Samurai-sankarit

Mielikuva samuraista taitaa monilla olla peräisin Akira Kurosawan elokuvista. Miekkaansa taiturimaisesti heiluttaviin japanilaissotureihin liittyy usein käsitys oudosta, mutta ihanteellisesta kunniakäsityksestä. Juhani Lompolon tyylikäs paketti Samurai-sankarit pitää sisällään Japanin klassillisia sankaritarinoita ensi kertaa suomeksi ja toisen mokoman Lompolon kirjoittamaa samuraiperinteen esittelyä tarinoiden taustaksi. Se pistää kyseenalaistamaan käsityksiä koko samuraiaatteesta tai sen verisestä vuosisatojen mittaisesta historiasta.

Ainakin minun mielikuvani samuraista on iskostunut juuri Kurosawan elokuvista ja henkilöitynyt Toshiro Mifunen arvokkuuteen. Sellaisissa elokuvissa kuin Seitsemän samuraita, Yojimbo tai Samuraimiekka Kurosawan samurai-sankarit näyttäytyivät humaaneina yksilöinä.

Lompolon kirjan tarinat palauttavat mieleen Kurosawan myöhemmän vaiheen elokuvien Kagemusha ja Ran joukkokohtaukset. Niissä samurait olivat massa-armeijan pelinappuloita, osana tuhansien miesten veristä taistelua. Siinä ei taisteltu kunniasta vaan vallasta, taistelemisen vuoksi.

Lompolo taustoittaa japanilaisia sankaritarinoita erinomaisesti, teos on sikäli hyvin rytmitetty, seikkaperäinen ja valaiseva. Lompolo ei osoita sormella, eikä ole ehkä tarkoitus, mutta juuri Samurai-sankareitten faktatiedot herättävät kysymään, mistä muusta nämä tarinat kertovat kuin liki tuhatvuotisesta militarismin ikeestä. Paitsi, että ne eivät kerro ikeen alla olevista, vaan etuoikeutetuista ammattisotilaitten luokasta.

Käsitys samuraiyksillöllisyydestä, osin sankaruudestakin, karisee kun lukee, että 1500-luvun Japanin 20 miljoonaisesta kansasta kaksi miljoonaa kuului samurai-luokkaan. Tai että 1800-luvulla kaupunkien asukkaista yli puolet saattoi olla samuraita; he eivät osallistuneet tuottavaan työhön vaan keskittyivät sotimiseen, kukkien katseluun ja runoiluun.

Mietittäväksi tulee myös samuraiaatteen taustat. Ajatusmaailman takana on sekoitus buddhalaisuutta, shintolaisuutta ja kungfutselaisuutta. Moraaliset periaatteet kiteytyivät bushidooksi, joka on käännetty sekä ’soturin tieksi’ että ’sotilaan hyveeksi’.

Kuinka kauas moraalisista hyveistä käytäntö tai samuraietiketti sitten etääntyi ja rapautui, muuttui pelkäksi julmuudeksi ja sokeaksi tottelemiseksi? Samuraihenkeen kasvatettin lapsesta lähtien. ’Neljääntoista-viiteentoista ikävuoteen mennessä jokainen joutui vääjäämättä suorittamaan teloituksen pää leikkaamalla.’ Samuraisäännöstöön kuului, että samurailla oli lupa kokeilla uuden miekkansa terävyyttä katkaisemalla kenen tahansa ’tavallisen’ ihmisen pään. Siitä oli ihanteellinen hyveellisyys kaukana.

Nykypäivän ihmisen kannalta hurja ristiriita on siinä, että samuraiden koulutukseen taistelutaidon ohella kuului oleellisesti runojen kirjoittaminen ja kalligrafia. Runoja samurait kirjoittivat ennen, jälkeen ja kesken taistelujen. Saa nähdä, kummitteleeko tämä kirja mielessä, kun seuraavan kerran lukee japanilaista runoutta.

Joka tapauksessa kirjan klassisista tarinoista japanilaisesta runoudesta tuttua kirsikkapuiden henkeä on oikeastaan vain ensimmäisessä ’Krysanteemisopimuksessa’. Siinä näyttäytyvät ne elementit, joita olemme tottuneet pitämään japanilaisina hyveinä.

Muut neljä tarinaa liittyvät oleellisesti samuraihistoriaan ja vallanvaihtojen käänteisiin. Ne ovat kuvauksia tuhansien miesten armeijoiden taisteluista ja samurai-lojaalisuuden huipentumista, seppuku-itsemurhista. Suomalaiselle lukijalle ne jäävät vieraaksi, niin kuin arvatenkin Kalevalan melskeet japanilaisille.

Tarinoiden tietynlainen hengettömyys liittyy varmasti siihenkin, ne ovat kulkeneet monen mutkan kautta ja siten ehkä alkuperäisestä kertomisen hengestään ehtyneet.Juhani Lompolo ei ole kääntänyt niitä japanista, vaan englantilaisista lähteistä tarinoiden eri versioista kokoamalla.

Samurai-sankarit –teoksen enin anti ei olekaan tarinoissa, vaan tiedollisessa kokonaispaketissa, jota elävöittävät monet piirrokset ja valokuvat. Kirjan on julkaissut Lompolon Orienta-kustantamo, joka keskittyy Japania ja muuta itäistä Aasiaa käsittelevään kirjallisuuteen. Orientalta on aiemmin ilmestynyt Juhani Lompolon Japanin keisarihuoneen erilainen historia Taivaan Pojat.