Tinasotamiehen poika

Kirjailija Jukka Pakkasen (s. 1942) kahdeskymmenes kaunokirjallinen teos on romaani valokuvaajasta, joka matkustaa lapsuutensa reittejä seuraten Pohjois-Italiaan. Siellä hän pohtii kuumeisesti pappisisäänsä, joka menetti aikoinaan uskonsa Jumalaan, ja puhuu pojalleen enää vain päiväkirjansa sivuilla. Lukuromaanina Tinasotamiehen poika ammentaa elinvoimansa romantiikasta, uskonnon kipupisteistä sekä saapasmaan eksotiikasta.

Vanhan tarun mukaan pohjoisitalialainen Adda-joki tulvi joskus keskiajalla yli äyräidensä Lecco-nimiseen kaupunkiin, jossa oli siihen aikaan pitänyt majaansa pieni espanjalainen yhdyskunta. Tulvavesi oli napannut yhdyskunnan kirkosta ristiinnaulitun kuvan. Krusifiksi oli Como-järvessä tarttunut kalastajien verkkoon, ja se oli viety Bellagion kirkkoon.

Näistä Italian maisemista ja krusifikseistakin kertoo Jukka Pakkasen uutuusromaani, jossa suomalaiset päähenkilöt palaavat yhä uudestaan Alppien ympäröimän maan lämpöön ja tunnelmaan: ”Sateinen aamu aaltoili järven yllä ja peitti kukkulat ja salmen näkyvistä. Kävelin rantabaariin ja pyysin kahvin. Isäntä katsahti kuin olisi saamassa minusta tarpeekseen ja tyrkkäsi kupin eteeni. Nurkkapöydässä valkoasuinen nunna tuijotti järvelle. Hän huomasi minut. Olin mennä ja kertoa, kuka olin ja miksi olin tässä kaupungissa.”

Tinasotamiehen pojassa yhdistyy kauniisti kirjailijan rakkaus uskonnollisiin kysymyksiin ja Italiaan. Romaanin minäkertoja Kristo on valokuvaaja, joka lähtee Leccoon erikoiselle työmatkalle. Hän on ollut ensimmäisen kerran Pohjois-Italiassa lähes kolmekymmentä vuotta aikaisemmin isänsä kanssa.

Uudella matkalla aukeaa mahdollisuus tutkailla kuolleen Viktor-isän muistoa ja ristiriitaista henkilöä. Vaikka Kristo on minäkertojan roolissa, Tinasotamiehen pojan varsinainen päähenkilö on silti Viktor. Tämän päiväkirjaotteet valtaavat romaanista leijonanosan. Vuosikymmenien aikana Viktor etsii, saarnaa, hurmaa, pettää ja kasvaa persoonana uudeksi.

Pakkasen romaani askaroi ahkerasti paradoksien kanssa. Tinasotamiehen poika tuo melko yksioikoisesti ja jopa tautologisesti esille Viktorin epäuskoa ja kutsumuskriisiä. Mm. Kriston ja hänen isoisänsä perheongelmat jäävät selvästi taka-alalle.

Taivaallinen puhevalta

Tinasotamiehen pojassa on kaksi tärkeää isä-poika-suhdetta: Kristo ja Viktor sekä Viktor ja hänen alkoholisti-isänsä. Molemmat suhteet ovat vääristyneitä sikäli, että jalustalle ensin nostetut isät paljastuvat ajan myötä epäonnistuneiksi tai epäonnisiksi häviäjiksi, joiden persoonallisuushäiriöitä omat pojat äimistelevät.

Pakkasen tulkinta uskonnollisissa kysymyksissä on agnostinen ja toisinaan jopa skeptinen. Kärsimykset ja menetykset muuttavat moneen kertaan toistetut raamatunlauseet kliseisiksi ja kuluneiksi, ja ihminen jää loppujen lopuksi yksin ongelmiensa kanssa. Nuorta Viktoria kiehtoo syvästi pappien puhevalta yli syntisten kuulijoiden. Hän unelmoi nousevansa itsekin saarnapönttöön ja myöhemmin onnistuu siinä. Kokeneempi pappismies kuitenkin rauhoittelee nuoren miehen idealismia: ”Sinä kohtaat vielä epäuskon, mitä pikemmin sen parempi. Älä huoli. Jos Jumalaa ei ole, ongelmaa ei ole sinulle eikä hänelle. Jos hän on, hyvä kummallekin.”

Viktorista tulee menetysten mies: hän menettää rahansa, isänsä, uskonsa ja melkein virkansakin. Kun sana outoja puhuvasta papista leviää tuomiokapituliin, miestä ei kuitenkaan eroteta vaan hänen annetaan jatkaa. Papin kieroon kasvanut sielunelämä saa Pakkasesta selvänäköisen tulkin. Kirjailijan siunauksella Viktorista tulee ajan myötä pidetty ja kiitetty pappi.

Uskonsa menettänyt pääsee hämärästä kirkkauteen, juovuttavan viinin sijasta saa nauttia kylmää kirkasta vettä, Viktor Enman kommentoi kirkkoherralleen. Uskonsa menettänyt Viktor ymmärtää Jumalan kuvaksi, ei enemmäksi. Tällöin krusifiksi nousee arvoonsa, ja Viktor päättää alkaa salaa myydä niitä hyvään hintaan.

Kirjailijan ratkaisuna tämä menee hieman yli taiteen makurajojen, vaikka kuvastaa havainnollisesti päähenkilön materialistista asennetta. Jumalan ja tämän palvelijan (papin) kuvat saavat kirjailijalta kyytiä raikuvasti. Parodisesti Viktorin isäkin on myynyt sodan aikana paljon krusifikseja lomalla olleille sotilaille. Ristihahmot tulevat Pakkasen romaanissa vastaan säännöllisesti.

Jumalan pettymys

Tinasotamiehen pojassa isät ja pojat matkustavat Italiaan säännöllisin väliajoin. Matkat suunnitellaan mutta jäävät tavallaan keskeneräisiksi. Myös alttius lähteä ajan rajan toiselle puolen oman käden kautta on Enmanin suvussa vahva ja viekoittelee vuorotellen kaikkia päähenkilöitä. Myös vieraat naiset viehättävät jokaista kolmesta Enmanista. Isän mallista on moneksi.

Pojat etsivät isiään Pakkasen kerronnassa neuroottisella asenteella. Viktor vertaa asiaa Jeesuksen ristinkuolemaan, kun hän huutaa Jumalansa puoleen epätoivoisia rukouksia ja puhuu hylkäämisestä. Kiintoisa on romaanikertojan eksegeettinen tulkinta Golgatan tapahtumista: ”Jumalan oli täytynyt tuntea ainoasta pojastaan pettymystä. Valtakuntaa ei ollut tullut, poika kulki tuhon tietä ja aika kävi vähiin.”

Hienosti kirjailija pystyy havainnollistamaan uskon merkitystä sen kielteiseltä kannalta, kun toivoa ei ole. Tinasotamiehen pojasta puuttuu sellaisia romaanihenkilöitä, jolla usko loisi ihmeen mahdollisuuksia ja toivoa valoisaan tulevaisuuteen; tällöin kontrasti olisi tehokas.

Pakkasen romaania lukiessa tulee väkisin mieleen Giovanni Guareschin kuolematon Isä Camillo -hahmo, joka lähestyy Alttarin Kristus-hahmoaan kirkossa aivan toisenlaisella asenteella kuin Viktor eikä pääse karkuun Kristuksen puhuttelua. Guareschin lämminhenkiseen kerrontaan verrattuna Pakkasen romaani synkistelee yksioikoisesti mutta kuitenkin realistishakuisesti. Pakkasen tendenssi ei ole piirtää ideaalia vaan jotain muuta. Tietynlaisen epäilyksen evankeliumin Pakkanen on sepittänyt jo aikaisemmin, romaanissaan Muuan Jeesus (2003).

Jukka Pakkanen tekee Viktorista vilkkaan mielikuvituksen käyttäjän. Hänen päiväkirjamerkintänsä muodostavat yhden romaanin kolmesta tasosta. Ne kuitenkin menettävät päiväkirjamaisuutensa muuttuen kirjeiksi kauas tulevaisuuteen. Viktor kirjoittaa jopa suoraan pojalleen tarkoitettuja tekstijaksoja, jos tämä joskus sattuisi lukemaan isänsä merkintöjä.

Kärjistyneet naiskuvat

Pakkasen tyyli on koskettava mutta toisinaan liian pelkistävä. Jotkut luvuista on kirjoitettu kuin puolihuolimattomasti huitaisemalla, kun taas toisissa luvuissa aiheet, henkilöt, miljööt ja tapahtuvat imaisevat huomion jopa vangitsevasti. Tinasotamiehen poika on näin tyylillisesti epäyhtenäinen. Siinä on suurta ja pientä, kaunista ja rumaa, suuria argumentteja ja nopeita heittoja.

Naiskuvat jäävät Tinasotamiehen pojassa kärjistyneiksi. Vastaan tulee nunnia ja huoria, joiden väliin ei jää monta tavallista naista. Yhdessä kohtauksessa psykoottinen äiti tappaa teini-ikäisen poikansa toimien irvokkaasti muka Jumalan asialla. Kriston reipashenkinen Laura-vaimo miellyttää kohtalokkaasti myös Viktoria.

Pakkasen tuotannossa uutuusromaani ei taida kolkutella kärkisijaa mutta ei jääne myöskään peräpäähän. Kerronta alkaa loppua kohti vetää yhä enemmän, vaikka se kolmessa eri ajassa liikkuvana sekoittaa tapahtumia jopa häiritsevän paljon. Pakkasen kirjoitusote muuttuu koko ajan runollisemmaksi ja tavoittaa hyvin tunnelmia kaukaisista maista.