Yöpaikka

Janne Huilajan novellikokoelma Yöpaikka on rakentunut viiden vuoden aikana. Tarinat eivät kuitenkaan tunnu tänä aikana syntyneiden romaanien tähteiltä, vaan kokoelma toimii rikkaana, ehjänä kokonaisuutena. Moni Huilajan lukija pitää kyselyjeni mukaan novellikokoelmaa Huilajan teoksista parhaana.

Huilajalta on aiemmin ilmestynyt neljä romaania: Kolmijalkainen kettu (1999), Korman talo (2002) Karkuri (2004) sekä Jemekka (2005). Minulle Yöpaikka oli ensi tutustuminen kirjailijaan, eikä luvun etenemisestä meinannut tulla mitään, kun maistelin ja nautiskelin ilmaisua. Kaikki, mitä suomalaisessa proosassa on ollut arvokasta, tuntui tulevan esiin Huilajan tekstissä. Ei kuviteltuna vaan olevaisena. Sillanpääläinen levollisuuskin ankaran taiston jälkeen päästää tahallisen koomisen huokaisun ”Pihakoivu”–novellin lopussa.

Novelli vaatii sekä nopeasykkeisen, itsenäisen ja oivaltavan kirjoittajan että samanlaisen lukijan, jotta nautinto tekstistä syntyisi. En yhdistäisi Huilajaa otteensa ja rytminsä vuoksi kehenkään suomalaiseen kirjoittajaan.

Jo alkunovelli ”Pihakoivu” vetää rinnalleen muististani Mark Twainin novellin ”Sininärhin tarina”. Kun Twain kuvaa pistämättömästi linnun kampailua ladon reiän kimpussa, Huilaja kuvaa lintujen kanssa kamppailevan miehen nolon lopun.

Huilaja ei tarjoa vain kielellistä nautintoa ja aihealueensa tietoa, tarinoissa on vanhaan hyvään malliin myös opetus. ”Isoveli” esittää, miten kiusaajia on kohdeltava, ”Isän pihi serkku” nostattaa ammattimiehen itsetuntoa ja ”Nosturikuski” kertoo, miten yhteiskunnassa vallan päälle yrittäviä rikollisia pitää yhteistoimin kohdella. Näissä Huilaja tarjoaa lutukansalle selviämisen keinoja kuin parhaimmillaan Arto Paasilinna. Paljon muuta yhteistä näillä kahdella ei olekaan. Huilaja pitää intensiteetin pihdeissään, kun taas Paasilinnan tarinoissa kantaa enää perusasettelu.

Huilajan novellit paikantuvat pohjoisen selkosille, jossa ihmisellä on tilaa muuhunkin kuin toinen toisiinsa nojailemiseen. Miehistä on aika tarkkaan feminiininen puoli opetettu pois. Huilajan täytyy tuntea kuvaamansa ihmiset ja olosuhteet, ennen kuin hän johonkin ryhtyy. Niinpä hän kirjoittaa voittopuolisesti miehestä. Vain yhdessä novellissa naiset ovat päähenkilöinä. Naiset, tarkemmin sanoen ikääntynyt sisaruskolmikko, tulevat päähenkilöinä esiin romaanissa Karkuri. Novellissa ”Päätös” Huilajan pääosaan päästämä nainen on itsenäinen elämänsä ratkaisija. Novelleissa ”Puhelu”, ”Varma tapaus” ja ”Vikamies” nainen on tarinan juonen ja rakenteen kannalta tärkeä.

Millainen mies?

Useimman novellikokoelman miehen elämän kohokohta nousee poliisin tai muun lainvartijan pölläyttämisen ilosta tai ainakin sen yrityksestä. Novelli ”Arvaus” opettaa, mitä kunnon mettärosvon on hyvä tietää tai ainakin arvata, kun tulee se paikka, missä pitää kiristää virkavallalta itselleen vapaus. Selkosen mies vaeltaa ahkerasti metsällä, missä ihmisestä tulee herkästi lajitoverinsa tappaja, kun pelko rynkää yli harkinnan. Niminovelli ”Yöpaikka” valaisee rikollisen mielen kasvua pelosta. ”Sadan vuoden armeija” kuvaa romaaneista tutulla huumorilla änkyräpojan armeijareissua, ”Lykkäys” on taas synkkäsävyinen kertomus pojasta, jolle armeijaan pääsy on ihmisen arvon osoitus. ”Punainen Nissani” selvittää luusereitten kykyä kieputtaa kunnollista ihmistä.

Huilaja menee varoen kuvittelemaan, mitä ihmisen mielessä liikkuu. Kun novellissa ”Puhelu” mies roikkuu kylmässä säässä sähkötolpassa neljä tuntia, tapahtuu vain se, että miehen ruumis kohmettuu. Tunteiden ja takautumien kuvitteluun ei Huilaja noiden neljän tunnin ajaksi lähde.

Minua miellyttää, kun huomaan, että omaa terveyttään ja lainkuuliaisuutta tuhoavia ei ihailla vaan pannaan kaverikin säälittelemään pöhöttynyttä, vapisevaa, viinan ja tupakan ennen aikojaan vanhentamaa miestä. Notkeamman älyn saanut hunsvottisankari säälii kaveriaan, joka on hyväsydämisyyttään myötäilijän osan valinnut, vaikka se vielä penskana kävikin kumiterät jalassa pomppaamassa ennätykset pois urheilukentällä ja viskoi keihäät hukkaan. Itsetuhoisen tien valinnut voi olla pahan kaverin silmissä juuri se, joka ”aina löysi vian itsestään, anteeksi pyysi, jos lyöjällä nitkahti pikkulilli”.

Herkkänäkään Huilaja ei sorru imelään tunteiluun. Isän ja pojan välistä kilpailua kuvataan mainiosti novellissa ”Nulikka”. ”Kuukkeli” lienee kokoelman syvin kertomus, myyttinen tarina. Siinä ihmisen teot tulevat kohtalona häntä vastaan. Herkkyyttä tarvitaan kirjailijan korville, että voi kuulla ”Pesonen” ja ”Määkin kalassa” -novellien henkilöiden puhetta. Novelli ”Jorma ja Veijo” edustaa rakkausdraamaa koko ytimensä surkeudessa. Huilaja näyttää, minkä verran kysymys on rakkaudesta, jos nojataan toiseen tai toimitaan hetken ailahdusten mukaan. ”Lähtö” on herkkä kuvaus kovan elämän eläneen miehen lähdöstä tuonpuoleiseen.