Liekaköyden pää

Liekaköyden pää on Joseph Conradin elämänkaaritrilogian viimeinen, vanhuutta kuvaava osa. Nuoruus ja Pimeyden sydän kuvasivat edellisiä elämänvaiheita. Liekaköyden pää on merikertomuksen asuun puettu mestarillinen tutkielma ihmisluonnon raadollisista ominaisuuksista – ahneudesta, typeryydestä ja petoksesta. Näistä itsepetos on ominaisuuksista tuhoisin. Kirjailijan ironinen ote keventää lukukokemusta.

Puolalaissyntyinen Joseph Conrad (1857-1924) kuuluu niihin brittiläisen kirjallisuuden klassisiin kertojiin, joiden omat elämänvaiheet heijastuvat koko tuotannossa. Conrad vietti elämästään pari vuosikymmentä merillä. Hän seilasi kauppalaivoilla pääosin Intian valtamerellä ja Itä-Intian saaristossa, samoilla alueilla, joista hänen tunnetuimmat kirjansa kertovat.

Tietynlainen autenttisuus välittyykin hänen teoksissaan voimakkaana ja antaa kertomuksille vahvaa uskottavuutta. Toisaalta hän pehmensi kertomuksiaan seikkailullisella elementillä ja otti niihin vaikutteita James Cooperilta ja R. L. Stevensonilta. Tämän tietäen ei liene aivan tuulesta temmattua, jos pitää Conradia Jack Londonin kirjallisena sukulaissieluna, aika etäisenä tosin.

Liekaköyden pään keskiössä on vanheneva mutta vielä mieskuntoisuutta säteilevä kapteeni Whalley, maailman laidat kolunnut merikarhu ja leskimies. Ainoa tytär Ivy asuu Australiassa. Tyttären mies on niitä onnettomia hölmöjä, jonka ei olisi koskaan pitänyt lähteä bisnekseen. Kaikki omaisuus on mennyt, ja ainoa tulolähde on kitulias täysihoitola, joka sekin on perustettu kapteenin lähettämillä rahoilla. Väärät sijoitukset ovat vieneet kapteeni Whalleynkin ahdinkoon, josta selvitäkseen hän on joutunut myymään kotinsa, parkkilaiva Fair Maidin. Ehkäpä vieläkin suuremmassa ahdingossa on kuitenkin Ivy, kapteeni Whalley ainakin näkee asian suuresti rakastamansa tyttären osalta näin.

Kun kapteeni on saanut aluksestaan viisisataa puntaa, hän päättää sijoittaa ne Sofalaan, vanhaan höyrylaivaan. Kun sijoittaa kaiken vain yhden kortin varaan, jättäytyy onnen armoille. Ei sellaisia jumalia oikeasti olekaan, jotka suojelisivat näin epätoivoista haihattelijaa.

Tapahtumien vääjäämätön kulku valkenee lukijalle jo kirjan alussa. Conradin kyynisesti predestinoima tapahtumasarja ei jätä sijaa onnelle eikä armolle. Kapteeni Whalley tulee liekaköytensä päähän. Hän menettää paitsi omaisuutensa myös itsekunnioituksensa ja lopulta henkensä.

Conrad on taitava rakentamaan vahvoja henkilökuvia. Tässäkään teoksessa ei jännitteen syntymiseen tarvita laajaa ihmisjoukkoa, koska muutamat näyttämölle marssitetut riittävät pitämään mielenkiinnon yllä. Kirjailija oli myös tarkka ympäristönsä havainnoitsija, ja hänellä oli erinomainen kyky ymmärtää vieraita kulttuureja. Hän sijoitti usein länsimaalaiset eksoottiseen ympäristöön tutkiakseen erilaisten ihmistyyppien toimintaa vieraissa ja poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tässä kirjassa heitä ovat kapteenin lisäksi Sofalan toinen omistaja ja konemestari, ensimmäinen perämies ja tupakanviljelijä; kaikkien kohtalot kiertyvät epätoivoisesti yhteen.

Malaijan rannikkoseutu on oivallinen tausta kertomukselle. Se tarjoaa Conradille hänelle tyypillisen keinon liittää päähenkilöiden väliset psykologiset jännitteet ja ympäröivä luonto yhteen ja kuvata näin tapahtumia ja tunnelmia.

Conradin tinkimätön tapa tarkastella yhteiskunnan taloudellisia rakenteita tekee hänestä tänä päivänä yhtä tuoreen ja mielenkiintoisen kirjailijan kuin sata vuotta sitten. Myös Liekaköyden päässä eletään murroksen hetkeä, jossa vanha herrasmiessopimuksiin perustuva kaupankäyntitapa saa antaa tilaa kansainvälisen kapitalismin koveneville vaatimuksille.

Tehokkuus iskostui tunnussanaksi jo sata vuotta sitten, ja purjelaivat alkoivat menettää asemiaan höyrylaivoille. Japanilaiset olivat alkaneet haalia eurooppalaisia laivoja, joita he ostivat käteisen tarvitsijoilta halvalla ja möivät hyvällä voitolla eteenpäin. Laivojen kuljetussopimukset eivät syntyneet enää konttoreiden teepöytien ääressä, vaan ne napattiin sähkeitse kolme kuukautta etukäteen halvimman tarjouksen tehneelle. Suuryrityksiä ja pankkeja ajautui konkurssiin, ja sellaisessa olivat menneet kapteeni Whalleynkin eläkesäästöt.

Kaukoidän uneliaiden ja ränsistyneiden satamakaupunkien kaduilla alkoi liikkua raitiovaunuja, mutta satamien tummissa varjoissa liikkui entistä enemmän laivattomia kapteeneja ja muuta työtöntä väkeä. Maailma oli muuttumassa vieraaksi ja käsittämättömäksi kaikille, joilla ei ollut kykyä ja mahdollisuutta tarttua kehityksen pirtaan.

Liekaköyden pää on erinomaisen ajankohtainen kirja.