Planet Fun Fun.

Koska vallitseva pandemia tulee näkymään kirjallisuudessa, miksei myös kirjallisuusarvostelussa? Esimerkiksi näin: mitä kaikkea Johannes Ekholm olisikaan saanut romaanissaan irti pandemiasta vertauskuvana, jos se olisi kirjoitettu myöhemmin?

Nyt Ekholmin toiseen romaanin Planet Fun Funin allegoriana toimii konkurssiin mennyt huvipuisto. Keravalla oli oikeasti Planet FunFun 1990-luvun alussa. Ekholm haluaa vertauskuvallaan kertoa, että todellisuus on kuin huvipuisto, viihdytämme siellä itsemme hengiltä, tragedia ja komedia on siinä, että huvipuiston ulkopuolista maailmaa ei ole, jonain päivänä huvi on ohi ja kaikki konkurssissa. Määritelmä sopii niin romaanin kuin sen ulkopuoliseen todellisuuteen.

Kun Ekholm laittaa Matti Nykäsen aforismin Gilles Deleuzen suuhun, intertekstuaalinen pila on jo väljähtynyt.

Huvipuisto allegoriana assosioi postmoderniin fiktioon. Ja toden totta, Ekholmin romaanista voikin paikallistaa monia postmodernin fiktion tyypillisiä piirteitä ironiasta metafiktion kautta paranoiaan. On lajityypille ominaisia intertekstejä ja leikkiä niiden kanssa. Erään hahmon t-paidassa lukee Better to burn out than fade away -Bataille. Lause ei ole oikeasti ranskalaisfilosofi Georges Bataillelta, vaan Neil Youngin kappaleesta ”My My, Hey Hey (Out Of The Blue)”, mutta voihan sen hyvällä tahdolla liittää Bataillenkin ajatteluun.

Kun Ekholm laittaa Matti Nykäsen aforismin toisen ranskalaisfilosofin, Gilles Deleuzen, suuhun, intertekstuaalinen pila on jo väljähtynyt. Kirjassa mainitaan Kasperi Haussila -niminen toimittaja, ja kas, Ekholm ja Akse Pettersson käsikirjoittivat näytelmän Kaspar Hauser. Aika helppoa.

Poliittista nykyfilosofiaa, kapitalismikritiikkiä, työelämäanalyysiä – Ekholm on kuunnellut akateemisia luentoja ja lukenut teoriakirjoja. Samoja keloja löytyy esikoisromaanista Rakkaus niinku (2016). Ajatukset ovat tuttuja Jussi Vähämäeltä, Eetu Vireniltä, Veikka Lahtiselta ja Pontus Purokurulta, kaikki kirjan kiitoslistalla. Purokurun Römaani on Planet Fun Funin sukulainen siinä mielessä, että molemmissa netti julkaisualustana otetaan tosissaan.

Ekholmin lähin kotimainen kirjallinen sukulainen on Miki Liukkonen, johon myös epäsuorasti viitataan. Kumpikin kytkee yhteen eriparisia asioita kiihtyvällä vauhdilla. Ihmiset ja käsitteet törmäävät toisiinsa, matalan ja korkean kulttuurin vyöhykkeillä liikutaan vaivattomasti. Erojakin on. Pakkomielteet viehättävät Liukkosta, eivät Ekholmia. Liukkonen ei ole lainkaan poliittinen, toisin kuin Ekholm. Poliittisuudesta johtuen Ekholmilla voi nähdä myös hiukan idealismia.

Irti mun huumeista

Eräs yhdistävä tekijä Ekholmin ja Liukkosen välillä on huumeet. Kokaiini, metamfetamiini ja psykedeelit pitävät Ekholmin hahmot liikkeessä ja liikkumatta. Risto tietää Planet Fun Funissa: ”Huumeet ja salaliittoteoriat kiinnostaa koska ne toimii. Ne aiheuttaa kehossa jotain. Ne vaikuttavat suoraan. Ei symbolisesti vaan affektiivisesti. Ne menee ihon alle. Mitä välii sillä on onko jokin asia totta jos kokemus on tosi.” (s. 220)

Huumeista irtoaa parhaimmillaan loistavaa dialogia:
”Haluuks pienet Schumacherit?” Willy kysyi.
”Ai mitä?”
”Otetaaks nokat?”
”Ai mitä sul on?” Pauli kysyi.
”Alakertaa.”
”Ai hitaita?”
”Eiku nopeita!”
”Mä oon luullu et yläkerta tarkottaa nopeita ja alakerta hitaita? Niinku uppers and downers.”
”Eiku alakerta tarkottaa spägää!” Willy sanoi.
”Siis puhutaanks me nyt koksusta?”
”Koksu on kolaa. Spiidi on spägää.”
Pauli kurtisti otsaansa.
”Eiks spägä oo kolaa?”
”No, paska kola on enimmäkseen spägää.”
”Mä en ihan pysy kärryillä.” (s. 136-137)

Psykedeelisen huumeen vaikutusta kuvataan graafisesti, mikä toimii hyvin. Teksti on muutenkin materialtaan moninaista. Kerrontaa tukevat kuvitetut sanomalehtiartikkelit ja sähköpostit. Eräs keskustelu etenee niin, että se jakaantuu kahtia ja toisella palstalla mennään toisen keskustelijan pään sisään. Hän pohtii mistä heidän oikeasti pitäisi puhua sen sijaan mistä he puhuvat. Episodissa on oivallusta.

Planet Fun Funissa keskustelut ovat kirjan parasta antia ja varsinaiset tapahtumat lähestulkoon häiritsevät niitä.

Ekholm on ammatiltaan graafinen suunnittelija ja hänen ensimmäinen teoksensa on Graafinen suunnittelu: käytännöt, tekniikat, strategiat (2013). Kirja sisältää todellisten alan ihmisten litteroituja keskusteluja. Rakkaus niinku -romaanissa oli autenttisen kuuloisia keskusteluja, joista varmaan moni helsinkiläinen vaikuttaja tunnisti äänensä. Kyse oli silti fiktiosta. Planet Fun Funissa keskustelut ovat kirjan parasta antia ja varsinaiset tapahtumat lähestulkoon häiritsevät niitä.

Kirja koostuu Susan-nimisen toimittajan äänitteistä, poliisin todistuskappaleista ja tilannekuvista vuosina 2018–2019. Kaapelitehtaan parkkipaikalla on lasinen ympäristötaideteos, jonka omistaa viereinen valokuvakeskus ZCNP. Keskusta pitää yllä energiajuomajätti Zalgo. Joku ajaa henkilöautolla teoksen päälle eikä ajajaa saada kiinni. Romuttuneeseen autoon kirjoitetaan ZAAF, joka on tunnetun verkkoyhteisön tunnus ja meemi. Zalgo saattaa olla ZAAF:in takana tai sitten ei.

Valokuvakeskus käyttää tuhoa hyväksi lanseeraamalla hashtag ArtCrashin. Auton vieressä otetaan ArtCrash-selfieita. Tuhoa epäillään valokuvakeskuksen masinoimaksi pr-tempuksi.

Tuhosta saattaa olla vastuussa myös Järvenpäässä vaikuttava vasemmistoanarkistinen kommuuni Elysium. Poliisi tekee rynnäkön sen tiloihin, yksi asukas kuolee ja toinen haavoittuu FN 303-mellakka-aseen projektiilista. Valokuvakeskus liittää kuolleen kommuunilaisen osaksi taideteosta. Se myydään 400 000 eurolla. Romaanin sivujuonteena on Finladia-palkittu teos Joutilaisuus, jossa on 888 sivua, mutta ei ainuttakaan sanaa. Idea ei oikein kanna.

Markkinakapinaa

Planet Fun Fun jakaantuu kolmeen osaan, joista ensimmäinen pyörii valokuvakeskuksen ja toinen kommuunin ympärillä, kolmannessa vedetään lankoja yhteen sekä käännytään sisäänpäin.

Eniten äänessä on kirjan hilpein hahmo, Zalgon markkinointipäällikkö Willy. Hän ajattelee aina ”isosti”: ”Nyt on sota. Luokkasota. Ilmastosota. Mut miten se vaikuttaa meihin? Tätä mä uskon et jengi miettii ihan vitusti. Tässä on mun mielestä se ydin. Miks just Zalgo on täydellinen platform tällaselle sanomalle.” (s. 30)

Willy on kuin kuka tahansa viestintäpomo, jonka käyntikortissa voisi lukea Käynnistäjä tai Mahdollistaja (nyt siellä lukee Wizard).

Kiinnostavuus tarkoittaa huomioarvoa, jännitystä, jippoa, eli toisin sanoen yllätystä. Merkitys taas tarkoittaa, että saatu huomio lunastaa odotukset, onnistuu antamaan vastaanottajalle oivalluksia, henkistä sisältöä, syviä tuntemuksia, tai oppimisen iloa. Tällasta. Mun nähdäkseni tohon sopii erittäin hyvin toi criticool-lähestymistapa… Tietääks kaikki mitä tarkottaa criticool? Critical ja cool. Criticool. Onko epäselvää? (s. 26, 25)

Elitismin kammo kuulostaa tutulta, kun kuuntelee nykyisiä taidetoimijoita.

Kumoukselliset katukulttuurit imaistaan markkinointiin ja mainontaan. Kirjassa mainitun mainostoimisto Kapinan esikuvana voisi olla viestintätoimisto Helsinki Mellakka tai suunnittelutoimisto Punk Helsinki. Valokuvakeskuksen videotaiteilija Nick Wilden ”kuvakielessä yhdistyy vapauden, prekaarisuuden ja vastarinnan estetiikka”. Nick itse sanoo, että ”jossain nettikeskustelussa oltiin sitä mieltä että mul ei oo oikeutta käyttää hyväkseni vallankumousestetiikkaa mun kuvissa koska en oo ite aktivisti”. (s. 126)

Valokuvakeskuksen kuraattorin Kaarinan mielestä viestin täytyy aueta kaikille: ”Rupesin miettii vaan että onks olemassa riski että liian vaikeesta diskurssista muodostuu niinku kynnys, että se sulkee pois jotain yleisöjä? Mä tarkotan, että onks riski että sellanen nähdään elitistisenä?” (s. 25) Elitismin kammo kuulostaa tutulta, kun kuuntelee nykyisiä taidetoimijoita.

Hipin unelma

Romaanin toisessa osassa, joka sijoittuu enimmäkseen kommuuniin, paheksutaan ensimmäisen osan ihmisten arvoja ja toimintatapoja. ”Monet välittää. Ja tiedostaa. Ja seuraa uutisia. Ja osaa muodostaa kriittisen näkökulman. Ja monet oikeesti käyttää koko elämänsä sellaseen mist Nickillä tai Kaarinalla tai muilla ei o hajuakaan.” (s. 353)

Kommuunissa pohditaan suhdetta kapitalismiin aivan kuin kyse olisi tyttö- tai poikaystävästä: pitäisikö kapitalismia kiihdyttää vai hidastaa? Näin Timo: ”Ei kommuunin tarkotus ollu sinänsä lopettaa kapitalismia, vaan inspiroida ja aktivoida elämään ite toisin.” (s. 196)

Toisin eläminen tarkoittaa hipin unelmaa. Kommuunissa asuva Jukka: ”Tuntuuks susta koskaan että sua ahistaa ja kyllästyttää tää kaikki ja haluisit vaan heittää hanskat tiskiin ja lähtee jonneki, en mä tiiä, Uuteen-Seelantiin surffaamaan ja asumaan vanhassa kukkakuvioilla maalatussa Volkswagenissa?” (s. 206.) Jukka istuu ergonomisella työtuolilla, pohtii syömisiään ja energiatasojaan. 70-luvun eurooppalaiset vasemmistoradikaalit nauraisivat näille kermapepuille.

Planet Fun Fun on paikoitellen kekseliäs, joskus hauska, selvästi mietitty ja vaivannäön huomaa.

Kolmannessa osassa parodioidaan huonoa dekkaria. Kun huonon dekkarin lopussa solmitaan kaikki langat yhteen, jännitystä on enää siinä, miten huolellisesti jännitys onnistutaan kadottamaan. Planet Fun Funissa lukija upotetaan 888-kultin historiaan, asiat liitetään toisiinsa iorbockmaisella luovuudella eikä mikään ole enää selvää. Lopussa on myös alaviite, monologi, jossa ”kirjan kirjoittaja” perustelee 3,5 sivun verran, miksi on epäonnistunut ihmisenä ja kirjassaan. ”Kaikki mun ajatukset on kehäpäätelmiä.” (s. 432) Ekholm pääsee lähelle Liukkosen umpikujatasoa.

Helsingin Sanomien Jukka Petäjä luonnehtii kritiikissään Planet Fun Funia ”vauhkosti vikuroivaksi”, sen kerrontaa ”vallattomaksi”, kirja tarjoaa ”tämän ajan verisen ruumiinavauksen”. Ymmärrän Petäjän innon, koska kirja näyttää päällisin puolin kuin katselisi maailmaa piristävissä. Eteen lyödään uhkakuvaa toisensa jälkeen, mutta uhkaava tunnelma ei todellistu missään vaiheessa. Hahmotkin ovat kaikesta kohkaamisestaan huolimatta aika aneemisia.

Planet Fun Fun on mukavuudenhaluinen, vaikka sen pitäisi olla ankara ja painostava aiheensa huomioiden. Romaani on kevyempi kuin esittää olevansa, mutta siinä ei ole mitään vikaa. Planet Fun Fun on paikoitellen kekseliäs, joskus hauska, selvästi mietitty ja vaivannäön huomaa. Se sopii ihan mukavasti yksinäisiin iltoihin aikana, jolloin kotia arvostetaan enemmän kuin koskaan.