Alukseni, kirkas

Kulttuurivihkot aloitti kustannustoimintansa julkaisemalla kolme kaunokirjallista teosta loppuvuodesta 2017. Kustannusalan uusi tulokas profiloi itsensä ensisijaisesti runouden ja lyhytproosan kustantajana, jolla on aikomus julkaista teoksia myös esikoiskirjailijoilta. Julkaisemismahdollisuuksien laajentaminen onkin runouden moninaisuuden kannalta elintärkeää. Tämä lienee nykypäivänä uusien pienkustantamojen tehtävä.

Yksi uusista kirjoista on Johan Alénin (s. 1976) runoteos Alukseni, kirkas. Alénin runot keskittyvät olemisen ja olemassaolon kysymyksiin. Runoissa korostuu selkeästi yksilön näkökulma mutta puhuteltavana on usein läsnä joku toinen. Kokoelman neljää osastoa yhdistää minämuotoinen puhuja.

Alénin aluksella on vain yksi matkustaja: lyyrinen minä.

Puhetilanteet vaihtelevat, puhuja silti pysyy. Ensimmäisessä osastossa hän seuraa maallista luontoa ja luonnonilmiöitä. Toisessa osastossa hän lähtee matkalle avaruuteen: matkustaa planeetalta toiselle, ohittaa aurinkoja ja tuntee olonsa gravitaation myötä kevyeksi. Kolmannessa ja neljännessä osastossa hän taas pohtii suhdettaan toiseen ihmiseen.

Minän avaruusmatka

Avaruusmatka tekee ”Älä/ Ettet” -osastosta kokoelman kiinnostavimman. Matka ja olemisen pohdiskelu sulautuvat yhteen, kun runojen minä kiertää universumia. Avaruusmatkan teemaa on käsitellyt aiemmin muun muassa ruotsalainen nobelistirunoilija Harry Martinson (1904–1978) teoksessaan Aniara: Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa (1956, suom. 1963). Martinsonin runoelma kertoo ihmisiä kuljettavan avaruusaluksen matkasta toiseen tähdistöön. Toisin kuin Aniarassa, Alénin aluksella on vain yksi matkustaja: lyyrinen minä. Hänen kosmiset näkymänsä muistuttavat lukijaa eniten George Lucasin ohjaamista Tähtien sota -elokuvista.

”Kaksi kiertoa vilahti ohi tällä planeetalla,
jolta jatkan matkaa.
Kutsun alukseni ja muutun valoksi jälleen.
Säteilen toisiin tähtikuvioihin. Tulkaa mukaani partikkeleina,
piirtäkää matkallanne kuvioita, jotka ohittavat aurinkoja,
taipuvat matkalla ja saavuttavat reunan. Kuin Kolumbus,
Maan ihminen. Laske reunattomaan rantaan, aja
kohti mahtavinta.
Kuun takaa saapuu alukseni, se pysäköi kiertoradalle ja odotan
oikeaa kulmaa. Vain hyppy.”

Teoksen loppupuolella Alénin tyyli muuttuu hienostuneesta raa’aksi. Neljäs osasto ”Suru sinusta on suurin vuorilla. Se istuu tyhjällä penkillä.” alkaa melankolissävyistä nimestään huolimatta yllättävän suorasanaisilla runoilla. Seksuaalisuus, fyysisyys ja miehen suhde naiseen nousevat runojen keskeiseksi aiheiksi.

Kokoelman osastot jäävät teemoiltaan melko kaukaiseksi toisistaan.

Alénin teosta lukiessa matka vie puhetilanteesta toiseen. Tätä matkaa voisi kutsua jopa hypyksi, sillä runokokoelman osastot jäävät teemoiltaan melko kaukaiseksi toisistaan. Alén onnistuu luomaan teoksessaan itsevarman puhujan, joka määrittää oman avaruutensa. Itsenäisen kulkijan näkökulma voi kuitenkin näyttäytyä runoissa yksipuolisena. Alukseni, kirkas on kosmisista valonpilkahduksista huolimatta hieman vaihteleva lukukokemus.

Kulttuurivihkojen tulevaisuus kustantajana vaikuttaa yhtä kaikki mielenkiintoiselta.