Reino

Reinon touhut ovat usein hänen äitinsä mielestä voihyvätavatonta. Reino ei hallitse small talkia. Hyvä, jos saa itsensä ymmärretyksi, useimmiten ei. Jukka-Pekka Palviaisen (s.1968) esikoisteos Reino on sykähdyttävä tulkinta valtavirran ulkopuolisesta ihmisestä.

Palviainen on valinnut kirjaansa päähenkilön, joka ei ole ns. normaali. Kirjailija itse ei Reinoa tämän vamman tai poikkeavuuden perusteella kategorisoi, jollain tapaa Reino on jälkeenjäänyt. Reino tunnistaa vajavuutensa mutta ei murehdi sitä. Hän on heikkoudessaan vahva, tietää rajansa ja tyytyy tilanteeseen. Reino työskentelee enonsa eläinkaupassa. Jos ihmisten kanssa kommunikointi on hankalaa, niin eläintenhoito sujuu.

Reinon pohdiskelujen lukeminen on hellyttävän hauskaa ja jopa opettavaista. Asenteet ja suhtautuminen erilaiseen ihmiseen tulevat hyvin esille. On melko harvinaista, kun vammainen itse saa kirjallisuudessa äänensä kuuluville. Reinon ajatukset eivät juuri eroa teini-ikäisen pojan mietteistä. Tunteet pyörittävät miestä kuin miestä. Reinon empatia on todellista, sillä ei haeta vastapalveluksia tai hyväksyntää. Tässä kirjassa sankari ei ole täydellinen ja naurunalaiseksi joutuvatkin muut kuin porukasta selkeimmin erottuva yksilö.

Kovana kontrastina herttaiselle eläinten ystävälle on kirjan toinen päähenkilö Susanna. Näitä näsäviisaita neitosia on kuvattu niin monta kertaa, etten löydä mitään uutta hänen persoonastaan. Susanna on nuori ja nätti varhaiskasvatuksen opiskelija, joka ei tule toimeen äitinsä kanssa. Hänen on vaikea löytää paikkaansa elämässä, opiskelu ja työharjoittelu sujuvat nihkeästi. Määräaikainen seurustelusuhde Touko-nimisen ukkomiehen kanssa tuntuu ensin helpolta ja hauskalta. Kun Susanna rakastuu, hän ei haluakaan luovuttaa Toukoa kotiin palaavalla aviovaimolle.

Susanna ja Reino ovat vastatusten kuin nokkela jänis ja hidas kilpikonna. Kumpikin saa vuorotellen puheenvuoron. Susannan päiväkirjamerkinnät tihkuvat parisuhdeproblematiikkaa, seksiä ja opiskelijaelämää. Reinon osuudessa kerrotaan eläinkaupan arjesta, rakkaudesta Janina Frostelliin ja lähipiirin tapahtumista. Janina joutaa seinäruusuksi taustalle, kun Reino kohtaa Susannan. He tekevät iguaanista kaupat, ja Reino suostuu ilomielin hoitamaan lemmikkiä Susannan lomamatkan ajan. Naapurin rouva Jaatinen aiheuttaa iguaanivahdin uskollisuudelle paineita, ja Susannan sähköpostista Reino löytää kummia viestejä. Vipinää Reinon elämään tuo myös ystävystyminen Amalia-poliisin kanssa. Elämä on perin yksinkertaista mutta tapahtumia täynnä.

Palviainen kirjoittaa lennokkaasti ja mukaansa tempaavasti. Varsinkin Reinon persoona on elävä ja kiehtova. Vammaisuus on outoa ja kiehtovaa, siitä toivon lukijoiden jotakin oppivankin. Palviainen olisi voinut ohjata Reinoa vielä enemmän arkisiin tapahtumiin, joissa vammaisuus ja normaalius korostuvat. Jos vammainen ei osaa ja ns. normaali ei ymmärrä tilannetta, miten tästä käydään eteenpäin? Tavaratalossa tapahtuva kohtaus, jossa Reinoa pelottavat kaupan koko ja äänet, on osuva. Reino alkaa hyräillä laulua, jonka äiti on sanonut poistavan pelon. Vartija heittää oudosti käyttäytyvän nuorukaisen ulos. Turvapaikka yhdelle onkin häiriötekijä toiselle. Vammaisuuden ymmärtäminen ja suvaitseminen ovat taitoja, joita asiaan perehtymätön ei hallitse.

Susanna on liian särmikäs, liian nokkela ja pinnallinen ollakseen uskottava. Reinon ja Susannan tarinoitten lukeminen rinnakkain on kuin kahden kirjan lukemista. Tarinat nivoutuvat yhteen, mutta niiden vastakohtaisuus harmittaa. Ikään kuin Susanna söisi Reinon persoonalta elintilaa. Erittäin harvoin löytää näin mielenkiintoisen päähenkilön ja sitten lukunautintoa sotkee joku kirjaviisas typykkä. Susannaan on varmasti kirjoitettu ne kaikki kliseet, jotka nuoreen opiskelijatyttöön oletetaan kuuluvan. Hyvä jätkä-meininki on rasittavaa! Varsinkin, kun jätkämäisyys katoaa sen siliän tien kultasarjamaisen rakastumisen myötä.

Reino on ennakkoluuloja tuulettava teos. Siinä on tuoreutta, huumorintajua ja herkkyyttä. Kirjailijan lapsuuden ja nuoruuden kotipaikka Rauma on taustalla ilman murretta, hiljaisena ja viehättävänä pikkukaupunkina. Toisaalta muutama murteella puhuva sivuhenkilö olisi tuonut yhä enemmän uskottavuutta kirjalle.

Tarinankertojana Palviainen on taitava. Toivottavasti hänestä kuulemme vielä lisää!