Tara. Runotarina

Tara ei hyväksy sitä, että isollasiskolla oli elämä jo ennen häntä. Pikkusisko ja isosisko, Tara ja Irina, vihaavat ja rakastavat toisiaan niin kuin kunnon sisarusten kuuluu. He kasvavat käsi kädessä kohti naiseutta. Juuli Niemen lyyrinen esikoisteos saa lukijan pohtimaan omaa sisaruussuhdettaan, sillä niin hyvin kirjailija tavoittaa aikuistuvien tyttöjen tunnot.

Kirjoittaessaan Saila Susiluodon Huoneiden kirjasta kriitikko Tiina Ahokas sanoi proosarunon olevan mielenkiintoinen kaunokirjallisuuden muoto: ei enää runoa, ei vielä proosaa. Juuli Niemen runotarina on muodikkaasti ajan hermolla, ei kuitenkaan negatiivisessa mielessä. Tara on enemmän kallellaan proosan kuin lyriikan suuntaan. Niemi kirjoittaa kauniisti ja melodisesti: kieli suorastaan juoksee eteenpäin ja lukija ihastuneena mukana.

Tara on eheä tarina kahden sisaruksen kasvamisesta aikuiseksi. Kertomus suodattuu pääosin epävarman pikkusiskon Taran kautta, joka tarkastelee siskoaan ihon etäisyydeltä. Välillä Niemi antaa ohuen puheenvuoron myös tyttöjen isälle ja äidille. Äidin mietteitä olisi halunnut kuulla enemmänkin: kuinka hän suhtautuu tyttöjensä kipeään aikuistumiseen. Toisaalta ratkaisu on omaperäinen, sillä perinteisesti juuri äiti on lapsia lähellä.

Tara syntyy kaksi vuotta yhdeksän kuukautta Irinan jälkeen ja on vihainen myöhästymisestään. Tara ja Irina ovat kaksosia ikäerosta huolimatta, ainakin pikkusiskon mielestä. Irina sen sijaan häpeää violettiin sifonkihuiviin sonnustautuvaa Taraa. Kirjan motoksi nousee useaan kertaan mainittu: ei kaikkia kaksosia tunnista tämän maailman säännöillä. Tara ei haluakaan elää tämän maailman säännöillä, sillä hän ei tunnu sopivan sovinnaisuuden muotteihin.

Kun tytön seksuaalisuus puhkeaa

Teoksessa toteutuu pinnallisesti vanha tuttu naiseuden dikotomia. Seksuaalinen Tara kutsuu itseään pahaksi tytöksi ja passiivista Irinaa hyväksi. Tara sanoo siskostaan: ”Tiesin, että sinä olit puhdas. Eikä minusta tulisi yhtä puhdasta, vaikka kuinka jynssäisin ihoani. Sinä olit ominut meille annetun puhtauden.” Äiti ihmettelee Taran olemusta: ”Siinä oli jotain todella seksuaalista jo alle kouluikäisenä.”

Taran yksi keskeinen teema onkin seksuaalisuuden puhkeaminen. Tara tarkastelee inhoten kehittyviä rintojaan. Häpeillen hän tutustuu nautintoon viattoman pehmonallensa avulla ja pelkää aikuisuutta. Niemi kyseenalaistaa hetkeksi perinteisen heteromatriisin, sillä Taran ensirakkaus on tyttö.

Tara siirtyy isonsiskonsa vaikutuspiiristä toisen vahvan tytön luokse. ”Minä kosketan sinua kuin minä olisin mies ja sinä nainen. Mutta minä en nauti siitä kosketuksesta, tahdon vaihtaa osia kanssasi, mutta sinä et suostu.” Tara risteilee epävarmassa seksuaalisuudessaan. Ensirakkaus jää kuitenkin ainutlaatuiseksi, sillä yhdessä asumista Tara kokeilee miehen kanssa.

Juuli Niemi kirjoittaa sisaruudesta lempeästi ja käyttäen pehmeää huumoria, vaikka mukana on myös tummia sävyjä. Tällaisena maailma näyttäytyy lapsi-Taran silmin: ”Äiti, jalkoihin koskee! Äiti hieroo jalkoja ja sisko tekee pelletemppuja, etten ajattelisi kipua. ”Mahtaa olla kovat kasvukivut”, tarhantädit päivittelevät ja minä tiedän, että se johtuu siitä, että niillä on liian pieni palkka.”

Niemi tavoittaa oivallisesti eri-ikäisen tytön tunnot. Lapsi-Tara seuraa isoasiskoaan kouluun ja teini-Tara on mustasukkainen isonsiskon poikaystävälle, joka rikkoo sisaruuden symbioosin.

Kirjan kaunista tyyliä rikkoo Taran ja poikaystävän Bastianin kuvaus hänen ja Taran suhteesta: silloin Niemi sortuu äitelyyteen. ”Me puhumme samaa kieltä, etkö huomaa? Me puhumme rakkauden kieltä.” Tai: ”Minä tarvitsen uudet keuhkot, joilla hengittää rakkautemme ilmaa.”

Tara päättyy surulliseen ja hieman hämärään isonsiskon miehen kuoleman ja päähenkilön itsekkyyden kuvaukseen. Niemi on kekseliäs: kaksosmotiivi toistuu Irinan sairauden kohdalla. Isosiskolle kasvaa kaksonen ristiselän kohdalle.