Aninkaisten mainingit

”olen puristellut tissejä / maistanut vittujen mettä, / nuollut reisiltä hien / nähnyt riettaan naisen / juossut kiimaa pakoon’, purkaa runoilija nuoria tuntojaan. Kovin moni, parikymppinenkin, on maistellut ja juossut ”yön lihamarkkinoilla’ kiimaa ja pakoonkin, mutta antaako turkulainen runoilija lukijalle enemmän? Tarvitseeko edes antaa enempää?

Enimmäkseen Brander tyytyy kuvailemaan, jolloin lukeminen on nopeaa. Runotkin ovat lyhyitä, laveerattuja havaintoja ja ajatelmia, impressiot jäävät ohuehkoiksi.

Runot jättävät jälkeensä kuvan muistiin merkinnän kaltaisesta ohuehkosta luonnostelusta, jolloin teksti tyhjenee merkityksistä ja jää itsetarkoituksellisen oloiseksi. Silloin lukijalle ei synny juurikaan elämystä. Tosin en voi taata sitä, etteikö nuorempi lukija eläytyisi Branderin havainnoivaan kuvailuun.

Tarvitseeko runoilijan edes antaa lukijalle kuvailua enempää? Jospa Branderin runoja hallitsee tarkoituksellinen keskeneräisyyden ihanne, jolloin kielen tuleekin olla kuvailevaa, horjuvasti havainnoivaa sekä honteloa ajatelmien ilmaisua. Siinä tapauksessa joidenkin banaalien kuvaelmien pudottaminen kokoelman ulkopuolelle olisi ollut mielekästä, esimerkiksi: ”oleminen on tuskaa / ainakin joillekin meistä / alun jälkeen / tulee loppu / kuin syntymä ja kuolema / tai iloinen ilta / huomisen kadotus’ Ateljeekriitikko hoi!

Parhaissa runoissaan Brander synnyttää enemmän kuin kuvailee. ”Yön lihamarkkinat’ runoilija panee merkityksellisemmäksi seuraavalla sivulla: ”Öinen kulkija kasarmin valoissa / lumihiutaleiden rauhassa. / Kohmeiset sormet muistavat / naisen väristyksen.’

Runoilijan sanomisen paino syvenee välähdyksittäin, hän ryhtyy kuvien kautta merkitysten luontiin. Parhaimmat tuotokset ovatkin varsin lupaavia.

Teoksen viimeisessä sikermässä ‘Aninkaisten mainingit’ miljöötä tarkastellaan ulkomaisen matkailijan näkökulmasta, jolloin matkamies irtaantuu kotiseutuja paremmin olennaiseen ilman, että hänen tarvitsee julistaa. Runoilija on ”päässyt irti [kaupungin] sykkeestä / sen kahlehiestä’.

Oman äänen paremmin löytäessään muotokielessään horjuva nuori runoilija vielä näyttänee.

Julkaisija Enostone on vuosi sitten Turussa aloittanut, kirjailijoiden perustama runollinen viestinnän monialayhtiö, joka myös kouluttaa ja konsultoi sekä järjestää elämysmatkoja runouden maailmaan! Runoteoksia on julkaistu peräti yhdeksän tähän mennessä. Kustannustoiminta elää ja se on kentälle eduksi.