Pula-ajalla

Katariina Vuoren Pula-ajalla johdattaa lukijan yhtä aikaa tuttuun ja tuntemattomaan: kesämökki ympäristöineen muistuttaa lähes kaikille suomalaisia tuttuja maisemia, mutta päähenkilön sekavuus outouttaa leppoisan hengähdyspaikan hurjaksi mielenmaisemaksi.

Irtisanottu, avioeronnut ja asuntovelkainen toimittaja vetäytyy kesämökilleen paetakseen tuskaansa ja viranomaispostia. Lähtökohta maalle pakoon ei kuitenkaan ole aivan toivoton: päähenkilöllä on käytössään auto, tietokone, hieman rahaa, jonkin verran elintarvikkeita ja kasa yrttikirjoja.

Köyhyys ja yksinäisyys ovat siis osittain omia valintoja, eräänlainen itselle asetettu selviytymiskoe. Etenkin kahvin puute tuottaa kyllä kovaa kärsimystä, kuten myös asettuminen mökin mitättömyyden Shangri-lahan.

Keskivaikeasti masentunut eskapismi

Asetelma on kiinnostava: harvemmin keski-ikäiset naiset pakenevat yhteiskuntaa yrittäen tietoisesti katkaista kaikki siteet ulkomaailmaan, edes kirjallisuudessa. Päähenkilön pakoyrityksen mahdollistaa lapsettomuus, eikä ilmeisesti hoivaa tarvitsevista vanhemmistakaan ole vastuuta.

Harvemmin keski-ikäiset naiset pakenevat yhteiskuntaa yrittäen tietoisesti katkaista kaikki siteet ulkomaailmaan.

Sen sijaan diagnoosin, keskivaikean masennuksen kanssa päähenkilöllä onkin tekemistä. Side ulkomaailmaan katkeaa viimeistään mokkulan ja puhelimen hiipumisen myötä. Sitä ennenkään ei tule harvoihin puheluihin vastatuksi, puhelut kun tulevat 020-alkuisista yhteiskunnan suuntanumeroista.

Päähenkilössä tiivistynee monia aikamme selviytymisstrategioita, jotka tosin heittävät reippaasti yli; hän tarrautuu ruokaan, mediaan, lapsuusmuistoihin, leikkiin. Muodikas villiyrttien kanssa puuhastelu, jota osuvasti hortoiluksi kutsutaan, tuo päähenkilön elämään rytmiä.

Poimulehtiä ja vuodenputkia kuluu niin aamiaiseksi, päivälliseksi kuin illalliseksikin. Etenkin ruuan ja ravinnon ylikorostumisessa on jotakin oireellista: ”En uskalla ajatella ruoan ulkopuolisia ajatuksia, silti niitä on päässäni, ne hyrisevät pienenä parvena, kuin vesiputous joka välillä saa korvat humisemaan ja nielun supistelemaan inhottavasti.”

Mediamaailmasta lastenleikkeihin

Teksti vihjaa, että ystäviä naisella ei juuri ole, vaan lähinnä hän kuvittelee naisystävien huolenpitoa.  Media ja sen henkilöt asettuvat seurankorvikkeeksi. ”Ainoa ihminen, jolle ehkä suostuisin nyt puhumaan, on se YLE:n aamu-tv:n tummahiuksinen naisjuontaja. En muista hänen sukunimeään, etunimi on Sari. Ja sille vaaleallekin voisin puhua, Marjalle. Marja Sannikka on hän.”

Mediaa kommentoidaan muutenkin jonkin verran ennen lopullista sekoamista. Päähenkilö ihmettelee, paitsi omaa irtisanomistaan lehtitalosta, myös median kykyä vatvoa samoja asioita vuodesta toiseen.

Loppua kohden itsetuhoiset ajatukset valtaavat yhä enemmän tilaa, ja puolukatkin jäävät metsään poimimatta.

Loppua kohden itsetuhoiset ajatukset valtaavat yhä enemmän tilaa, ja puolukatkin jäävät metsään poimimatta. ”Antakaa anteeksi että elän! Lupaan, etten tee sitä enää toista kertaa!” julistaa päähenkilö, mutta kaipaa silti isän ja äidin huolenpitoa. Regressoituminen viisivuotiaan tasolle johtaa intensiivisiin leikkeihin mökillä asustavien Barbien ja Kenin kanssa, ja lopulta kesämökki onkin muun muassa Eemelin, Hannun, Kertun, teddykarhun ja Ankkalinnan väen kanssa jaettava hurja ja omituinen leikkimökki.

Tilannetta ei ainakaan helpota joidenkin yrttien aiheuttamat oireet. Apuun rientää lopulta hoivarationaalinen naapurin nainen, joka on tarkkailut omituista mökkinaapuriaan jo jonkin aikaa.

Kolumnikieli eksyy romaaniin

Tavallaan Katariina Vuoren Pula-ajalla on intensiivinen, kiinnostava ja humoristinenkin kuvaus mielenmaisemien muutoksista ja yrityksistä selviytyä mahdottomassa tilanteessa. Se onnistuu, ainakin ajoittain, valottamaan ehkä sitä diskursiivista hälyä, jota nykyihminen päässään kantaa, joka saattaa suistaa asiat tolaltaan entisestään.

Toisaalta Vuoren Pula-ajalla on ärsyttävänkin hengästyttävä teksti ja liikaa kiinni juuri tämän hetken asioissa. Toimittajatausta näkyy ehkä ikävimmillään ajankohtaisissa nokkeluuksissa ja latteuksissa. Nokkeluutta piisaa. Esimerkiksi entinen pomo, päätoimittaja huutaa naama punaisena kuin närpiöläinen hevosenlannalla ravittu tomaatti. On eri asia lukea esimerkiksi kolumnista, että sade on tehnyt eetvarttia villisadolleni tai Esterin inkontinenssivaivasta, mutta romaanissa ne eivät mielestäni oikein toimi.

Verkkosivujensa perusteella kirjoittaja vaikuttaa olevan varsin monipuolinen kirjoittaja. Kiinnostava tieto on, että Pula-ajan vahva teema, ruoka, on ollut tekijän monen muunkin teoksen inspiraatio.