Romeo ja Julia

Raakilemainen rakkaus johtaa Jari Järvelän uudessa romaanissa raakaan anarkiaan. Kirjailija siivittää nuoren rakkauden kuvausta kielellisillä leikeillä, dramaattisilla irtiotoilla ja karmaisevilla tapahtumilla. Näin syntyy sotaisa kertomus häikäilemättömyydestä rakkauden puolesta.

“Ei tonikäiset voi ymmärtää mitä oikea rakkaus on.“

Nuorta rakkautta kuvaava Romeo ja Julia on kotkalaisen Jari Järvelän (s. 1966) kuudes romaani. Pitkän proosan rinnalla kirjailija on julkaissut yhden näytelmäkirjan ja kolme novellikokoelmaa. Vankka tuotanto kertoo Järvelän varmasta ja rutinoituneesta otteesta kaunokirjojen luomiseen.

Uutuudessa räväkkä ja kielioppisääntöjä avoimesti rikkova kieli yllättää sujuvaan kielenkäyttöön tottuneen lukijan. Jo ensimmäisessä lauseessaan kirjailija ilmoittaa nousevansa muiden ilmoittamia pilkunpaikkoja vastaan ja vastaavansa itse omien sovellustensa seurauksista. Järvelän tekstistä puuttuu säännöllisesti välimerkkien lisäksi jopa ä:n ja ö:n pisteitä.

Nelikymppisen kirjailijan minäkertoja on keskenkasvuinen poikanen Vantte, joka inhoaa nimeään ja suomalaisia nynnyjä. Poikkeava kieli havainnollistaa minäkertojan kapinallista asennetta tavalla, joka ei jätä kylmäksi. Hän antaa alatyylisesti kyytiä kaikenlaisille ärsykkeilleen eikä kysele lupia varsinkaan rakkaustarinaansa:

“Muuta mä en pyydä kun että Julian ja mun annetaan elää rauhassa. Ainoa mikä tässä maailmassa merkitsee on se että kaks ihmistä rakastaa toisiaan. Me ei häiritä ketään. Julia auttaa kastematoja ja ruokkii puiston oravia, kaupassa on maapähkinöitä kilon pusseissa. Yhdellä pussilla se pelastaa monta oravaa nälkäkuolemalta. Ja me pelastetaan näivettyvät ihmiset. Vittu ihan ilman liksaa.“

Romeossa ja Juliassa nuorien viaton rakkaus muuttuu murheellisten ja kohtalokkaiden tapahtumien vuoksi irvokkaaksi, vaikka se on romaanihenkilöille tosi ja autenttinen. Vanten mielestä hän ja Julia ajautuvat toistensa syliin sattuman oikusta, ilman suurempien voimien johdatusta tai kaitselmusta.

17-vuotiaan Vanten ja 13-vuotiaan Julian yhteiselosta ovat aikuiset hyvin kiinnostuneita. Opettaja antaa pojalle innokasta parisuhdeopetusta, mistä ei hyvä heilu. Julian äiti motkottaa suhteesta tytölle jatkuvasti ja joutuu tyttärensä hylkäämäksi.

Nurkkaan ajettuina nuoret ajautuvat ääritekoihin puolustaakseen suhdettaan ja toisiaan. Särmikäs, väkivaltainen ja yksioikoinen Vantte on paradoksaalisesti itse varsin särkyväistä lajia. Telkkä-niminen kaveri sanoo Vanten olevan ainoa, joka on onnistunut murtamaan 12 luutaan ilman liikenneonnettomuuksia.

Romeo ja Julia on road-tarina, jossa loppuvaihtoehdot eivät vaikuta hääppöisiltä. Aikuisten ahdistamat nuoret rakastavaiset turvautuvat klassiseen ratkaisuun: he lähtevät pakosalle liftaamalla. Pakomatka Julian isoäidin luo ei suju ilman kovia kokemuksia. Virtsavaivaisen isoäidinkään luona onni ei ole auvoista. Tilanteen synkkyys lyö lopulta korville vastaansanomattomalla tavalla.

Kuoleman peili

Lapsekkaille romaanihenkilöille kuolema ei ole kaiken loppu. Julian mielestä ihmiset jaetaan kuoleman jälkeen taivaaseen ja helvettiin sen mukaan, miten he ovat eläessään suhtautuneet kastematoihin. Vantte sitä vastoin elää tässä ja nyt -asenteella: ihmisten onni tulee ensimmäiseksi. Hänellekin helvetti on olemassa.

Järvelän romaanista ei puutu irvokkaita kuvia kuolleista ihmisistä. Romeo ja Julia pelaavat erään kuolleen mummon jäätyneessä mökissä pöytäjääkiekkoa sormet kohmeessa ruumiin katsellessa peliä omasta sängystään. Toistuessaan kuolema muuttuu rakastavaisten mielissä turruttavaksi aiheeksi, joka ei enää järkytä eikä kosketa. Makaabereille leikeillekin on näin mahdollisuus.

Romeossa ja Juliassa on vahvoja sotakirjan aineksia. Päähenkilöt käyvät yksinäistä sotaansa muuta maailmaa vastaan ja vaistoavat jo pakomatkansa alkupuolella, että joutuvat jonain päivänä seinää vasten. Vantelle sota on muutenkin aiheena ylitse muiden. Innokas Korkeajännitysten lukija sanoo jo romaanin ensimmäisellä sivulla ammentavansa yleistietonsakin sotasarjakuvista. Vanten suvussa Korkeajännityksiä oli joskus luettu jopa kirjailtujen kangaskansien sisältä.

Järvelä osoittaa nuoria rakkauden sankareitaan kohtaan myötätuntoa ja ymmärrystä. Koska yksikään aikuinen ei saa puhutuksi nuorille järkeä, he temmeltävät teoksen halki kuin terroristit. Tavallaan tämä on teoksen johtomotiivi; jos joku aikuinen saisi puhuttua nuorille päähenkilöille järkeä niin, että näiden käytös muuttuisi, romaanin keskeisin jännite lässähtäisi.

Lukuromaanina Romeo ja Julia on pysähdyttävä kokemus, joka jäi mieleeni myönteisenä. Järvelä on onnistunut luomaan kestäviä jännityselementtejä, jotka tempaavat mukaansa. Myös Shakespeare-parodiana romaani toimii kohtalaisen hyvin. Järvelän tuotannossa uutuusromaani liittyy saumattomasti siihen väkivalta- ja kauhukertomusten jatkumoon, jota kirjailija on työstänyt jo vuosia.

Kun esimerkiksi Lentäjän pojassa (1999) väkivalta uhkasi häikäilemättömien velkojien taholta, Romeossa ja Juliassa toistuu samantyyppinen asetelma. Vantte ja Julia tekevät jatkuvasti ikään kuin suurta velkaa yhteiskunnalle, mistä koittaa maksupäivä väistämättä.

Myös mielen salatut syöverit ovat Järvelälle tuttuja kuvauskohteita. Kuten Pekka Tarkka on todennut, ulkonainen kaaos jäsentyy Järvelän teoksissa romaanihenkilöiden muistiominaisuuksien mukaan. Tätä varten henkilöt joutuvat myös Romeossa ja Juliassa ääritilanteisiin, joissa muistiin jääneet tapahtumat saadaan esiin kuin pysäytyskuvina.