Karmakooma

”Jos perhosen kotelon leikkasi auki, löysi mätänevän toukan. Sen sijaan ei ollut koskaan mahdollista löytää tuota myyttistä olentoa, joka oli puoliksi toukka, puoliksi perhonen – ihmissielun symboliksi sopiva kuva heille, joiden mielenlaatu saa etsimään symboleja. Ei, muodonmuutoksen prosessi koostuu lähes täysin hajoamisesta.
Perhonen on silti niin sopiva ihmissielun vertauskuva, että sen kreikkalainen nimi on sielua kuvaava sana psyche. Meillä ei ole kovin paljon kieltä, jonka avulla voisimme arvostaa tätä hajoamisen vaihetta, vetäytymistä, päättymisen kautta, joka vaaditaan ennen uutta alkua, tai ymmärtää muodonmuutoksen väkivaltaisuutta, kun se on puheissamme yhtä sulokas tapahtuma kuin kukkaan puhkeaminen.”
– Rebecca Solnit, Eksymisen kenttäopas

Johannes Ekholmin helmikuussa 2022 ilmestyneessä Karmakooma-teoksessa hajoamisen kieli on aistillinen ja aggressiivinen. Muodonmuutoksen liejuun sekoittuu Wunderbaumin vaniljainen löyhkä, sammakonkutua ja pehmenneitä aamiaismuroja. Teini-ikäisten Jimin, Ernon ja Marin ystävyys pyöräytetään ostos-tv-blenderissä. Puberteettinen metamorfoosi tihkuu freudilaisia unia, väkivaltafantasioita ja energiajanoja. Radanvarsikaupungin lähiössä nuoret odottavat vuotta 2000 ja sitä, että ”maapallo vihdoin räjähtäisi tai jotain”.

Karmakooma rakentaa nuorten ja aikuisten maailman dualismia. Nuoruus on esoteerinen, jonkinlainen myyttinen paikka, johon yli-ikäisillä ei ole pääsyä. Psykoaktiiviset aineet, IRC-kanavat ja skeittaaminen muodostavat toisen todellisuuden. Rajalta alkaa ”Ulkopuoli”, jonne ei halua kukaan. Karmakooma rinnastaa realiteeteista kieltäytyviin teineihin New Agen, horoskoopit ja unien tulkinnan. Kun ei uskalleta tehdä päätöksiä, etsitään symboleja ja etiäisiä. Epävarmuus itsestä ja maailmasta projisoidaan tähtikarttojen varaan:

kerron jimille et oon opiskellu netist astrologiaa selvittääkseni mun ja ernon birth charttien yhteensopivuutta, ja se kysyy selittäiskö tähdet miks sen elämä on paskaa ja tuntuu et mitä tahansa se tekee nii mikään ei koskaan riitä (s. 88.)

pluto skorpionissa koskee kans koko meidän sukupolvee. me ollaan kasvettu aikana kun maailma hajoo, vanhat rakenteet romahtaa. on sotaa ja kamppailua, henkistä kuolemaa, addiktiota ja väkivaltaa. mut myös viisautta ja pelottomuutta. (s. 89.)

Kirjan aikuiset ovat häilyviä tai kokonaan poissa: Heillä on yövuoro tai kroonisia polvikipuja, he napsivat rauhoittavia, ahdistelevat bussissa, ovat kuolleita tai alkoholiongelmaisia. Terapeutti itkee, isä lyö ja äiti ei käy vuosiin nuoren huoneessa. Perhearkea kannattelee murrosikäinen, joka hoitaa hätätilanteet ja pienemmän sisaruksen kasvatuksen, vaikka kännissä.

Luokkaeroja ja pintaliberaaleja

Karmakoomassa aikuisten ja nuorten välinen hierarkia on eräänlainen luokkaero. Kuten alaikäisille, köyhille sanellaan yläpuolelta mitä he voivat tehdä ja heitä holhotaan. Vähävaraisille on moralisointi, toimeentulotuen suojaosat ja aktiivimalli – nuorille kotiintuloajat, lastensuojelu ja oppivelvollisuus. Luokkatietoinen lukuohje on poimittavissa Ekholmin aiemmista teoksista sekä aktivismista antikapitalismin ja työstäkieltäytymisen parissa. Karmakooma esittelee myös kapitalismin päävihollisen, kotiin syrjäytyvä katatonisen pojan. Miljoonan euron Ernot pelaavat yöt läpeensä Dotaa, kieltäytyvät avaamasta verhoja ja astumasta gerbiilinpyörään.

Ekholmin kanssa aktivistina toiminut kirjailija Pontus Purokuru kytkee ajattelussaan fossiilikapitalismin mielenterveysongelmien lisääntymiseen. ”Kapitalismin aiheuttama elämän monimuotoisuuden joukkotuhonta on julkisesti tunnustettu tosiasia. Niin on myös sen tuottama psyykkinen hävitys.”, hän toteaa esseeteoksessaan Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi (2018). Myös Karmakoomassa luontoa ja henkistä pahoinvointia käsitellään rinnakkain. Jimi pakenee metsään betonihelvetin ahtaita ajatuksia. Kukat ovat maagisia olentoja, joita ei voisi syödä, kuten ei eläimiäkään. Vanhemmille sen sijaan on enää muovikasveja viraston käytävillä.

Purokuru ja Veikka Lahtinen diagnosoivat kirjassaan Mikä liberalismia vaivaa? (2020) modernin älykelloelämän ja CV-sukupolven, joka jahtaa ainaista maksimisuoritusta ja henkilöjuttua HS Visiossa. He jakavat taudinaiheuttajat tiedostamattomaan ja pintatason liberalismiin. ”Pintaliberaalit tapaavat esittää yhteiskunnalliset asiat teknisinä kysymyksinä, puolustaa pienillä askelilla kulkevaa tasaista Edistystä ja olettaa ihmiset tasa-arvoisiksi riippumatta tosiasioista, kuten luokasta, sukupuolesta ja rodullistamisesta.”

Karmakooman nuoriso on osaltaan sisäistänyt yksilökeskeinen liberalistisen hybriksen:

”Ei se nyt yksistään Ernon syy ole”, Yasmin sanoo yrittäessään saada nuotiota syttymään. ”Kenen syytä on päihdeongelmat. Tai kenen syytä on perheväkivalta. Kenen syytä on mielenterveysongelmat. Kenen syytä on koulukiusaaminen. Me ollaan kaikki osa sitä semmost isompaa kuvaa.”

”Nii, mut ite on ainoo, joka voi omaan elämäänsä vaikuttaa”, Pauli sanoo.” (s. 56)

Kun systeemi tai oma itseluottamus pettää, Karmakooman nuoret turvautuvat horoskooppeihin ja kohtalonuskoon. Toisaalta astrologiakin on uusliberalistista, kuten Katja Raunio esittää Nuori Voima –lehdessä. Horoskoopit tarjoavat ”kuukaudesta toiseen yksilöpsykologisia vastauksia rakenteellisiin kysymyksiin”. Raunio viittaa esseessään Adornon ajatteluun ja toteaa, että horoskoopit voivat jopa ohjata konformatiivisiin asenteisiin ja estää muuttamasta alistavia rakenteita. Astrologia ”ei ole fatalistista vaan korostaa yksilönvapautta, toki tähtien – tai kapitalistisen järjestelmän – asettamissa rajoissa.” Horoskooppien ”uusliberalistinen manipulaatio” ohjaa lukijaa kohti henkistä kehitystä ja huippuyksilöä, yhteiskunnallisen järjestäytymisen sijaan.

Karmakoomassa liberalistinen ajattelu näkyy lisäksi siinä, miten Erno edustaa tehokkuuspuhetta, kun Jimi on haaveileva päiväperho. Ystävyyssuhteet typistyvät hyödyn tavoitteluksi:

Jep. Siis Ernohan ajattelee tälleen että niin kauan kun se on tärkee ihmisten silmissä, kaikki haluu olla sen ystäviä, mut kun muille ei oo siit enää hyötyä, kukaan ei enää välitä. Ernon mukaan kaikki ihmiset ajattelee sisimmissään silleen, toiset vaan on parempii feikkaa hyväntahtosii ku toiset.  (s. 72)

Nyrjähtänyttä psykoanalyysia

Ekholm on Policy-lehden haastattelussa kertonut, että yhdessä Akse Pettersonin kanssa kirjoitettu näytelmä Kaspar Hauser (2014) viittaa Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin Anti-Oidipukseen (1972, L’Anti-Œdipe, suom. Tapani Kilpeläinen, 2007) ja kriittiseen teoriaan. Myös Karmakoomaan voi lukea vaikutteita Deleuzen ja Guattarin freudilais-marxilaisuuden uudelleenajattelusta ja kapitalismikritiikistä.

Karmakooma vilisee nyrjähtänyttä psykoanalyysia. Oidipuskompleksi saa uusia merkityksiä kavereiden muuttuessa huoltajiksi. Torahampainen hirviö haluaa vapautua kastraatiopelosta. Teoksessa voi nähdä perhekeskeisyyden ja hierarkioiden vastustusta, feminististä ystävyyden ylistystä – nuoruusiän psykologisen kehitysvaiheen aikana ystävyydet ovat tärkeimpiä ihmissuhteita. Karmakooma niiaa dualismien purkautumiselle myös ystävyyden ja rakkauden rajalla. Poliisia ja palkkatyötä pakeneva nuori deterritorialisoitalousjärjestelmän vaikutuksia ja näin Deleuzen ajattelun mukaisesti luo toimintapaineen alistavalle valtiokoneelle. Kapitalismi, eli ”Ulkopuoli”, tuottaa skitsofreniaa Anti-Oidipuksessa ja Karmakoomassa:

Joku vitun alien, tai joku, en tiiä, vieras energia, vieras tietosuus, ei sen oo välttämättä tarvinnu olla ees mikää avaruusolio, mut joku eri ulottuvuudest tuleva tietosuus, on pesiytyny mun ruumiiseen ja aivoihin ja hitaasti kaapannu mun mielen, ja ohjannut mua keväästä lähtien, aluks varmaan vaan tarkkaillut sivusta, mut alkanut enemmän ja enemmän vaikuttamaan meitsin elämään, tekemään päätöksiä mun puolesta, ja saanu mut toimimaan semmosil tavoilla, jotka selkeesti on ollu itsetuhoisii, mut en oo pystyny niille mitään. Nimenomaan niin että oon tehny vitusti asioit, mist en koe et olisin vastuussa, mut oon silti tehny, vaik olisin tienny et ne on väärin tai mitä vaan, en oo pystyny estää itteeni. Tiiäksä mistä mä puhun? (s. 161.)

Myös Ekholmin dialogimuotoisessa esikoisromaanissa Rakkaus niinku (2016) päähenkilö Joona epäilee omia halujaan: ”En vaan uskalla luottaa mihinkään mun ”omiin” vaistoihin, kaikki mun halut ja mieliteot on joka tapauksessa kapitalismin tuottamia ja banaaleja.”

Teenage dreamista kohti todellista identiteettiä

Nuoruus on metafora deleuzeläiselle käsitykselle identiteetistä tulevana muotona. Nuoren minäkuva voi olla hauras, mutta se ei ole jämähtänyt. Nuori sovittaa uteliaasti itseensä eri adjektiiveja, sosiaalisia rooleja ja ideologioita. Minäkokeilujen kautta identiteetit virtaavat dynaamisesti ja käsitys omasta itsestä muuttuu liukuen, vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Pysyvää identiteettiä ei ole. Myös Karmakoomassa on välillä ”vaikea tietää mikä on itseä ja mikä on toista”. Minuus voi tarvittaessa muuttua tuoliksi, nettidominaksi tai ambulanssihoitajaksi. Itsensä voi tuntea teenage werewolfiksi, oikein pieneksi, perhoseksi tai sammakoksi. Internet antaa paikan toteuttaa näitä kokeiluja. Mari kuvaa, miten: ”nettipersoona, jonka mä oon kehittäny sitä varten, ei oo olemassa muualla, ku täällä. Täällä mä pystyn olee sellanen, ku mitä mä kuvittelen et must voi joskus tulla.” (s. 49.)

Vastaavanlainen reaalimaailmasta irronnut chattisuhde ja liukuvan identiteetin käsitys löytyy myös Ekholmin esikoisteoksesta. Päähenkilön ja Sadgirl91-nimimerkin viestittely saa gamma-aivoaallot hyrräämään. Joonan isä on kirjoittanut autofiktiota, kun Joona itse nauhoittaa keskustelujaan koostaakseen näistä dialogeista kirjan. Joona kokee isän teoksen ongelmallisena: ”Identiteetillä ja pysyvyydellä ei mun mielestä oo mitään tekemistä keskenään. Minuus on aina esitys. – Ja ne identiteetit mitä sä pakotat sun läheisille sun teksteissä, esim mulle, tuntuu vitun väkivaltaisilta ja valheellisilta, eikä vastaa millään tavalla mun omaa kokemusta omasta elämästäni”.

Alaikäisen identiteetti on vielä toisella tapaa puhdas – sitä ei ole vielä liattu Linked-Inillä. Aikuisille työ taas toimii ”identiteettikoneena”, joka erottaa muista ihmisistä, kuten Rakkaus niinku -kirjan Joonalle.

Todellinen teenage dream on silti olla käsikirjoitettu hahmo. Sandra Järvenpää kirjoittaa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, miten Spice Girls tarjoili vuosituhannen vaihteessa tytöille viisi erilaista naiseuden mallia: Posh, Baby, Ginger, Scary ja Sporty. Myös Jia Tolentino kirjoittaa esseessään ”Reality tv me” (Trick Mirror, 2019), miten kaikille Girls vs Boys -tosi-tv-sarjaan vuonna 2003 hänen kanssaan valituille oli valmis casting-kategoria. Pop-kulttuuri näyttää: voit olla friikki, cool girl, jalkapalloilija tai juntti. Jos poikkeaa massasta, koulukiusaajat työntävät pään vessanpönttöön.

Karmakoomassa erilaisuudesta johtuva väkivalta ilmenee arvaamattomasti. Nuoret virtsaavat ”kukkia piirtävän jäbän” päälle ja sitovat vasikoilta ilmastointiteipillä ”silmät, suun ja korvat”. Kudokset poksahtelevat mikroaaltouunissa ja ahtaisiin muotteihin tunkeutuminen tekee ernut mielisairaiksi. Toisaalta identiteetti on myös poliittista.

Deleuzen tapaan myöskään nuori ei kysy miten ihmisen tulisi elää, vaan miten ihminen saattaisi elää. Nuorisokulttuuri tuomitsee ummehtuneen boomerismin ja hylkää vanhat normit. Se tuo tilalle bimbot, Tiktok-aktivismin ja moninaiset sukupuoli-identiteetit, parisuhdemuodot ja seksuaalisuudet. Myös Karmakoomassanuorilla on uusia ajatuksia. Internet-utopia on vasta tulossa ja odotukset sitä kohtaan vielä olemassa. Nettiin halutaan rakentaa Habbo-hotellimaisia vaihtoehtotodellisuuksia. Nuoriso on lukenut muropaketin kyljestä Xenofeministinen manifestinsä.

Nuoriso negatiivista kierrettä katkaisemassa

Aikuinen saattaa syyttää kapinallisia kopioimisesta. Olihan Che Guevera -julisteet ja trumpettihousut keksitty jo 70-luvulla, Jyrki Lehtola pohtii sukupolvien välistä kuilua ja nuorisovihaa käsittelevässä Image-lehden esseessään. Hänen mukaansa vanhusten tehtävä on väheksyä nuoria, koska ne ovat nuoria ja nuorten tehtävä on rakastaa itseään, koska he ovat nuoria:

Ehkä syvällä boomerissa itseymmärrys muistuttaa olemassaolostaan salaisena toivona, että nuoret eivät olisi aivan niin ennustettavia kuin boomeri itse olisi; etteivät ne olisi hankkineet ihan vielä avolava-autoa, vaan uskoneet hetken kauemmin siihen, mitä hölisivät; ettei boomerin täytyisi enää muuttua, vaan nuoret hoitaisivat maailman kuntoon.

Lehtolan mukaan jokainen sukupolvi kokee olevansa erityinen. Myös Karmakooman millenniaaleille on ladattu odotuksia lähes kaiken muuttamisesta. Ekholmin teoksia on aiemmin luettukin juuri sukupolvinäkökulmasta. Pontus Purokuru kirjoittaa esseessään, että Rakkaus niinku -kirjan vastaanotossa ”joka kerta kun olisi pitänyt kirjoittaa poliittinen käsite, kuten ’prekariaatti’ tai ’kapitalismi’, se on painettu villaisella ja tilalle on kirjoitettu sukupolvipuhetta.” Keskustelussa on unohdettu, että lamojen ja massatyöttömyyden kurittamat millenniaalit jakavat kokemuksen prekaarisuuden noususta, köyhyydestä ja ilmastonmuutoksesta.

Epävarmuuden sukupolvi uhoaa silti:

kerron sille et tää sukupolvi rypee vuosituhansia kerääntyneessä karmamudassa, me nähään kaikki kauheus, ja meidän tehtävä on katkaista negatiivinen kierre. meidän tehtävä on muuttaa maailma, vapauttaa se tuhosta ja voimattomuudesta ja pinnallisuudesta. (s. 89.)

Mutta mitä jos kaksikymmentä vuotta kuluu ja jäljelle jää vain tietokoneeseen kiinni kasvaneita aikuisia? Huoli nettiin syrjäytyvistä Ernoista linkittyy myös toiseen aikalaisteemaan: äärioikeiston nousuun, jota Ekholm on käsitellyt teoksessaan Planet Fun Fun (2020).  Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja Omaa luokkaa -podcastin toinen vetäjä Mia Haglund taustoittaa asenneilmapiiriä Työstäkieltäytyjäliiton keskustelussa sanomalla, että tavallisen kansan näkökulmasta vaihtoehtona on äärioikeiston kontrolloima dystopia, ”mikäli ei pidetä nyt kiinni tästä yhteiskunnasta”. Siksi aikuiset vetävät nuoren nettikaapelin irti seinästä, käskevät heitä sitoutumaan säännölliseen vuorokausirytmiin ja ulossulkeviin normeihin. Holhoavat aikuiset pelkäävät, että metamorfoosin lopputuloksena on Pepe the Frog eikä utopian kutkuttavia perhosia.

Ainaisen nuoriin liittyvän huolipuheen sijaan Karmakooma tuo keskusteluun myös pelkojen kääntöpuolen, aikuisten nuorille jättämän maailman järjettömyyden. Kasvukertomuksessa nettirakkauksien ja pussikaljoittelun näennäiseen keveyteen on piilotettu isoja ajatuksia, filosofiaa ja ideologiaa. Tiiviydestään huolimatta teoksella onkin tuhdit viitteet. Ilman viitepisteitäänkin Karmakooma on vetävä romaani, jonka ruumiillista ja hauskaa kieltä sekä taitavaa dialogia lukee mielellään.