taiteen sääntöjen mukaan. Vaikka Elinorin ja Mariannen luonteet ja siten käsitykset rakkaudesta on hyvin erilaisia, heistä kumpikaan ei myöskään halua tyytyä yhtään vähempään kuin rakkausavioliittoon, jossa voivat kokea tulevansa ymmärretyiksi ja nähdyiksi sellaisina kuin ovat. He haluavat arvostusta ja arvostaa miestään. He haluavat osallistua elämäänsä koskeviin päätöksiin.

Monenlaisten ylä- ja alamäkien jälkeen tavoitteeseen lopulta päästään. Järjen ja tunteiden ristiaallokossa, niiden kautta ja välille, löytyy tasapaino. Molemmat sisarukset löytävät miehen, jonka kanssa voivat olla tyytyväisiä. Kumpikaan heistä ei joudu pettämään omia tärkeimpiä arvojaan. Mariannen käsitys romanttisesta rakkaudesta muuttuu.

Luokkayhteiskunnan kerma kritiikin silmässä

Järki ja tunteet on satiirinen ja näkemyksellinen yhteiskunnallinen romaani, jonka kritiikin terävin kärki osuu tietyn ihmisryhmän arvoihin, heidän osittaiseen pinnallisuuteensa ja lähinnä itsekkyydestä johtuviin henkisiin heikkouksiinsa.

Esikoisromaani julkaistiin alun perin ilman kirjailijan nimeä, mikä johtui sukupuolesta. Kirjoittajaksi merkitiin ”By a Lady”. Kirjallisesta aikalaisympäristöstä kertovat romaanissa mainitut Walter Scott ja William Cowper sekä jonkin verran aikaisemmin eläneet Alexander Pope ja James Thomson.

Austenin aikana Englannissa eletään valistuneen itsevaltiuden ja kolonialismin aikaa. Britannia osallistuu sotiin, esimerkiksi Yhdysvaltain vapaussota käydään 1775–1783. Tieteessä ja teollisuudessa tapahtuu suuria harppauksia. Ne muuttavat valtarakenteita ja ihmisten elinolosuhteita valtakunnan sisällä sekä vahvistavat sen asemaa suhteissa ulkomaihin. 1800-luvulle tultaessa aatemaailmassa nousee valistuksen järjen rinnalle romantiikan ja uusien, tunteesta ammentavien maailman- ja ihmiskuvia ravistelevien idealismien kausi.

Austenin isä oli kirkkoherra eli hänen asemansa oli hierarkiaan ja luokkiin perustuvan yhteiskunnan keskivaiheilla. Perheessä oli seitsemän lasta.

Austen rajaa romaaniensa aiheet ja tapahtumapaikat kasvu- ja elinympäristöönsä. Niinpä myös esikoisromaanin hahmot ovat maaseudulla ja kaupungissa toimivia säätyläisiä.

Säätyläisyhteisössä maan omistaminen takaa erityisen hyvän aseman, samoin periminen. Koroilla eläminen on tavoiteltavaa. Ammatin harjoittaminen sen sijaan asettuu arvoasteikossa näiden alapuolelle.

Tällaisista lähtökohdista yhteisölle muodostuu arvopohja ja pelisäännöt. Luokkayhteiskunnan etuoikeutetuimmassa lokerossa on tavallista olla tekemättä muuta kuin hallita omaa asemaa. Toimenkuva arjessa on sitä, että toteuttaa omaa osaansa hierarkisessa verkostossa. Kaikista rikkaimmille se merkitsi paljon aikaa tapettavaksi, ja tietty kyllästymisen ja pitkästyneisyyden ”ongelma” välittyy esikoisromaanin kohtauksissa monta kertaa herkullisen sivaltavasti.

Vauraassa mutta samaan aikaan lähes vankilamaisen tukahduttavassa tapakulttuurissa ihmisillä on kiinnostavalla tavalla myös aika paljon liikkumavaraa. Kunhan eivät aivan kaada järjestystä, jäsenet saavat mielellään olla kiinnostavia yksilöitä, joiden ominaislaatua Austenin romaaneissa luonnehtivat usein harrasteet ja erityiset kyvyt. Esikoisromaanissa esimerkiksi yksi (mies) tunnetaan metsästystaidoista, toiselle (naiselle) taas omat lapset ovat elämän keskipisteessä. Etenkin naiset maalaavat, soittavat ja laulavat. Jotkut hahmoista haluavat lukea runoja, toiset ratsastaa. Poikkeuksetta kaikki nauttivat luonnosta.

Henkisiltä ominaisuuksiltaan romaanin Järki ja tunteet rikkaan ja kirjavan henkilökaartin voisi ryhmitellä monellakin eri tavalla. Karkein ja tärkein jako kuitenkin on eettinen: on niitä, jotka ovat lahjottavissa ja niitä jotka eivät ole.

Edellisille oman elämän ja itsen täytyy näyttää kaikin puolin moitteettomalta ja kirjaimellisesti hyvältä. Kun pintaa vähän raapaisee, alkaa esiin nousta valheellisuutta, itsekkyyttä ja ilkeyttä, erilaisen huonouden ja alhaisuuden piilottamista ja kieltämistä.

Välillä se yhdistyy paljaaseen ylevyyden, arvokkuuden ja anteliaisuuden teeskentelyyn, ja silloin vaikutelma pienen etäisyyden päästä katsottuna muuttuu huvittavasta, säälittävästä tai myötätuntoa herättävästä naurettavaksi. Itsepetos kuultaa tyylikkään kuoren alta. Julmaa peli on, kun näennäisen kohteliaisuuden ja imagon takana ihmiset todellisuudessa hylkäävät toisensa, jättävät toisensa pulaan tai suorastaan raatelevat toisiaan. Vain harvoin romaanissa mennään ihan niin pitkälle, ja kun niin tapahtuu, kyseessä on raskaaksi tullut naimaton nainen.

Alempi luokka piipahtaa näyttämöllä

Alemmat kuin säätyläisten luokat jäävät Austenin kuvauksen ulkopuolelle. Luokkayhteiskunnan dynamiikan tarkastelu tapahtuu nykykielellä ilmaistuna kirjoittajan omassa kuplassa, eli kun esimerkiksi esikoisromaanissa palvelijat pari kertaa astuvat näyttämölle, heidän sisäiseen elämäänsä ei eläydytäkään siten kuin säätyläisten. Heitä ei kuvata omina persooninaan, vaan heillä on tarinassa(kin) vain säätyläisten kannalta hyödyllinen tehtävä, esimerkiksi viestinviejän tai juonen käänteelle tärkeä välinearvo. Palvelijoiden määrällä saatetaan havainnollistaa varallisuuden määrää tai muutosta. Toisessa kohdin huijatun palvelijan kautta eteenpäin pääsee väärää tietoa, millä on ikävä vaikutus toisen päähenkilön elämään.

Austen kirjoitti esikoisromaaninsa kaksisataa vuotta sitten, jolloin luokkayhteiskunta toimi toisessa aateympäristössä kuin tänään, ja on ihmeellistä kuinka pätevän ajankohtaisia sen hierarkkisen yhteisön ihmissuhteiden kuvaus ja yhteiskunnallisuus vieläkin ovat. Kertojan eläytymisen puuttuminen alemman luokan kohdalla jäi siitä syystä mietityttämään.

Viihdyttävällä ja suostuttelevalla tyylillä teos viettelee ottamaan kantaa, mutta kun lukija on saateltu yhden hahmon puolelle, näytetään myös tämän puutteet ja heikkoudet.

Kapina ja kasvu ovat ihmisen sisäisiä

Järki ja tunteet -romaanin tarinamaailmassa näkyy ylemmyydentuntoisen ihmisen käden jälki. Niin myös luonnossa. Sitä hallitaan, kesytetään, kultivoidaan ja muotoillaan. Jotkut hahmoista pitävät sellaisesta erityisesti, kuten Elinorin mielitietty, ystävällinen, ujo mutta välillä myös pisteliään niuho Edward.

Hillinnän ja pidättelyn takana liikehtii kuitenkin selvästi levotonta virtausta. Ilmassa on rajojen rikkomista, rakenteiden murrosta ja kapinaa.

Romaanissa ihmiselle hallitsemattomia voimia symboloi oikukas ja voimakas sää – myrskyllä on tarinassa kaksi kertaa käänteentekevä vaikutus.

Sisaruksista kapinamieltä ja juurikin myrskyisen idealistisia käsityksiä rakkaudesta ja elämästä edustaa Marianne. Hän on villi ja arvostaa tunteitaan sekä niiden ilmaisua. Hän on yhtä aikaa avoin, itsekeskeinen, rohkea ja antelias.

Elinor puolestaan punnitsee asioita huolellisesti ja järkevästi niin sisältä kuin ulkoa. Mikään ei saa häntä pettämään arvojaan. Eikä etuilemaan. Hän asettaa muut oman persoonansa ja tarpeidensa eteen monta kertaa, jopa liian kanssa uhrautuen. Lopussa kuitenkin hänenkin kohdallaan kiitos seisoo.

Romaanissa noudatetaan ryhmän pelisääntöjä. Kyse on selviytymisestä vallitsevissa rakenteissa. Muutokset tapahtuvat ihmisen sisällä, jos ovat tapahtuakseen. Yhteiskuntaan murroksen hedelmiä integroituisi vasta myöhemmin.

Satiirinen ja lempeä rakkausromaani

 Austenin sanankäyttötaito on nerokasta. Sen eri rekistereissä syntyy kokonaisia eläviä maailmoja kevyen ja helpon tuntuisesti. Kieli on leikittelevää. Kulloisenkin hahmon puheessa ja reaktioissa näkyvät todentuntuisesti tämän luonne ja ajatusmaailman dynamiikka, arvot ja sisäiset kamppailut. Romaanien rytmi ja tunnelma ulottuu tyynestä älyllisyydestä romanttiseen hysteriaan.

Erityinen tehokeino Austenilla on huumori sen monissa muodoissa. Niiltä osin kuin hahmojen ajattelun, valintojen ja toiminnan takaa paljastuu raadollisuuteen asti itsekästä arvomaailmaa, huumorin lempeys vaihtuu viiltävän armottomaksi. Lukiessa huomaa välillä kokevansa ja häpeävänsä melkoista vahingoniloa.

Mutta hahmojen itsekkyyden rinnalla Järki ja tunteet -romaanissa kulkevat yhtä lailla huolenpidon ja välittämisen tarve ja ääni. Hauska, solidaarisella asenteella varustettu sivuhenkilö on kaikenlaisessa seuraelämässä viihtyvä leskirouva Jennings. Hän oli jo saattanut omat tyttärensä edulliseen avioliittoon, eikä hänellä sen jälkeen ollut muuta tekemistä kuin ”naittaa loput ihmiskunnasta” (s. 49 KJ).

Satiirin tarkoitus on paljastaa totuuksia, haastaa ja rikkoa järjestystä. Tässä romaanissa kirjailija valottaa sen avulla ihmisluontoa ja henkilöiden sokeita pisteitä. Hän katsoo pintaa syvemmälle, etsii motiiveja sekä tapoja selviytyä monimutkaisessa pelissä tavoilla, jotka eivät pakottaisi ihmistä moraalisesti polvilleen.

Kritiikin ohessa romaanissa siis vaikuttaa vahvasti myös ihmisystävällinen lempeys, ja se juontuu kiinnostuksesta ymmärtää ihmisten toimien taustavaikuttimia ja elämäntilanteita.

Jos nimittäin hyväksyy luokkayhteiskunnan maailman ja aikoo pärjätä siinä, on parasta noudattaa arvojärjestystä ja sääntöjä, huolehtia imagosta, manipuloida ja laskelmoida. Aika pitkälti ryhmädynamiikka toimii Austenin romaanissa samoin kuin meidän aikanamme.

Austen käyttää dialogin ohella paljon eläytyvää epäsuoraa kerrontaa, jonka kautta lukija viedään hyvin lähelle kutakin tarkasteltavaa henkilöhahmoa.

Kun ihminen näytetään tällä tavoin intiimisti ja samaan aikaan tilanteessa kuin tilanteessa myös ymmärtäen, lukija joutuu itsekin järjen ja tunteiden aallokkoon. Viihdyttävällä ja suostuttelevalla tyylillä teos viettelee ottamaan kantaa, mutta kun lukija on saateltu yhden hahmon puolelle, näytetään myös tämän puutteet ja heikkoudet. Näin jää tilaa tehdä omia johtopäätöksiä. Sellainen kirjallinen viettely on äärimmäisen toimivaa ja myös lukijaa kunnioittavaa viettelyä.

Kersti Juvan tulkinnassa keveys ja huumori ovat enemmän pinnassa. Siinä on jotain hyvin tanssillista ja ilmavaa, mikä sopii sisällön suhdetoimintaan ja sen monella eri tavalla pelimäiseen luonteeseen.

Yhteisöllinen perusasenne

Vaikka romaanissa Järki ja tunteet asioita katsotaan hyvin paljon Elinorin arvomaailman kautta ja näkökulmasta, hän ei ole tarinan kertoja. Elinor vaikuttaa kyllä olevan hahmo, johon tarinan ulkopuolinen kertoja eniten samastuu. Luonteensa lahjomattomuuden vuoksi Elinor on muihin nähden ylivertainen, ja muiden hahmojen kehitystä peilataan häneen.

Kertoja pysyy pääasiassa näkymättömissä, hahmojen yläpuolella, ja suhtautuu heidän toimiinsa kuin sellaisen vanhemman perspektiivistä, joka etäisyyden päästä eläytyen näkee lasten motiivit ja toimet voimatta puuttua niiden kulkuun.

Loppupuolella kun asiat ovat jo edenneet melko hyvään vaiheeseen ratkaisun kannalta, kertojapositio tulee selvästi näkyväksi. Ehkäpä niin tapahtuu useammankin, itse havahduin siihen vain kerran. Se olikin jännittävä havahtuminen, koska muutoin kerronta liikkuu niin sulavasti hahmosta toiseen, ettei liikehdintään kiinnitä huomiota. Sen mukana vain kulkee ja tulee kuljetetuksi.

Austenin ote eläytyvän kerronnan kautta on pedagoginen ja yhteisöllinen. Kärsimystäkin aiheuttavat teot näyttäytyvät pääsääntöisesti ihmisluonnon kypsymättömyytenä, eivät suoranaisena pahuutena. Hahmoilla on juonen kuluessa aina uusia mahdollisuuksia osoittaa heikkouksien rinnalla hyveitä, kuten katumusta, viisautta ja sydämen suuruutta. Vaikka on selvää, että jotkut (vähän ”paremmat” tai sympaattisemmat) hahmot kamppailevat hyveiden puolesta huomattavasti innokkaammin ja menestyksellisemmin kuin toiset, Austenin teoksessa ihminen silti lopulta on ihminen. Paheiden kiusauksista saavat tietyissä olosuhteissa osansa kaikki. Jotkut lankeavat helpommin kuin toiset.

Entäpä käännös?

Järki ja tunteet -teoksesta on suomeksi saatavilla kaksi eri käännöstä. Aikaisempi niistä on Aune Brotheruksen vuodelta 1952, josta WSOY otti uuden painoksen samoihin aikoihin, kun Kersti Juvan uusi suomennos ilmestyi Teos-kustantamolta 2020.

Käännösvertailua varten nostan esiin yhden esimerkkikohdan.

Siinä Mariannen suuri ensirakkaus Willoughby onkin yhtäkkiä ja monen hahmon yllätykseksi menossa naimisiin toisen naisen kanssa. Petetty Marianne kärsii. Ympäristössä olevat henkilöt suhtautuvat eri tavoin Mariannen tilanteeseen. Lady Middleton kuuluu niihin, joiden moraalinen selkäranka taipuu. Hänellä on ensin hieman hankala sisäinen lojaliteettikonflikti. Hän nimittäin kyllä pitää Mariannesta ja on oikeudenmukaisuuden nimissä tämän puolella. Toisaalta hän ei kuitenkaan millään muotoa halua luopua seuraelämän eduista. Niinpä hän selittää asiat itselleen niin, että voi tuntea olevansa hyvä ja kärsimyksessä toista tukeva ystävä, kun samaan aikaan pyrkii kärsimystä aiheuttaneiden ihmisten suosioon:

Lady Middleton ilmaisi mielipiteensä tästä asiasta kerran päivässä, tai kahdesti mikäli asia kovin usein tuli puheeksi, sanomalla: ”Se on todellakin hirveätä!” Ja tämä jatkuva, mutta ystävällinen purkaus teki mahdolliseksi sen, että hän ei ainoastaan kyennyt tapaamaan Dashwoodin neitejä jo alun pitäen vähääkään liikuttumatta, vaan jopa sanallakaan viittaamatta koko asiaan. Näin tuettuaan oman sukupuolensa arvokkuutta ja lausuttuaan julki jyrkän tuomionsa toisen sukupuolen kehnoudesta hän katsoi olevansa oikeutettu kiinnittämään huomionsa omiin asioihinsa ja päätti näin ollen (vaikka melkolailla vastoin sir Johnin tahtoa), koska rouva Willoughby pian olisi sekä hieno että rikas nainen, jättää tälle käyntikorttinsa heti kun häät oli pidetty. (s. 191 AB.)

Lady Middleton ilmaisi käsityksensä asiasta kerran päivässä, tai kahdesti jos se tuli usein puheeksi, sanomalla: ”On se kauhean järkyttävää!” Ja tämä toistuva joskin vaimea puuskahdus teki hänelle mahdolliseksi, ei vain kohdata neidit Dashwood alusta asti vailla sen suurempia tunteita, vaan myös kohdata heidät edes muistamatta koko asiaa, ja ilmaistuaan näin tukensa omalle sukupuolelleen ja lausuttuaan selvin sanoin, mitä vikaa vastakkaisessa oli, hän katsoi olevansa vapaa osallistumaan omiin rientoihinsa ja päätti kuin päättikin (vaikkakin melko lailla vastoin sir Johnin mielipidettä), jättää korttinsa rouva Willoughbylle heti vihkimisen jälkeen, tulisihan naisesta näin tärkeä suuren omaisuuden haltija. (s. 270 KJ.)

Vertailua varten kannattaa lukea ääneen ja lukiessa kiinnittää huomiota pitkän polveilevan virkkeen rytmiin ja sävyyn, sanajärjestyksiin, valittuihin sanoihin, verbimuotoihin ja hiljalleen muotoutuvaan sisältöön. Kappale on kuin kehittyvä, purkautuva ja rauhoittuva aalto.

Romaanissa on iso henkilökaarti ja vivahteikas dramaturgia. Tunneskaala on laaja. Ihmisten välinen kommunikaatio on monikerroksista ja sen sävyt vaihtelevat tiuhaan. Dialogit ovat mittelöitä, joihin osallistujat voivat pärjätä vain, jos ymmärtävät rivien välit ja monimutkaiset ja hierarkkiset kohteliaisuussäännöt. Mittava teos on kielellisesti siis hurjan rikas. Sen kokonaisuutta alusta loppuun kannattelee jännite lähes viilipyttymäisen Elinorin sisäisen paineen hienovaraisen kasvun ja purkautumisen välillä.

Brotheruksen lähes seitsemänkymmentävuotta vanhassa versiossa on menneen maailman tunnelmaa ja arvokkuutta vakavalla ja viehättävällä tavalla. Toisaalta se on kallellaan lähdekieleen, mikä vaatii totuttelua. Tämä ”likeisyys”on alkutekstille uskollista pyrkimystä yksityiskohtien säilyttämiseen, tarkkuuteen ja perusteellisuuteen. Mutta paikoin kieli on koukeroista ja ainakin minun korvaani osittain juuttuvaa, takertuvaa. Jouduin väliin lukemaan pitkiä virkkeitä ja kappaleita uudestaan, jotta sain sisällön solmuja auki. Kun vertasin esimerkiksi lukua numero kaksi kokonaisuudessaan alkutekstiin, käännöksessä osa satiirin kiihtyvästä ”musiikista”jäi minulta kuulematta.

Pääosin dialogista koostuva toinen luku on nimittäin aivan hulvaton kohtaus, jossa yksi hahmo manipuloi toisen hahmon kitsauteen. Toinenkaan ei kovasti vastustele, vaan hahmot ruokkivat ja yllyttävät toisiaan kierros kierrokselta yhä hysteerisempään ja kyltymättömään ahneuteen. Asiat kääntyvät luvun alun tilanteesta sen loppuun mennessä aivan päälaelleen. Omatunto jää molemmilla ”rikostovereilla”puhtaaksi, ja sukulaiset vaille heille alun perin tarkoitettua perintöosuutta.

Juvan käännökseen verrattuna Brotheruksen versiossa kertoja vaikuttaa näkökulmaltaan olevan hahmoja lähempänä ja siten neutraalimpi, vähemmän kyseenalaistava. Asian voi nähdä paradoksaalisesti myös toisin päin: koska sävy on vakavampi ja suorempi, sen voi kuulla jopa kovempana ja ankarammin puhuttelevana, siten mentaliteetiltaan ehkä enemmän suomalaisen suoraviivaisena kuin englantilaisen hienovaraisena.

Juvan tulkinnassa keveys ja huumori ovat enemmän pinnassa. Siinä on jotain hyvin tanssillista ja ilmavaa, mikä sopii sisällön suhdetoimintaan ja sen monella eri tavalla pelimäiseen luonteeseen. Kun näkökulma johdonmukaisesti avautuu luokkayhteiskunnan sääntöjen verkoston läpi, hahmoihinja heidän toimiinsa tulee kerronnassa enemmän etäisyyttä ja satiiri korostuu. Lukiessa tulee monta kertaa tunne pilkkeestä silmäkulmassa, mikä on puoleensavetävää. Käännös asettuu alkutekstistä erilleen, ikään kuin omaksi teoksekseen, ja tämä valinta palvelee erinomaisesti kohdetekstin kielellisiä mahdollisuuksia. Yksityiskohtien tasolla yksi hyvä esimerkki on vaikkapa äidin puhuttelu yksikön kolmannessa persoonassa tai suomen kielessä tutut puhekieliset ilmaisut. Niin kuin kaikki valinnat, nämäkin saattavat paikoin mutkia suoristaessa vaatia vähän veroa, mitä tulee sisältöön. Juvan versiossa yhdistyvät upeasti vivahteikkaan huumorin ohella selkeys ja eteenpäin menon rytmi ja musikaalisuus, mikä tekee siitä dynaamisen ja harmonisen kokonaisuuden.

Teoksen ulkomuoto voi olla lukukokemuksessa tärkeä. Elina Warstan Teokselle tekemä graafinen suunnittelu on hieno.

Tasapainoa ja lohtua

Puhutaan paljon siitä, että kirjallisuudesta voi oppia myötätuntoa. Järki ja tunteet -romaanissa se pitää kutinsa. Ovelasti teoksen herättämä myötätunto ei pysähdy tarinan hahmoihin. Kun luen petoksen uhriksi joutuvasta Mariannesta ja elän tilanteen läpi hänen kanssaan ja kauttaan, huojennun. Teos on tehnyt puolestani jotain. Sen lisäksi, että tunnen myötätuntoa toista kohtaan, tapahtuu (juuri nyt kovin muodikkaan mutta siitä huolimatta arvokkaan) itsemyötätunnon e

Myötätunto laajeni lukiessa vieläkin suuremmaksi, kun myös pahantekijä nähtiin omassa tilanteessaan ja tavallisena ihmisenä. Heikkona ja pelkurimaisena, vaan ei paholaisena. Ymmärrys ja myötätunto auttavat tulemaan toimeen ambivalenssien kanssa. Rehellisyys ja motiivien purku riittivät eikä tarinassa ketään nujerrettu moraalisen täyttymyksen tunteen saavuttamiseksi.

Satiirista huolimatta katse romaanissa on kaiken kaikkiaan niin hellä, että se tekee siitä rakkausromaanin muutenkin kuin romanttisessa mielessä. Siinä toivotaan omalle kulttuurille, ryhmälle ja ihmiselle yleisesti ottaen hyvää.

Rakkausromaani se on myös kolmannella tavalla, nimittäin suuri romaani kahden sisaren välisestä rakkaudesta. He tukevat ja kasvattavat toisiaan, ovat kiinnostuneita toisistaan ja pitävät toisistaan pyyteettömästi huolta.

Jos lukijan oikeudentunto ja huumorintaju osuvat yhteen kertojan kanssa, täydellinen paketti odottaa nauttijaansa.