Putkinotko
Joel Lehtonen
Otava 2005
Kesäklassikko: Notkoilu elämänasenteena
Joel Lehtosen (1881–1934) mestariteos Putkinotko on suomalaisen kirjallisuuden humoristinen kestoklassikko. Yhteen paahtavan helteiseen kesäpäivään sijoittuva suurtyö ilmestyi alun perin kahtena osana nimillä Putkinotkon metsäläiset (1919) ja Putkinotkon herrastelijat (1920). Putkinotko. Kuvaus laiskasta viinarokarista ja tuhmasta herrasta -nimisenä teospari julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1920. Putkinotko kytkeytyy kiinteästi Lehtosen Kerran kesällä -romaaniin ja Kuolleet omenapuut -novellikokoelmaan, ja ne muodostavat trilogian, jota voi pitää Lehtosen tuotannon kantavana osana. Jo Kuolleissa omenapuissa kirjailija esitteli Putkinotkon keskeiset hahmot, laiskan mökinmiehen Juutas Käkriäisen ja hänen isäntänsä, kirjakauppias Aapeli Muttisen.
Vuosien saatossa Putkinotko on saanut osakseen taitavia tulkintoja. Pekka Tarkka julkaisi 1970-luvulla teokseen pohjautuvan väitöskirjansa. Tarkka korostaa tutkimuksessaan mm. sitä, kuinka Lehtosen klassikossa orastaa välirikko kahden eri yhteiskuntaluokan välillä. Emeritusprofessori Aarne Kinnusen Talo ilmassa -teos (2005) osoittaa, kuinka Lehtosen humoristinen teos jaksaa kiehtoa edelleen myös nykylukijan mieltä.
Putkinotkon panoraaman kaltainen alku johdattaa lukijan yksityiskohtaisesti Savon eteläosassa sijaitsevan Kenkkuinniemen rantoihin. Kuvauksen nopeaa etenemistä toivova lukija pettyy, sillä vasta monen sivun maisemankuvauksen jälkeen kertojan katse siirtyy teoksen päähenkilöihin eli Juutas ja Rosina Käkriäiseen sekä heidän suureen perheeseensä. Käkriäisen perhe kuvataan sekin yksityiskohtaisesti henkilö henkilöltä. He elävät jopa ankeammissa oloissa kuin Ilmari Kiannon Punaisen viivan Romppaiset, vaikka näillä lutikatkin tuntuvat voivan ihmisiä paremmin. Putkinotkossa ahdistuneisuutta ei kuitenkaan juuri tunneta, ja runsaaseen lapsimääräänkin suhtaudutaan humoristisesti. Yhdettätoista lastaan odottava Rosina on kuullut kyllä kälyltään hurjalta Pertalta, että lapsiluvun rajoittamiseen on olemassa ”jos jonkinlaisia vehkeitä”. Kuitenkin nämä vehkeet tuntuvat Rosinasta ”paitsi riettailta ja hullunkurisilta myöskin kalliilta, mokomiksi tavaroiksi”.
Rähjäisessä saunassa asuvan perheen kuvauksessa ei korostu juuri epätoivo tai naturalistisuus. Päinvastoin sivuilta voi aistia pikemminkin kesäisen auringon paahteen, jonka ansiosta tunnelmassa on impressionistista värikkyyttä. Itse asiassa panoraamamainen, hidasteleva ympäristön esittely tuntuukin täysin harkitulta: samaan tapaan kuin helle koettelee rähjäistä savolaista mökkiä ja sen asukkaita, kerronta mutkittelee ja antaa häivähdyksiä Kenkkuinniemestä elinympäristönä. Lehtosen vetävä ja nautinnollinen kieli kutsuu nykylukijaakin pauloihinsa.
Huumorin säikeitä ja yhteiskuntakritiikkiä
Joel Lehtosta on pidetty erityisesti Ilmari Kiannon ja F. E. Sillanpään ohella kirjallisuutemme kansankuvaajana. Myös Maiju Lassila humoristisine kansankuvauksineen on Lehtosta lähellä. Kiannon teoksiin Putkinotko kytkeytyy monin tavoin. Niin Kiannon Ryysyrannan Joosepissa kuin myös Putkinotkossa on kyse viinan trokaamisesta. Toisaalta Kiannon kertojan ääni esimerkiksi Punaisessa viivassa on paljon vakavampi kuin Putkinotkon kertojan, vaikka molemmat romaanit käsittelevätkin pohjimmiltaan kahden yhteiskuntaluokan törmäämistä. Monissa Putkinotkon kohtauksissa huumorin syvyys nouseekin juuri sivistymättömän ja itsepäisen kansanryhmän ja sivistyneemmän kansan ajatusmaailman törmäämisestä.
Yhdeksi hauskimmista hetkistä kasvaa Käkriäisen Rosinan apteekkikäynti. Rosina on lähtenyt poikansa Jopin ja tyttärensä Saaran kanssa kaupunkimatkalle, ja yhtenä matkan tarkoituksena on ostaa apteekista kolotiita ja korpinrasvaa. Rosinan ja apteekkarin kohtaamisessa huumori syntyy juuri kahden erilaisen maailman törmäyksestä: sivistymätön ja itsepäisyyteen taipuva Rosina kohtaa sivistyneen kaupunkilaisen apteekkarin, jolta haluaa ostaa kolotiita ja korpinrasvaa, jotka sopivat kaikkiin mahdollisiin ihmiselämän vaivoihin. Apteekkari suhtautuu huvittuneesti ja pilkaten Rosinan epämääräisiin ostoksiin. Juutas puolestaan lähtee samoihin aikoihin hakemaan 80 kilon jauhosäkkiä kotiinsa. Patalaiska notkoilija osoittaa voimansa juuri tällä uroteollaan, vaikka matkaan monia kummallisia ja koomisia mutkia sisältyykin.
Rosinan kaupunkimatkalla tapahtuu muutenkin käänteentekeviä asioita. Ainaisessa rahapulassa painivan perheen on saatava lisää voita leivän päälle. Niinpä Rosina vihjaa veljelleen Mauno Kypenäiselle ja tämän vihkimättömälle vaimolle Pertalle mahdollisuudesta alkaa keittää ja trokata Juutaksen kanssa viinaa. Pian työstä poispotkittu Mauno saapuu Perttoineen ja lapsineen Kenkkuinniemeen ja yrittää kovin sanoin taivuttaa Juutasta laittomaan viinankeittoon. Näin lopulta – tosin monien käänteiden kautta – tapahtuukin.
Juutas Käkriäisen hahmo on kuvattu värikkäästi, mutta hän myös ärsyttää laiskuudellaan ja jahkailullaan nykylukijaa. Putkinotkon kirjallinen jännite pohjautuu paljolti Käkriäisen, ”Putkinotkon Jumalan”, ja paksun kirjakauppiaan, Aapeli Muttisen väliseen vastakkaisuuteen. Tälle jännitteelle myös romaani pohjautuu. Pessimistinen filosofi Muttinen saapuu illan pimetessä rakastajansa kanssa huvilalleen, ja hänen aikomuksenaan on tavata alustalaisiaan, Käkriäisen perhettä. Jo aikaisemmin Juutas on suunnitellut Muttisen saunan polttamista, mutta kääntyy viime hetkellä ja sauna säästyy.
Teoksen alusta lähtien Juutas Käkriäinen on odottanut, että Muttinen luovuttaisi hänelle Putkinotkon palstan, jota Käkriäiset ovat jo pitkään hoitaneet. Viimein Muttinen päätyy kirjoittamaan Käkriäiselle luovutuskirjan, mutta romaanin lopun tapahtumat johtavat miettimään, tapahtuuko luovutus liian myöhään. Ovatko Muttisen ja Käkriäisen maailmat lopullisesti toisista erillään?
Lehtosen klassikko vetää edelleen puoleensa. Vaikka aikalaisarvosteluissa siihen kohdistettiin purevaakin kritiikkiä, elävä ihmisten kuvaus ja Käkriäisen elämässä käänteentekevän päivän erittely on osuvaa. Painostava helle välittyy romaanin alun aamun kuvauksista ja vaihtuu pessimistiseen iltaan ja pimeän kuviin.