Jäähyväiset rakkaudelle

”Kirjailija Siekkinen oli ollut mykkä hyvin kauan.”

Siekkinen seikkailee sumeilematta omassa uudessa romaanissaan. Mukana on kuitenkin sen verran suomalaisesta kirjallisuudesta tutunoloisia antisankareita, että Siekkinenkin suhteellistuu muiden fiktiohahmojen tasolle.

Pitkä tauko prosaistina on tehnyt Jäähyväiset rakkaudelle -romaanin kirjoittaneelle Keijo Siekkiselle (s. 1948) ilmeisen hyvää. Teksti on lyhytvirkkeistä, nasevasti toteavaa. Koko romaaniin tiivistyy kuin pitkäksi venähtäneen ravintolaillan paras anti. On säkenöiviä sanallisia laukauksia, suoranaista ilotulitusta. Puheissa ruoditaan maailman menoa kriittisesti. Ollaan kaikkien alojen asiantuntijoita. Maailma on viittä vaille valmis. Lopullisesti valmiiksi se tulee puhumalla.

Pitkäksi venähtäneen ravintolaillan tavoin kaikkein osuvimmat ajatukset ja nasevimmat laukaukset kuitenkin peittyvät helposti myös yleisen sorinan alle ja unohtuvat. Siekkisen teksti on oikeastaan salaviisasta, vaikka sekalainen henkilögalleria tekee kaikkensa sotkeakseen lukijan pasmat.

Jokainen romaanin keskeisistä hahmoista, kuten Muttisen lisäksi Siula, Mertzi, Emaus tai Marke, kantaa mukanaan henkilöhistoriaansa, mutta synkimmilläänkään kyse ei ole taakasta. Vahvimmin romaanin henkilöt ovat olemassa rehevästi hersyvinä kertomuksina, aivan pieninä tarinanpoikasinakin. Tilanteet, napakasti kuvatut kohtaukset ja aasinsiltamaiset siirtymät ovat vain aluttoman ja loputtoman tarinoinnin tilkettä.

Jäähyväiset rakkaudelle piirtää satunnaisellekin kävijälle tunnistettavaa, mehevää Jyväskylän mentaalimaisemaa. On yliopistolaisia, teatterilaisia, muuta kulttuuriväkeä, kaupunkiin eri tavoin rantautuneita ja matkalla henkisesti haaksirikkoutuneita. Api Muttinen – Siekkisen terveiset Joel Lehtoselle – on konkurssin tehnyt kirjapainoalan yrittäjä, joka muiden bisneskiireidensä vuoksi ottaa Siekkisen rantamajansa vahdiksi.

Nykymenoa kirpeästi satirisoiva romaani yltyy tarvittaessa kärjekkääseen kritiikkiin: ”Työttömyys on pyhä. Työttömyyttä torjutaan kaikin mahdollisin keinoin. Työttömyys on hyvin järjestäytyneen sopimusyhteiskunnan vitsaus, ja jos työttömyyttä ei torjuttaisi kaikin mahdollisin keinoin, annettaisiin signaali, että järjellistä työtä ei yksinkertaisesti ole tarjolla eikä järjettömistä töistäkään ole kaikille jakaa, koska ne ovat niin hyvin palkattuja, ettei niistä nyt vain ole kaikille jakaa.”

Moniäänisessä romaanissa on perisuomalaista menoa kohellukseksi asti, mutta arvokasta on se, että jokainen ihminen saa sijansa ja arvonsa. Empatiaa ja sympatiaa riittää.