Valon airut

Rajoiltaan tietoverkkojen liudentamassa maailmassa saamelaisen Kerttu Vuolabin Valon airut (2015) tuo tuulahduksen osin vieraasta ja osin jo menneestä maailmasta. Kirjan nimi juontaa lapintiirasta, joka palaa pohjoiseen joka kesä yöttömän yön alkaessa ja poistuu taas kesän lopussa auringon alkaessa taas laskea. Tiiran lisäksi muu lapin luonto on teoksessa vahvasti läsnä. Kertomuskokoelma on aktiivisesti saamelaisuuden puolesta toimineen Vuolabin viides teos ja toinen suomennettu, ja se pyrkii osaltaan pitämään valoa Saamenmaan kulttuurin yllä.

Ajatus ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuudesta on ajankohtainen ja ansaitsee arvon palautuksen.

Valon airut nojaa vahvasti saamelaisten suulliseen kertomusperinteeseen. Teoksessa heräävät henkiin saamelaisen kansanperinteen vanhat jumaluudet ja haltiat, vaikka nykyaikakin ajoittain siintää tunturien tuulisessa kupeessa. Tapahtumat lähtevät liikkeelle aikojen alusta. Alussa esitellään rikkaan saamelaisen mytologian keskeiset jumalat ja haltiat. Neljään elementtiin liitetyt persoonalliset jumalolennot ovat lapin elämän esivanhempia, joista muu elämä saa alkunsa. Kullakin niistä on oma lempilapsensa, joita ovat ihmisen lisäksi muut lapin luonnon keskeiset olennot. Ihmisen osaa kirjassa havainnollistaa saamelaisperhe ja sen eri sukupolviin kuuluvat jäsenet.

Tarinan kehyskertomuksena on perheen jäsenten ja erityisten perheen lasten seikkailujen seuraaminen. Pienet sisäkertomukset monipuolistavat kerrontaa tuon tuosta; kertomus kertomukselta niin luonnonilmiöt kuin ihmisten tavat saavat selityksensä. Tarinat nivovat ihmisen osaksi ympäristöään. Ihminen asetetaan osaksi muuta luomakuntaa. Samalla tosin käy niin, että muu luomakunta inhimillistetään.

Vuolabin kertomus tai kertomuskokoelma havainnollistaa animistisen maailmankuvan monimuotoisuutta ja erilaisten henkiolentojen lukuisuutta. Ihmistä ei nähdä olentona, joka hallitsisi luontoa tai olisi sen yläpuolella. Päinvastoin, ihmisen selviytyminen lähtee oman asemansa ymmärtämisestä osana luontoa ja sen kiertokulkua. Moni varhaisempiin maailmankatsomuksiin tai -selityksiin liittyvä väite saattaa olla vaikea niellä pari sataa vuotta kestäneen teknis-tieteellisen maailmankuvan voittokulun jälkeen, mutta ajatus ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuudesta on ajankohtainen ja ansaitsee arvon palautuksen – ihan jo pelkästään etenevän ilmastonmuutoksen vuoksi.

Vähemmistökulttuurien häviämisen mukana maailmasta katoaa kulttuurista rikkautta.

Monesti erilaisten kansallisten vähemmistökulttuurien ja -kielten arvoa perustellaan sillä, että ne kantavat mukanaan säilyttämisen arvoisia tietoja ja näkökulmia maailmasta ja ihmisestä sen osana. Tällöin vähemmistökulttuurien häviämisen mukana maailmasta katoaa kulttuurista rikkautta. Vaikka ei hyväksyisikään sen kaltaista kulttuurirelativistista väitettä, että kaikki kulttuuriset piirteet ovat yhtä arvokkaita ja säilyttämisen arvoisia, niin on hyvä tiedostaa, että tällä hetkellä vallitsevat ajattelumallit vaikkapa ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta eivät välttämättä ole ikuisia, kestäviä tai toivottavia. Vuolab tekee teoksellaan oman osansa saamelaisten ajattelutapojen tai maailmankuvan säilymisessä.

Opetuksia haltiavuoressa

Valon airut nimetään alkulehdillä ”kertomusromaaniksi”, mutta kysymyksessä ei ole tyypillinen romaani, jossa keskityttäisiin tarkastelemaan yhden tai useamman yksilön kokemuksia maailmasta. Teoksessa ei pyritä luomaan psykologisesti realistisia hahmoja, joiden kautta kerrontaa fokalisoitaisiin. Teoksen näkökulmaa voisi kuvailla holistisemmaksi. Ihminen on vain yksi osa maailmankaikkeutta ja luonnon kiertokulkua.

Saamelaisesta mytologiasta löytyisi kyllä aineksia fantasia- tai seikkailuromaaniinkin, mutta tämä ei ole ollut Vuolabin tavoitteena. Teoksen lähtökohdat eivät ole kirjallisen romaanigenren perinteessä. Vuolab itse mainitsee teoksen johdannossa huolen suullisen kertomusperinteen katoamisesta toimineen kirjan kirjoittamisen motiivina. Kirjailija ei kuitenkaan ole tyytynyt toimimaan pelkkänä tarinoiden tallentajana, vaan hän on niitä myös aktiivisesti muokannut.

Ihminen on vain yksi osa maailmankaikkeutta ja luonnon kiertokulkua.

Useiden tarinoiden tapahtuma-aika voisi yhtä hyvin olla satoja vuosia sitten, mutta nykyaikakin nousee ajoittain esille. Tuntureiden takaa mainitaan esimerkiksi kuuluvan Johnsonin (perämoottori) ääni. Samoin eräässä tarinassa käsitellään nuoren naisen vääristynyttä minäkuvaa ja syömishäiriötä, mikä aiheena voisi kuvitella puhuttelevan enemmän tämän päivän ihmistä.

Eniten kirja muistuttaa mahdollisuuksista fantasiaromaaniin loppupuolella, jossa saamelaisperheen kolme lasta päätyvät haltiavuoren sisään. Kerronta saa imua ja tarina elävöityy, kun lapset etsivät tietään ulos uhkien keskeltä. Vastaan tulevat niin ilkeät staalot, valon ja varjon haltiat kuin ajan rajan tuolla puolen sijaitseva Saivokin – saamelaisten paratiisi. Lasten auttajaksi ja oppaaksi ilmaantuu Guvron, Kentänpään eukko, kuin pohjoisen Vergilius ikään. Kentänpään eukko oli saamelaisessa mytologiassa ihmisten kaikkitietävä suojelija. Noitarummussa tämä oli tapana piirtää osaksi alista eli kuolleitten maailmaa, kuten teoksen selitysosastakin käy ilmi.

Teos päättyy haltiavuoresta ulos selvinneen tytön Sáriggán rituaalimaiseen ilmansuuntien kohtaamiseen vuoren huipulla Kentänpään eukon opastuksella. Samalla hän yrittää ymmärtää oman asemansa osana maailmaa. Ohjenuoriksi tarjotaan totuuden näkemistä mielistelyjen ja valheiden takaa sekä omien heikkouksien ymmärtämistä ja hyväkseen käyttämistä. Tässä voi nähdä pienen niiauksen nykylukijalle. Ei kannata hylätä omaa perinnettä, jossa voi olla viisautta tarjolla nykymaailmankin tarpeisiin.

Elävää saamelaisuutta

Saamelaisten asema vähemmistönä valtakulttuurin paineessa muistuttaa monia muita alkuperäisväestöjä maailmalla. Vaikka olosuhteet vaihtelevat toki tapauskohtaisesti, niin uhat ja ongelmat ovat monesti samankaltaisia: väestömäärät ovat pieniä, kielet ovat enemmän tai vähemmän uhattuja, nuoret muuttavat pois kotiseuduiltaan, työttömyys on suurta ja niin edelleen. Pienten vähemmistöjen näkökulmat on usein helppo sivuuttaa. Monissa maissa etnisten ja kulttuuristen vähemmistöjen asemaa on pyritty parantamaan esimerkiksi positiivisella syrjinnällä eli erityiskohtelulla, jotta kulttuurisista eroista johtuvaa epätasa-arvoa saataisiin vähenemään.

Oma kulttuuri ja omaääninen kirjallisuus ovat maailmanlaajuisestikin tärkeitä erilaisille vähemmistöille, koska niiden kautta on mahdollista saada oma ääni kuuluviin laajemmilla areenoilla. Kirjallisuudella voi näin olla poliittista merkitystä, vaikka yksittäinen kirja ei aiheeltaan tai teemoiltaan poliittinen olisikaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alkuperäiskansojen omaäänisellä kirjallisuudella on käsitelty sekä suoraan intiaaniyhteisöjen asemaa tämän päivän Pohjois-Amerikassa että intiaaniyhteisöihin kuuluvien ihmisten kokemia haasteita osana modernia maailmaa. Saamelaisten ja alkuperäisamerikkalaisten asemassa onkin yhtymäkohtia. Molemmat ryhmät ovat esimerkiksi kiinnittäneet huomiota siihen – usein stereotyyppiseen – tapaan, miten vähemmistöjen edustajat mediassa esitetään.

Ohjenuoriksi tarjotaan totuuden näkemistä mielistelyjen ja valheiden takaa sekä omien heikkouksien ymmärtämistä ja hyväkseen käyttämistä.

Vuolabin teoksen kutsuminen poliittiseksi saattaa olla ehkä hieman ylilyövää, mutta yhtä kaikki se pyrkii ylläpitämään omaa kulttuuria ja luomaan siihen positiivista suhdetta. Kulttuuri ei elä, jos sen jäsenet eivät halua sitä vaalia.

Valon airut on kirja, jota ei voi arvioida samalla tapaa kuin tavallista romaania. Teoksen rakenne ei noudata perinteistä draaman kaarta eikä jännitettä luo yksilösubjektin ja ympäristön välinen suhde. Toisin sanoen tavoitteet ja keinot ovat erilaisia kuin enemmän tai vähemmän viihdyttämään pyrkivässä romaanissa, vaikka teoksen tarinat kyllä viihdyttävätkin. Teoksen perimmäinen arvo on Vuolabin tavoitteessa säilyttää ja pitää elävänä saamelaista kertomusperinnettä, ja siinä se onnistaankin.

Pohjoissaamesta kirjan on suomeksi kääntänyt Riitta Taipale muutamaa pientä toimituksellista virhettä lukuun ottamatta ihan hyvin. Kirjaa piristää Vuolabin itsensä tekemä pirteä kuvitus. Lukiessa kannattaa käyttää myös hyväkseen lopusta löytyvää selitysosaa tai sanaluetteloa, jota ilman monet saamenkieliset termit ja nimet voivat jäädä hämäriksi. Erityisesti saamelaisen kansanuskoon liittyvät selitykset ovat informatiivisia ja valaisevat tarinoiden taustoja. Muutaman selityksen hyödyllisyys voi tosin tuntua kyseenalaiselta, kuten esimerkiksi ”koiran” määritteleminen. Valtaosa tiedoista on yhtä kaikki hyödyllistä ja mielenkiintoista.