Särmikäs Jana Kippo jatkaa kujanjuoksuaan Karin Smirnoffin maineikkaan trilogian toisessa osassa Viedään äiti pohjoiseen. Smirnoff näyttää keitä me olemme – pahimmillamme ja parhaimmillamme.

Karin Smirnoffin konstailematon, mustalla huumorilla silattu kieli tuli tutuksi hänen August-palkintoehdokkaaksi yltäneestä esikoisteoksestaan Lähdin veljen luo. Raadollisen realistinen kerronta jatkuu romaanissa Viedään äiti pohjoiseen (2019, Vi for upp med mor, suom. Outi Menna, 2022), jossa Kipon albiinokaksoset Jana ja bror suuntaavat pohjoisen Kukkojärven kylään hautaamaan äitimuoriaan.

Hautajaiset nostavat pintaan Janan mielen syövereissä muhivat rankat lapsuusmuistot. Äitimuori sulki silmänsä taaton viinan voitelemalta väkivallalta ja insestiltä. Hänessä ei ollut voimaa puolustaa itseään eikä lapsiaan. Rakkautta häneltä ei kaksosille herunut. Halasimmeko me koskaan. Istuinko koskaan hänen sylissään, miettii Jana.

Konservatiivinen uskonyhteisö pitää muorin entistä kotikylää Kukkojärveä tiukassa kuristusotteessa. Sielunvihollisen viettelyksiin kuuluvat vapaa taide, kirjat ja musiikki, joten ne on kielletty. Miehet määräävät, naisten tehtävänä on palvella ja synnyttää lähes vuosittain. Lapset aivopestään aatteen orjiksi pienestä pitäen. Yhteisön puhtoisen kulissin tausta ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua.

Karismaattinen johtaja pastorisilas (Smirnoff kirjoittaa henkilöidensä nimet pienellä ja yhteen) raiskaa ja pahoinpitelee lampaitaan. Hän ei ole lajissaan ainoa. Uhrit eivät mahda näille valtaa pitäville ”pyhille miehille” mitään.

Tämä käy nopeasti eikä satu yhtään. Voi jopa olla että huomaat nauttivasi. Herramme on hyvä kun tarjoaa meille tällaisen mahdollisuuden.

Yllättäen bror löytää kodin kaksinaamaisen yhteisön helmoista. Parhaimmillaan seurakunta tarjoaa jäsenilleen yhteisöllisyyttä ja vetoaa näin perustarpeeseemme. Jana sen sijaan ajautuu törmäyskurssille paikkakunnan silmäätekevien kanssa. Sinulla on vain yksi vaihtoehto. Yhteisö. Tai muuten.

Smirnoff punoo tarinansa lomaan trillerin kuten edelliselläkin kerralla. Yllättävien käänteiden ja tilanteiden luojana hän on mestari. Kun hän pyöräyttää karusellinsa vauhtiin, lukijan on paras pitää huivistaan kiinni.

Korjaan: karuselli on liian lievä ilmaisu Smirfoffin taidokkaalle kerronnalle. Vuoristorata hidastuksineen ja vatsaa kouraisevine kiihdytyksineen luonnehtii menoa paremmin.

Liha visuaalisessa muodossa

Tekeillä olevalle tv-sarjalle Smirnoffin teokset tarjoavat intensiivistä draamaa ja herkullisia kohtauksia. Yksi niistä vie turistiseurueen kyydissä eksoottiseen, karuun korpiluontoon. Italialaiset ovat lähteneet metsästämään revontulia kahden koiravaljakon vetämänä.

Valjakko-onnettomuuden seurauksena Jana joutuu valitsemaan toisen valjakon ohjastajaksi järkyttyneen joukon kylmäheimoisimmalta vaikuttavan turistin. Hän seisoi reessä koko matkan kuin keisari roomalaisessa sotavaunussa. Komeat revontulet säkenöivät taivaalla.

Trilogian ensimmäisestä osasta peräisin olevia tuttuja hahmoja ilmestyy kuvioihin matkan varrella. Äitimuorin menneisyyskin alkaa raottua ja linkittyä nykyisyyteen. Se ei helpota Janan oloa. Julmien lapsuuden kokemusten synnyttämä ahdistus ja irrallisuuden tunne eivät hellitä otettaan. Jana tuntee itsensä kuiviin puristetuksi rievuksi.

Seksi auttaa hetkellisesti. Kun orgasmi ravisutti ruumistani öiset kuvat jähmettyivät kuin keväisen lammikon pinnalle ilmestyvä jääkerros. Talloin ne murskaksi. Hypin peilikuvien päällä kunnes ne palasivat nestemäiseen muotoon. Smirnoff antaa tunteille visuaalisen muodon taitavasti.

Vaikka Smirnoff luonnostelee henkilönsä väljin vedoin, heistä syntyy silti lihaa ja verta olevia monitahoisia ihmisiä. Janasta hän on luonut särmikkään, kiinnostavan persoonan, jossa ihmisenä olemisen paradoksit ja ristiriidat tiivistyvät. Daami tarkkailee itseään humoristisen kriittisesti. Peili ei imartele: Olet ruma sanoin. Albinoahma. Yritin hymyillä. Näytin siltä kuin aikoisin purra.

Vaikka Smirnoff luonnostelee henkilönsä väljin vedoin, heistä syntyy silti lihaa ja verta olevia monitahoisia ihmisiä.

Miten käy kujanjuoksun?

Janan tämänhetkisen elämän kaksi tärkeintä miestä – brorin ohella – trilogian ensimmäisestä osasta tuttu john ja Kukkojärveltä löytynyt jussirahanni piipahtelevat teoksessa tarpeen mukaan. Ja sitten vielä se saatanan john joka lyö niitä joita rakastaa ja hyväilee niitä joita ei ole koskaan rakastanut ja vannoo tekstareissaan ettei pysty elämään ilman minua.

Janan ja jussirahannin huojuvan korttitalon asujaimisto lisääntyy ryyppyremmin hyljeksimällä sylivauvalla ja potkitulla koiralla. Janan kokeman väkivallan vastapainona pieni uusperhe tarjoaisi hänelle mahdollisuuden lämpöön ja turvaan. Hän tuntee hetken olevansa onnellinen. Mutta. Minä analysoin tilannettani. Luontevin vaihtoehto oli paeta.

Teoksen kääntäminen on taatusti vaatinut sen imuun heittäytymistä. Outi Menna tekee sen täysillä. Hänen suomennoksensa tavoittaa niin nyanssit kuin tarinan hurjuuden hienosti.

Hengästyttävän kujanjuoksun jälkeen Smirnoff jättää antisankarinsa niin kiperään tilanteeseen, että tuskin maltan odottaa trilogian kolmatta osaa Sitten lähdin kotiin. Kenties Janan elämä vihdoin rauhoittuu. Mutta mitä sitä ennen tapahtuu?