Volvo Amazon

Juha Hurme kuuluu niihin harvoihin kotimaisiin teatterintekijöihin, joiden työssä on ajatusta ja huumoria aidosti aktivoivassa suhteessa. Näytelmät ovat taatusti jotain muuta kuin lavataiteen perusmassaa. Ne pitävät pintansa pinnallisen teatterin kyljessä.

Nyt Hurme osoittaa väkevyytensä myös prosaistina. Volvo Amazon on valloittavan kipeä muistelmateos, joka kertoo paitsi erään näytelmän synnystä myös Hurmeen lapsuudesta ja nuoruudesta. Paimion pojan lapsuudenkokemukset pyörivät ensisuudelmien, taisteluiden, leikkien ja tragikoomisten esikuvien ympärillä. Kiusataan pienempiä, kiroillaan, mennään kesäleirille ja ”Pyöli opettaa mitä on paneminen”. Luovuus ei ole vielä puhjennut kukkaan sankarimme pasteeratessa Veikkarin kylänraitilla. Hän on yksi muiden joukossa.

Seuraava vaihe on nuoruus: kännit, automatka Norjaan, ensimmäiset laulut ja luovat yritelmät. Näyt tulevat lyhyinä kohtauksina, joihin sekoittuu luettu, nähty ja uneksittu. Päähenkilön elämää seurataan aikuisuuteen saakka (sikäli kun teatterikärpäsen pureman saanutta ihmistä voi aikuiseksi kutsua). Nykyhetkessä Hurme suunnittelee uusinta näytelmäänsä Volvo Amazon, painii apuraha-anomusten kanssa ja kiertää Suomea eksentrisen teatteriseurueen kanssa.

Tapahtumien todenmukaisuudesta meillä ei tietenkään ole täyttä varmuutta, onhan kyseessä lopulta kaunokirjallinen teos. Elävistä tapahtumista ja juurevasta kielenkäytöstä syntyy kuitenkin vakuuttavan autenttinen tunnelma, joka vie mukanaan ja tuo mieleen omat lapsuudenkolttoset ja merkilliset reissut.

Periaatteessa kirja jakaantuu näihin kolmeen ajanjaksoon. Käytännössä tapahtumat kuitenkin sekoittuvat, pomppivat ja limittyvät uudelleen kuin korttipakka taikurin käsissä. Toisinaan näky kahdesta autonromussa istuvasta lumiukosta keskeyttää kaiken.

Volvo perinteen parkkipaikalla

Volvo Amazon on näytelmäromaani, mikä tarkoittaa sitä, että suuri osa tarinasta kerrotaan repliikein. Äkkiseltään ratkaisu tuntuu uudelta, mutta onko se sitä sittenkään? Mieleeni tulee ainakin eräs seitsemän miehen voimalla säkenöivä kertomus, joka nojaa paljon draamallisiin keskusteluihin. Kielenkäyttö on molemmissa teoksissa vahvaa ja arkaaista.

Hurme on perehtynyt suuriin suomalaisiin. Hänen tekstinsä on hanakkaa jatketta paitsi Kivelle myös Linnalle, Haanpäälle ja Volter Kilvelle. Hurme käyttää kieltä juurevasti, sanoissa maistuu terva ja savu. Romaani puhuu suomalaisuuden herättämistä tunnoista, myös kyseenalaisista hetkistä, jolloin kotomaan kasvatit näyttävät viheliäisyytensä. Seistään pellon laidassa kaikkitietävänä maailmannapana, kiukku kerääntyy takaraivoon, raivosta tulee hehkuva paise. Lopulta ei jää muuta vaihtoehtoa kuin räjäyttää lautapino taivaan tuuliin.

Hurme käyttää paljon myös laulua ja ”kuoroa”, joka kommentoi näytelmän tapahtumia kuin Kreikassa konsanaan. Kommentaattorit suoltavat poikkilyyrisiä traktaatteja milloin talvisodan sankareiden, milloin näyttelijäseurueen muodossa. Antiikissa kuoro nähtiin tulkkina näytelmän ja katsojan välillä. Hurme onnistuu lyriikoillaan lähinnä sekoittamaan ”katsojan” päätä.

Teatteriryhmän suomenkiertue jatkaa puolestaan markkinataiteen jaloa perinnettä. Teatterilaiset ajavat Suomen halki ja esittävät kokeellista teatteria toreilla ja kulttuuritapahtumissa. Tekijöillä on vahva usko siitä, että he ovat oikealla asialla, vaikka katsojat, kriitikot ja kulttuuritädit jakavat julmia tuomioita kaupungista toiseen. Vapaa-ajalla näyttelijät nukkuvat autossa, venyttävät penniä ja keräävät sieniä nälkäänsä.

Hurmeen kirja on tiiviisti kiinni ajassa, aivan kuten kunnon teatterin pitääkin. Toisaalta tuntuu rikolliselta kutsua Hurmeen työtä ”kunnolliseksi”. Hurme on metkuilija, draaman ja sanataiteen mietteliäs hullunmyllyttäjä. Volvo Amazon on viipyväkatseisen narrimaestron draamallinen jekku, joka osaa myös koskettaa. Kunhan opettelee autonromuun hylättyjen lumiukkojen kielen.