Rakkaus - käyttöohje

Äkkiä voima valahtaa raajoista ja lähiöpuutarha alkaa näyttää paratiisilta. Tuntemattoman kumppanin pää hohtaa valoa, ja juna työntyy tunneliin, aina vaan. Sydän tykyttää, tykyttää niin. Jonkin ajan päästä alkavat mummoriidat, partnerin diplomatia paljastuu valehteluksi, boheemisuus epäsiisteydeksi. Silti arjen tiukan asvalttikadun raosta versoaa jatkuvasti uusi, iloisenterhakka verso rakkautta, tuota elämän kummallista käyttövoimaa.

Juhani Laulajainen, novellikirjallisuuden Aki Kaurismäki, tarttuu toisessa teoksessaan aiheista vaikeimpaan ja kliseisimpään. Kuin vastaiskuna aiheenvalinnalle Laulajainen nostaa jo esikoisteoksestaan tutuksi tulleen kuivakkaan humoristisen tyylinsä uudelle tasolle. Riemukkaan absurdilla otteella Laulajainen revittelee rakkauden vuoristoradalla vuoroin valoon, vuoroin pimeään. Esikoisteoksen Erämaan kautta tullut yksinäinen susi niminovelli palkittiin vuonna 1990 Pirkanmaan kirjoituskilpailun ensimmäisellä palkinnolla. Vuonna 2007 kokoelma nousi kirjallisuuspalkinto Tiiliskiven ehdokkaaksi.

Uskalias narri

Esikoisteoksestaan poiketen Laulajainen ei tällä kertaa ole järjestänyt novellejaan teemoittain eri osiin. Ihastumiset, suhdetta koettelevat arjen koukerot ja eroamisen tuska hypähtelevät esiin harkitun sekasortoisessa järjestyksessä. Ohjenuorana hämmentynyt lukija voi yrittää käyttää kansilehden ”rakkauskaaviota” – tai vain kohauttaa olkapäitään ja antaa mennä. Rönsyilevien novellien löyhänä kudoksena toimii Uusikaupunki, absurdien ihmiskohtaloiden näyttämö, jonka torilla törröttää toiveikkuuden symbolina Suomen suurin muna. Kuten pienehköissä kaupungeissa yleensä, myös kokoelman novelleissa vilahtelee tuttuja kasvoja siellä täällä. Lipposet ja Lankiset näyttäytyvät välillä päähenkilöinä, välillä toisten tarinoiden taustalla.

Laulajaisen tyylillinen leikittely herää henkiin ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Novellissa ”Laupias sydän” lukija jo hirnuu naurusta ja kiemurtelee tuolillaan myötähäpeästä tarinan päähenkilöä kohtaan. Laulajainen on uskaltanut astua askeleen pidemmälle sarkastisesta kertojanäänestään. Ajoittain sanaleikki vetää kertojan kokonaan ulos tekstistä, eräänlaiseksi ilveileväksi narriksi, joka tietää, miten yleisöä viihdytetään. Verrattuna Erämaan kautta tullut yksinäinen susi -kokoelman herkkiin lasten silmin kerrottuihin kuvauksiin ero on selvä mutta taiten toteutettuna toimiva.

”Viis hänen mahdollisista itsekkäistä motiiveistaan eli syistään! Allani kärventeli loukattu sielu, siinä fakta eli tosiasia. Kuuntele omantuntosi ääntä. Lopeta laskelmointi, ota vaatteesi ja mene. Käynnistä rakkauden kalkkulaattori eli ajastin.”

Valtapeliä, takapuolia ja diminuendo

Rakkaus – käyttöohje todistaa, ettei mitään rakkauden käyttöohjetta ole olemassa, vaikka sellaista kipeästi kaivattaisiinkin. Samalla kirjan nimi viittaa virne suupielessä Georges Perecin kuuluisaan teokseen Elämä Käyttöohje (Loki-Kirjat 2006, suom. Ville Keynäs). Perecin henkilöhahmojen tapaan myös Laulajaisen sankarit seikkailevat inhimillisissä mutta usein absurdeissa tilanteissa. Tarinoissa viivytään milloin suhteen pumpulinkeveissä alkutunnelmissa, milloin kimuranteissa valtapeleissä.

Novelli ”Jaakko Alfred Brunnilan rakkaushuolet”, joka voitti vuoden 2008 Jyväskylän kesän lyhytproosaan keskittyvän Kuultavia-kilpailun, valottaa rakkauden kulkua lakonisen osuvasti: ”Jos hän soittaisi tälle naiselle, alkaisi luultavasti kuukauden pari kestävä tanssisarja: viettelyksen tango, valtataistelun rumba ja lopuksi eron surumarssi.”

Seksi on tottakai Laulajaisen tarinoiden makein mauste. Myös tällä akselilla kirjailija venyy tyylillisesti herkästä rakastajasta anustappien kokeilijaksi. Laulajaisen hahmoissa toistuu esikoisteoksesta tuttu outous, joka kokoelmassa jälleen yleistyy normaaliksi ja kiusoittelee loppujen lopuksi lukijan asenteet ja tottumukset sekaisin.

”Hän oli lapsesta saakka ollut kova kokeilemaan. Kerran hän oli kokeillut entisen vaimonsa Anna-Kaisan kanssa kolmatta pyörää. Anna-Kaisa oli saanut seitsemäntoista kertaa sinä viikonloppuna. Siitä se eroprosessi lähti liikkeelle.”

Vaikka Laulajaisen ote on enimmäkseen ironisen kepeä, pelkkää huumorin ilotulitusta kokoelma ei kuitenkaan ole. Jossain joulukuusen hakureissun ja nuorten Vinetto-iltamien reunamilla häilyy tumma varjo. Rakkaus voi olla kepeää ja ihanaa mutta sen vääjäämättömyys nielee joskus alleen kaiken. Pelko, itsehalveksunta ja mustasukkaisuus kamppailevat onnen huuman kanssa elintilasta. Tarinoiden pyörteissä Laulajainen pohtii vaivihkaa ihan vakavissaan myös sitä tärkeintä: Mitä todellinen rakkaus oikein on? Onko se laajenemista sisältä päin?

”– Tehdään näin useammin, Lankinen pyysi diminuendo. – Viitsisitkö sää, mun kanssa? Alkoi sataa vuolaasti. – Joo, soitetaan yhdessä, Birgit sanoi.Vai sanoiko hän: eletään yhdessä?”

Todella vapaata meininkiä

Laulajainen on niitä harvinaisia kirjailijahelmiä, joiden tekstiä lukiessa ei välillä tiedä, itkeäkö vai nauraa – vai tekisikö kumpaakin yhtä aikaa. Rakkaus – käyttöohje on lukukokemus, jonka jälkeen huulilla kareilee hieman epävarma mutta lämmin hymy, mieli laukkaa ja hengästyttää kuin vuoristoradalta hengissä selvinnyttä. Kirjan viimeinen novelli kokoaa näppärästi yhteen kaiken edellä sanotun ja viittaa myös etukannen ”rakkauskaavioon”. Vaarana on hieman torttua tortun päälle -tuntemus, mutta toisaalta puheenvuoron kuiva tyyli ja naseva lopetus hymyilyttävät.

Mikähän mahtaa olla Laulajaisen seuraava projekti? Onko luvassa uusia tyylillisiä kokeiluja, kuoriutuuko narrista seuraavaksi vakavamielinen trubaduuri? Toisaalta Laulajaisen tavaramerkit: taitava huumori, vähäeleinen kerronta ja liikuttavan kummalliset henkilöhahmot jaksavat varmasti kantaa jatkossakin.

”– Älä muuta sano! Elämä on kuin tavaratalo: ota mitä haluat ja maksa siitä hinta. – Voi herran tähden. No jos elämä on tavaratalo, mitä rakkaus on? Kuusikauppias hermostui, tuijotti isää ja sylkäisi sitten taakseen. Hän oli vähän aikaa kuin eksyksissä kuusikossaan. – Erikoinen kysymys. Älä muuta sano! – Se on tavaratalon joulu, isä sanoi.