Talvi

Jusa Peltoniemen (s.1973) kolmas runokokoelma Talvi on nimestään huolimatta monessa käänteessä hyvinkin värikäs ja vilkas. Se on harvinainen valonpilkahdus täällä iänkaikkisen kaamoksen keskellä. Talven runot ovat enimmäkseen varsin lyhyitä, mutta paperille päätyneet sanat ovat sitäkin mietitympiä. Ensimmäiseltä aukeamalta saakka syntyy vaikutelma huolellisesti rakennetusta kokonaisuudesta.

Monet Peltoniemen runot, esim. ”Ahtojäitä alapuolelta” tai ”Äitiysneuvolassa” supistuvatkin muutamaan riviin, kahden kuvan tai ilmaisun rinnastuksiin. Mielenkiintoisten asiayhteyksien oivaltaminen ja rinnastaminen ovat Peltoniemen keskeisimpiä ilmaisukeinoja. Runoihin rakennettujen yhteyksien havaitseminen ei ole aina helppoa, mutta löytöretki Peltoniemen seurassa muistuttaa, kuinka hauskaa oivaltaminen onkaan. Tylsistymisestä ole pelkoa, kun lähtee hyvän runoilijan kanssa pihalle leikkimään.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on Talven omat nettisivut, joiden avulla voi tutustua suppeaan teoksessa käytettyjä termejä sivuavaan sanastoon. Sanasto on monessa suhteessa tarpeellinen muutamissa runoissa vilahtavien luonnontieteen historian termien ja viittausten selventämiseksi. Termistöä käyttäen Peltoniemi onnistuu syventämään tekstin merkityssisältöjä ja rakentamaan tuoreita, lukijan yllättäviä kuvia ja ilmaisuja. Hyvä esimerkki on runo ”Kylmää höyryä”.

Myös monet luonnontieteen historian mielenkiintoiset tarinat nousevat joissakin Talven runoissa häivähdyksenomaisesti pintaan kadotakseen saman tien näkyviltä. Tästä hyväksi esimerkiksi sopii runo ”Sukupolvia”, jonka lyhyt, ilmoitusluontoinen teksti kätkee taakseen mitä kiehtovimman tarinan. Usein elliptiseen ilmaisuun luottava Peltoniemi avaa portin kiinnostavaan tarinaan; loppu on lukijan viitseliäisyydestä ja luottamuksesta kiinni. Joissakin runoissa riisuttu ilmaisu lipuu ehkä liiankin kauas lukijasta, eikä jokaista runoa osaa tulkita portiksi jonnekin muualle – ainakaan ilman sanastossa annettuja vihjeitä.

Sanasto on näppärä keino osoittaa, ettei riisutumpienkaan runojen vähäsanaisuus ole mielikuvituksen köyhyyttä tai tahallista harhaanjohtamista. Sanasto on hyvä keino rohkaista lukijaa uskomaan edessään aukeavan, joskus jopa kryptiseltä tuntuvan tekstin sisällökkyyteen. Asiat, joista Peltoniemi huomauttaa, ovat vähintäänkin tutustumisen arvoisia.

Ajan ja paikan ulapoiden ylitse

”Meren geometriassa / jokainen viiva / sulkeutuu ympyräksi”

Kolmeen osaan jakautuvan runokokoelman ensimmäisessä osiossa suurin osa runoista on kiinteästi sidoksissa mereen. Pohjoinen, jäinen meri ulottuu aina lämpimän Andalusian rannoille saakka. Lukija saattaa hämmästyä päätyessään kauas Federico García Lorcan maisemiin keskellä Talvea. Peltoniemi ei onneksi sorru perusteettomaan eksotismiin.

Talven runot ovat yhtenäinen kokonaisuus monista tapahtumapaikoista tai -ajoista huolimatta. Meren kaltainen luonnonelementti sitoo yhteen todellisuuksia, joiden välistä matkaa paikassa tai ajassa on lähes tai täysin mahdotonta ylittää. Aaltojen, tuulen tai auringonpaisteen kaltaisille luonnon tapahtumille ei voi vetää selkeää ajallista tai paikallista rajaa. Peltoniemi tuntuu oivaltaneen kauniilla tavalla tällaisen rajattoman läheisyyden ajatuksen.

Runossa ”Ristirannan kylässä” meri tuo lähelle kaksi erillistä, vuosituhannen päässä toisistaan olevaa tapahtumaa. Aikatasojen mukana fiktio ja todellisuus sekoittuvat. Esitystapa muistuttaa arkikokemukseen sisältyviä ohimeneviä hetkiä, jolloin tuntee hetkellisesti kuuluvansa osana johonkin suureen ja määrittelemättömään. Samantapainen puolimyyttinen tila toistuu muutamissa muinaisaikojen pyhiä eläimiä käsittelevissä runoissa, joissa ajan kulku on menettänyt lähes kaiken merkityksensä. Kokoelman lyyrinen kauneus on huipussaan runossa ”Peurat ylhäällä pellolla”. Samaa aihepiiriä käsittelevät ”Peuroista ja lapsista”, ”Mitra simplex” ja muutamat muut runot sisältävät etnofuturistisia sävyjä; niissä on vaikea olla näkemättä jotain aivan erityisellä tavalla suomalaista. Tämä sulautuu osaksi Talven monesta lähteestä ammentavaa monimuotoista maailmaa.

Kansiliepeen teksti kertoo, että ”Talvi” voi viitata yhtä lailla muinaisiin talviin kuin hyytävään nykyaikaankin. Peltoniemen eläväinen ja hauska kokoelma haluaa selvästi kutsua lukijan arkipäivän kylmän tyhjyyden ja ajan jatkuvan kulumisen tuolle puolen. Sieltä käsin moni tuttu seikka näyttää toiselta; useita vastaantulevia asioita ei välttämättä tulisi ajatelleeksikaan. Talvi tuntuu muodostavan osan elämän suuresta satukirjasta, jota jokainen etsii ja jonka voi saavuttaa vain pala kerrallaan – jos ollenkaan.

Katoava luonnonvara?

Vaikka kirjallisia vertailukohtia ei Talvesta heti nouse mieleen, lauserakenteiltaan ja rytmiikaltaan Peltoniemen lyriikka muistuttaa jossain määrin Tommi Liimatan runoja ja laulujen tekstejä. Omien sanojensa mukaan Peltoniemi edustaa keskipohjalaisena, perifeerisen alueen kirjailijana, eräänlaista ”katoavaa luonnonvaraa”. Talven omaperäisyys saattaa osittain johtua juuri siitä, että Peltoniemi tunnistaa oman positionsa suhteessa esimerkiksi etelän kaupunkiympäristöstä ponnistaviin kirjailijoihin. Ympäristön ja kokemuksen erilaisuus näkyy aihevalinnoissa sekä kielessä ja huumorissa.

Peltoniemen huumorista saa hyvän käsityksen esimerkiksi runosta ”Suomalainen soleá”, joka lienee tyylillisesti jonkinlainen perkele-flamenco. Toivottavasti tällainen pohjalaishenkinen huumori aukeaa lukijoille. Ironiaakin Talven runojen ironiasta hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi ”Aitoa rahaa”, jossa turvallisen tasaisesti automaatista virtaavat käteisvarat nousevat harmillisen sattuman vuoksi ikävällä tavalla arkitietoisuuteen, ja myös eksistentiaalituskalla raffinoitua oleilua ohimennen irvaileva ”Huti”.

Talvi on hyvin kiinnostava ja mukaansatempaava teos. Tekstistä huokuu löytämisen ilo, ja Peltoniemen seurassa lukija tuntee olonsa tervetulleeksi. Se sopii piristysruiskeeksi runouden mahdollisuuksia pohtiville.

Aikaisemmin Peltoniemi on julkaissut myös novellikokoelmia, romaaneja ja lastenkirjoja, toiminut suomentajana sekä kirjoittanut näytelmiä ja kuunnelmia. Peltoniemen ensimmäinen romaani Jäähyväiset sukuromaanille oli vuonna 2000 Finlandia -ehdokkaana.