Luovan kirjoittajan työkirja. 20 kirjailijaa, 70 sormiharjoitusta

John Gillardin Luovan kirjoittajan työkirja on helposti lähestyttävä opas, jossa tutkaillaan kahdenkymmenen kirjailijan tapaa luoda ja luodata kirjallisuuden tyhjentymätöntä ihmettä. Siis sitä, miten paperille asetellut mustat merkit heräävät eloon ja synnyttävät maailman. Jos romaani onkin sika, joka syö kaiken, sen keinot ovat kirjoittajansa näköiset, vaikka kirjoittaja onnistuisi itsensä tekstistä häivyttämään. (Tuo itsensä häivyttäminen, vaihtuvien henkilöiden sieluun ja lihaan sisälle meneminen, on yksi kirjallisuuden ihmeistä.)

Kirjoittaja on lähtökohtaisesti myyttisyyteen asti yksinäinen hahmo.

Ensin on ratkaistava, mitä mieltä on kirjoittajaoppaista ylipäätään. Oppaiden meri on nykyisin rannaton. Miksi niille on tilausta: siksi, että kirjoittaja on lähtökohtaisesti myyttisyyteen asti yksinäinen hahmo. Romaaneja tai runokirjoja harvoin tehdään tiimitöinä, eikä kirjailijanlahjoja peritä suvussa.

Yksinäisyys on osa kirjailijan työtä ja julkista kuvaa, ja yksinäisyys onkin aina kiinnostavaa. Mutta yksinäinen kirjoittaja hakee tukipuita. Varsinkin USA:ssa, jossa kirjoittamisella voi myös rikastua, kirjoittajaoppaiden markkinat ovat laajat.

Vapauta kirjailija ja anna sille työkalut

Suurin osa kirjoittajaoppaista on joko rohkaisijaoppaita tai “työkalupakkeja”. Rohkaisijaoppaat keskittyvät kirjoittajan luovuuden löytämiseen ja “sisäisen, lukkiutuneen kirjoittajan” vapauttamiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi Julia Cameronin, Natalie Goldbergin tai Elizabeth Gilbertin kirjat. Luovuuden lukkojen availemisessa on tasa-arvoinen viesti siitä, että jokaisella on oikeus kirjoittaa, ja kirjoittaminen voi olla terapeuttista, vaikkei julkaisemiseen tähtäisikään. Julkaisemiseen tähtäävälle kirjailijalle näiden oppaiden ohjeet tekstin pidäkkeettömästä, kritiikittömästä suoltamisesta sen sijaan tuntuvat joskus jopa haitallisilta.

Työkalupakki-oppaat keskittyvät kirjailijantyön käytäntöihin ja tekstin kehittelemiseen: henkilöhahmot, rakenne, kertoja, alku, keskikohta, loppu.  (Jos kirja on amerikkalainen, siitä löytää usein ohjeita myös agentin hankkimiseen.) Näissä kirjoissa on helposti ulkokohtaisuuden tuntua ja niiden lukeminen on usein lievästi turhauttavaa. Matka teknisistä ohjeista todelliseen kirjoittamisen taitoon on pitkä.

Miten se sen tekee?

Nyt päästään tärkeimpään: on selvää, että lukemalla hyvän romaanin oivaltaa enemmän kuin lukemalla romaanin kirjoittamista käsittelevää metatekstiä.  Kirjoittamisen ”työkalut” löytyvät parhaiten tutkailemalla kirjoja ja tarkkailemalla, miten kirjailijat tekevät.

Ohjeet tekstin pidäkkeettömästä suoltamisesta tuntuvat joskus jopa haitallisilta.

Tähän lukemista painottavaan lähtökohtaan tarttuu Gillardin opus. Se ei siis sijoitu edellä mainittuihin rohkaisija- tai työkalupakkikaterioihin. Sen sijaan se asettuu samaan ryhmään kuin vaikkapa Francine Prosen Reading Like a Writer tai Adam Sextonin Master Class in Fiction Writing, tosin se on näitä kirjoja yksinkertaistetumpi. Lyhyehköin pikapiirroin se tavallaan kirjoittaa auki sen, mitä kirjoittaja tekee (tietoisesti tai tiedostamattaan) romaaneja lukiessaan. Se purkaa kirjailijoiden käyttämiä kerronnan keinoja ja tarjoilee niistä sovellettuja harjoituksia. Se on samalla siis myös muistikirja, josta lukija luo oman teoksensa kirjoittamalla tekstin lomaan.

Työkirjassa analysoidaan mukaan valittujen kirjailijoiden kerrontatapoja. Analyyseista kehiteltyjä “sormiharjoituksia”  voi soveltaa myös oman, laajemman tekstin kirjoittamisessa.  Kirjailijoiden ajallinen skaala ulottuu James Joycesta ja Virginia Woolfista (s.1882) Katja Kettuun (s.1978).

Portmanteau, zeugma ja muuta näppärää

Selväksi käy, että yhtä muka oikeaa tapaa kirjoittaa romaani ei ole. Jos olisi, se pitäisi heti rikkoa. Margaret Atwood kehottaa kirjoittajaa  olemaan suunnittelematta liikoja, “hyppäämään vain uimaan”, Gabriel García Marquez painottaa muistin merkitystä, Stephen King pitää kirjoittaessaan mielessä ihannelukijaansa, vaimoaan Tabithaa. Suht riemukasta on myös saada muistutus siitä, miten J.M.Coetzee kritisoi omaa alter egoaan. kirjailija Coetzeeta  romaanissa Kesä: “Ainekset ovat liian tiukasti hallinnassa. Milloinkaan ei tule sellaista vaikutelmaa, että kirjailija käyttää välinettään uudella tavalla sanoakseen jotain, mitä ei ole sanottu aikaisemmin, mikä on minun mielestäni suuren kirjailijan tunnusmerkki.”

Kirjailijaesittelyt ovat antoisia. Jotkut niistä tuntuvat nopeasti kirjoitetuilta ja sinne tänne huitelevilta, mutta sitaatteineen ja kirjoittamiseen liittyvine pohdintoineen ne toimivat johdatuksina ja houkuttimina. Mitä Iris Murdoch kirjoitti kirjeessään Raymond Queneaulle, millainen työrytmi Peter Careylla on? Miten Gabriel García Marquezin eriskummallisia tarinoita “kivikasvoisesti” kertova isoäiti vaikutti hänen tyyliinsä? Miten Murakami yhdistää biologisia yksityiskohtia aineettomaan? Mitä päiväkirjan kirjoittaminen antoi Virginia Woolfille? Miksi Kurt Vonnegut kehottaa kirjoittajaa olemaan sadistinen henkilöitään kohtaan? Ja miksi Kafka kutsui Tuomio-novellin syntyä “sielun ja ruumiin täydelliseksi avautumiseksi”?

Proosakurssien ohjaajien uskoisin saavan tästä kirjasta sytykkeitä.

Urpu Strellman on suomentanut kirjan, ja Jani Saxell on kirjoittanut suomalaiseen laitokseen informatiiviset luvut Anja Snellmanin ja Katja Ketun tuotannosta. Suomalaisia kirjailijoita olisi voinut ottaa mukaan muutaman lisääkin. Olisin toivonut myös kuulevani Snellmanin ja Ketun omia ajatuksia kirjoittamisestaan, tämä olisi ollut linjassa ulkomaisten kirjailijoiden osuuksien kanssa.

Vaikka tämäntyyppisiä kirjoja on englanniksi julkaistu useita, niitä ei ole juuri aiemmin suomennettu. Proosakurssien ohjaajien uskoisin saavan tästä kirjasta sytykkeitä kurssilaisilla teetettäviin harjoituksiin. Itse kirjoittaville se tarjoaa ikkunoita ja peilejä omalle työlle. Ja Gillardin oppaan erityinen lumo piilee juuri siinä ihmeenomaisuuden tunnussa, jonka se luo kirjallisuuden ympärille. Kieli ja mielikuvitus ovat ehtymättömiä luonnonvaroja.

* (William Faulkner Mississippin yliopistossa v. 1947: “Lue! Se imeytyy sinuun. Sitten kirjoita. Jos teksti on hyvää, se selviää sinulle kyllä. Jos ei, heitä se pihalle.”)